13.9.2018 klo 08:15
Uutinen

Työvoiman saatavuus suurin kasvun ja kehittämisen este Kymenlaakson pk-yrityksissä

Pk-yritysbarometri 2/2018 julkaistu

Kymenlaaksossa pk-yritysten suhdanneodotukset ovat hieman toiveikkaammat kuin viime keväänä. Alueella kolmannes yrityksistä arvioi suhdanteiden paranevan seuraavan vuoden aikana ja kuusi kymmenestä arvioi niiden pysyvän samana. Suhdanteiden heikkenemistä arvioivien osuus on pysynyt samana kuin keväällä 2018. Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien, Finnveran sekä työ- ja elinkeinoministeriön toteuttamasta syksyn Pk-yritysbarometrista.

Maakunnassa työllisyysodotukset ovat jatkaneet hienoista kehitystä. Alueen yrityksistä lähes viidesosa arvioi henkilökunnan määrän kasvavan seuraavan vuoden aikana ja kolme neljästä vastaajasta arvioi henkilökunnan määrän pysyvän samana. Henkilökunnan vähentymistä ennakoivien osuus on pysynyt suunnilleen samana kuin viime keväänä. Koko maassa työllistämisodotukset ovat hieman heikommat kuin keväällä 2018.

Työvoiman saatavuus haasteena Kymenlaakson pk-yrityksissä
Kymenlaaksossa yritysten suurin kehittämisen este on työvoiman saatavuus. Kehitystä ja kasvua haittaavina tekijöinä nähdään myös yleinen taloustilanne ja kilpailutilanne, joskin kilpailutilanne koetaan vähemmän merkittävänä esteenä kuin aiemmin. Myös kustannustason merkitys kehittämisen esteenä on pienentynyt keväästä 2018.

– Työvoiman saatavuus on suuri haaste kasvulle ja kehittämiselle kymenlaaksolaisissa pk-yrityksissä. Osaavasta työvoimasta on pulaa useilla toimialoilla ja tähän tulisi löytää ratkaisu, jotta alueen yrityksillä olisi paremmat edellytykset kasvuun, sanoo Kymen Yrittäjien puheenjohtaja Marika Kirjavainen.

Koko maassa pk-yritysten pahimpina kehittämisen esteinä nähdään työvoiman saatavuus ja kilpailutilanne. Yrityksillä on eniten kehittämistarvetta markkinoinnissa ja myynnissä. Kehittämiskohteiksi mainitaan myös henkilöstön kouluttaminen sekä yhteistyön ja verkottumisen kehittäminen ja alihankinta.

Yritysten kasvuhakuisuus pysynyt lähes ennallaan
Kymenlaaksossa voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten määrä on pysynyt samana kuin keväällä 2018. Mahdollisuuksien mukaan kasvua hakee noin kolmannes yrityksistä ja reilu kolmannes pyrkii säilyttämään asemansa. Toimintansa lopettamista ennakoivien osuus on pysynyt kahdessa prosentissa. Pk-yrityksissä eniten käytettyjä uusiutumisen keinoja ovat investoinnit ja henkilöstön koulutus. Alueella uusiutumista on haettu myös organisoimalla töitä uudelleen.

Maakunnan yrityksistä joka viidennellä on vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla, näistä noin puolella on kyse suorasta vientitoiminnasta. Suoraa tuontitoimintaa on noin joka kymmenennellä yrityksellä.

Yritykset hakevat rahoitusta investointeihin ja kehittämishankkeisiin
Kymenlaakson yrityksistä noin joka viides aikoo hakea rahoitusta seuraavan vuoden aikana. Rahoitusta haetaan yleisimmin pankista ja rahoitusyhtiöstä. Ulkopuolista rahoitusta käytetään kone- ja laiteinvestointeihin, rakennusinvestointeihin sekä yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Omistajanvaihdokset ajankohtaisia Kymenlaaksossa
Maakunnan yrityksistä joka neljäs suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden aikana ja 12 prosenttia seuraavan kymmenen vuoden aikana. Yritystoiminnan ostoa suunnittelevien osuus on pysynyt lähes samana viime keväästä. Suurin osa liiketoiminnan tai yrityksen ostosta kiinnostuneista sanoo tarvitsevansa ostoon ulkopuolista rahoitusta.

Internet-sivut hyödynnetyin digitaalinen työkalu maakunnan yrityksissä
Yrityksissä yleisimmin hyödynnetyt digitaaliset työkalut ja palvelut ovat Internet-kotisivut, sosiaalinen media ja pilvipalvelut. Yrityskuvan vahvistuminen, uusien asiakasryhmien tavoittaminen, asiakaspalvelun ja kannattavuuden parantuminen sekä liiketoimintaprosessien tehostuminen arvioidaan merkittävimmiksi digitalisoitumisesta syntyviksi mahdollisuuksiksi pk-yritysten keskuudessa.

Lue koko Pk-yritysbarometri tästä.

Alueellinen raportti löytyy täältä.