10.9.2020 klo 13:00
Uutinen

Kymen Paviljonki sai uuden omistajan

Kuutostien varressa sijaitseva taukopaikka sai uuden omistajan, kun yritys siirtyi isä Matti Leskiseltä poika Laurille. Matti pyöritti yritystä 24 vuotta.

Virallisesti yritys on jo siirtynyt Laurille keväällä. Viime viikon perjantaina isä ja poika järjestivät brunssin, jossa tutut asiakkaat ja kollegat kävivät onnittelemassa.
– Mukavasti kävi porukkaa. Vallitseva tilanne ei onneksi vaikuttanut asiaan vaan asiakkaat uskalsivat tulla paikalle.
Lauri on paluumuuttaja. Vuodet Helsingissä muissa töissä sai Laurin ajattelemaan yrittäjyyttä ja isänsä työn jatkamista. Ihan selvää ei jatkaminen kuitenkaan ollut. Lauri kertoo, että oli sanonut isälleen, että hän ei aio jatkaa yritystä. Isän työn jatkamisesta vaati siis hieman kypsyttelyä.
– Halusin jatkaa omasta tahdosta, en velvollisuuden tunnosta.
Vankka asiakaskunta ja toimiva konsepti on yrityksen kivijalka.
– Tämä on toimiva konsepti, jonka talous on vakaalla pohjalla. Toimivaa konseptia ei kannata lähteä muuttamaan vaan sen vuoksi, että omistaja on vaihtunut.
Lauri kertoo, että ruokailijoita riittää mukavasti. Yksityistilaisuuksien lisäksi päivittäinen lounas on vakiinnuttanut paikkansa. Yksityistilaisuuksissa näkyy koko elämänkirjo: ristiäiset, rippujuhlat, häät ja hautajaiset.
Lauri toivottakaa kaikki vanhat ja uudet asiakkaat tervetulleeksi!

Kuva: Hannu Lehtinen