11.6.2019 klo 13:13
Uutinen

Kunnissa puolet yrittäjämyönteisiä

Kehittämisyhtiö Cursorin teettämä Elinvoimankehittäjä -kysely valmistui Etelä-Kymenlaakson alueelta. Toukokuun alussa kaikille Virolahden, Miehikkälän, Haminan, Kotkan ja Pyhtään työntekijöille ja viranhaltijoille sähköisesti tehdyn kyselyn tulokset saatiin julkisuuteen tiistaina 11. kesäkuuta.

Elinvoimankehittäjä -kysely sai alkunsa seudun yrittäjäyhdistysten ja Cursorin yhteisestä Iskuryhmästä, minkä on tarkoitus edistää yrittäjyyttä ja elinvoiman kehittämistä erityisesti Etelä-Kymenlaaksossa. Ryhmään kuuluvat Cursorin ja paikallisten yrittäjäyhdistysten edustajia.

Kampanja elinvoimaisuuden puolesta

Kyselyllä haluttiin kampanjoida positiivisesti yrittäjyyden ja elinvoimaisuuden puolesta. Kysely lähetettiin kaikille seudun virkamiehille, työntekijöille ja luottamushenkilöille. Vastauksia tuli kaikkiaan 274 kappaletta. Suurin määrä vastauksia tuli Haminasta, peräti 127 kappaletta. Kaikkien kuntien vastaajista 52,6 prosenttia oli kunnan työntekijöitä, 28,5 prosenttia poliittisia päättäjiä ja 19 prosenttia virkamiehiä. Toiminnassaan 90,7 prosenttia koki työskentelevänsä yrittäjyyttä mahdollistavasti.

Viestintään kaivataan lisää tehoa

Asiakaspalvelun, viestinnän ja yrittäjämyönteisyyden arvioinnissa eniten kehittävää koettiin olevan elinvoimaa edistävässä viestinnässä. 61 prosenttia koki viestinnän tarvitsevan kehittämistä, 37 prosenttia piti sitä riittävänä ja 1,8 prosenttia piti viestintää huonona. Asiakaspalvelun koettiin olevan hyvällä tai kiitettävällä tasolla peräti 77,7 prosenttisesti.

Yritysvaikutusten arviointi vaihteli

Yritysvaikutusten arviointia kunnissa tehtiin aina tai usein 47,8 prosentin osalla vastaajista. Jonkin verran, vähän tai ei lainkaan yritysvaikutuksia arvioi 52,2 prosenttia. Sen sijaan aktiivisuutta yrityksiin oli harvoin tai jonkin verran peräti 66,3 prosentilla. Vain 5,1 prosenttia piti jatkuvasti yhteyksiä yrityksiin.

Kovat odotukset paikallisten hankintojen kohdalla

Vastaajien mukaan kunnan elinvoimaa tuetaan parhaiten yrittäjyyskasvatuksella kouluissa, kehittämisyhtiön yritys- ja kehittämispalveluilla sekä paikallisilla hankinnoilla. Julkisten hankintojen paikallisuusasteeksi pidettiin sopivimpana 40 prosenttia (10,2%), 60 prosenttia (44,4%) tai 80-100 prosenttisesti (45,5%).

Tiistaina valmistunut kysely avataan kuntakohtaisesti ja siitä tiedotetaan tulevan viikon aikana laajemmin.

Kuvassa Haminan kaupungin muutosjohtaja Simo Kaksonen ja Haminan Yrittäjien puheenjohtaja Nina Nylund.

Kuva ja teksti: Hannu Lehtinen