Etsi

Linnunradan laidalla eli miksi Pihtipudas on yrittäjälle Suomen paras paikka

Kun viime syksynä vaihdoin näkökulmaa yksittäisten yritysten bisnesmuotoilusta pienen kunnan yritysympäristön kehittämiseen, sain paljon kannustusta  – mutta toisaalta joidenkin mielestä olin aivan päätön mies. Maaseutupitäjiähän kun on viime aikoina pidetty lähinnä murheellisten laulujen maana, joista tulee pääasiassa vaikerrusta D-mollissa.

En kuitenkaan usko, että yritystoiminta maaseudulla on pelkkää science fictionia tai balladi kaiken turhuudesta ja siksi hyppäsinkin innolla suoraan syvään päähän pohtimaan (yritys)elämän tarkoitusta Pihtiputaalla.

Ensimmäinen ilonaiheeni löytyikin heti, kun aloin laajemmin kertoa verkostolleni, missä olen juuri nyt. Yllättävän moni kontaktini kun osasi heti mielessään sijoittaa Pihtiputaan keskelle Suomea. Kunnan läpi kulkee Suomen tieverkoston pääväylä Nelostie ja Pihtipudas onkin paljon lähempänä kuin vaikkapa Argentiina tai Afrikka, sarvikuonojen maa. Täältä käsin on lisäksi helppo seurata, mitä tapahtuu samaan aikaan toisaalla, koska kuntaan on rakennettu laajasti huippunopeaa valokuituverkkoa. Siksi Pihtipudas ei välttämättä olekaan kaikkien yritysten jackpot, mutta meillä on paljon mahdollisuuksia kehittymishaluisille yrityksille.

Halpoja tontteja ja hyvää yhteistyötä

Pihtiputaalta käsin operoivan yrittäjän ei tarvitse olla Keskiyön cowboy tai Kiirastulen kerubi menestyäkseen, koska paikalliset yritykset ovat tottuneita tekemään yhteistyötä ja alihankintaverkostoja löytyykin helposti monille aloille. Tuotantokustannuksetkaan eivät ole kivenä kengässä, sillä teollisuustontit ovat Pihtiputaalla edullisia ja tuotantotilaa löytyy jopa aivan Nelostien viereltä.

Yritysten käytössä ovat itseni lisäksi myös Kehittämisyhtiö Witaksen asiantuntijat ja tarjoamme tukea yrityksen sijoittumis-, kehittämis- ja perustamistilanteissa. Autamme myös kehittämisrahoituksen hankinnassa tarvittaessa kädestä pitäen, ettei rahoitushakemus olisi pelkkiä tahroja paperilla.

Elinkustannukset Pihtiputaalla ovat pienemmät kuin suurkaupungeissa, minkä ansiosta palkkakuitin ei tarvitse olla suuri ja mahtava mukavan elintason saavuttamiseksi. Ja jos kaipaa pois meluun ja tuiskeeseen, niin Nelostietä pitkin pääsee helposti sekä etelän että pohjoisen kaupunkeihin. Toisaalta peruspalvelut ovat Pihtiputaalla kunnossa, mutta aikaa ei kuitenkaan tarvitse tuhlata ruuhkissa jonottamiseen edes joulun alla.

Pihtiputaalta löytyy turvallinen ja viihtyisä elinympäristö. Tämä puhtoinen lähiöni tarjoaakin asukkaalle monenlaisia asumismahdollisuuksia edullisesti. Jos puhtoiset vesistömme kiinnostavat, niin rantatontteja löytyy varmasti halukkaille. Ilmankin todettiin täällä olevan Euroopan puhtainta jo vuonna ’85. Kun siis kesäyönä asetut tyynen järven rantaan hiljaisuuden keskelle, voit huomata, kuinka kaikki häipyy, on vain nyt, ja voit todellakin tuntea olevasi elossa taas.

Harrastuksia, tapahtumia ja asioinnin helppoutta

Kun olin nuori poika, Pihtiputaalla järjestettiin joka kesä yksi maamme merkittävimmistä rockfestivaaleista eli Saapasjalkarock. Siellä ei koskaan esiintynyt Bob Dylan tai John Fogerty, mutta monia suuriakin tähtiä lavalle saatiin. Ennakkoluulottomasti festivaaleille hankittiin myös vasta myöhemmin suuriksi tähdiksi nousseita nuoria artisteja, kuten esimerkiksi tänä keväänä jälleen Suomeen palaava Metallica, jonka keikalla olivat jo tuolloin kamat lujilla.

Suuret maaseutufestivaalit ovat vuosia sitten jättäneet jäähyväiset rock ’n’ rollille, kun jee jeen huutamisen ja delirium tremensin hankkimisen rinnalle entistä tärkeämmäksi osaksi festivaaleja ovat nousseet muut ohessa tarjottavat palvelut. Siksi viihteen kuningas esiintyykin yhä useammin kaupunkifestivaaleilla, joissa sikaillaan vähemmän ja poliisi pamputtaa harvemmin, kun yleisö poistuu kotiinsa niin äkkiä.

Tällaista pienemmälle yleisölle suunnattua elämystapahtumaa meillä edustaa nykyisin esimerkiksi RiihiRock, jossa laulu jää pystyyn aivan kuin vihreän joen rannalla (kauan sitten). Myös muita tapahtumia Pihtiputaalta löytyy yhä joka lähtöön, olit sitten urheiluhullu, baarikärpänen tai lajinsa viimeinen mopolla tähtiin kurkotteleva vanha poika. Kitara, taivas ja tähdet meiltä löytyykin aina tarvittaessa vaikka pimeyden tangon tanssijalle.

Monissa suurissa kaupungeissa yrittäjät odottavat vastauksia kysymyksiinsä vielä sadan vuoden päästäkin, mutta me olemme karsineet turhan byrokratian pois ja keskitymme mieluummin asioiden saamiseen valmiiksi. Pyrimme tekemään yrittäjän elämästä mahdollisimman helppoa ja joustavaa, jotta yhdestäkään ei tulisi osa luonnollista karsintaa.

Tervetuloa siis itse tutustumaan siihen, mitä Pihtipudas tarjoaa yrityksille. Kyllä meille aina yksi Cocktail Bar tai Akun tehdas vielä mahtuu. Emme myöskään sano njet njet epätavallisemmillekaan ideoille, vaan autamme sinua luomaan oman Suomi-ilmiösi täältä käsin.


Pihtiputaan yritysagentti, musiikki-intoilija Manu Aunola on upottanut blogitekstiinsä 50 Eppu Normaalin biisin nimeä. Ne on merkitty tekstiin kursiivilla.

Pihtiputaan yritysagentti Manu Aunola bloggaa tällä sivulla säännöllisesti.

Manu Aunola

Manu Aunola on Pihtiputaan kunnan yritysagentti.