17.2.2021 klo 11:47
Uutinen

Odotukset varovaisen myönteisiä, epävarmuus estää investoinnit

Noin 40 prosentilla pk-yrityksistä suhdannetilanne on heikompi kuin vuosi sitten, mutta synkästä syksystä 2020 on odotuksissa tapahtunut pientä piristystä. Yli 5 500 yrittäjän Pk-yritysbarometrista käy ilmi, että tilanne on edelleen heikko kaikilla päätoimialoilla. Kymen alueen pk-yrittäjien yleiset suhdannenäkymät ovat neutraalit ja kohtuullisen samalla tasolla niin valtakunnallisen kuin lähialueidenkin odotusten kanssa.

Vaikka koronakriisi jatkuu, pienten ja keskisuurten yritysten odotukset lähiajan suhdannekehityksestä ovat kohtalaisen luottavaiset: 26 prosenttia arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana ja 23 prosenttia arvioin niiden heikkenevän.

Vaikeinta on palveluissa ja teollisuudessa, joissa lähes puolella yrityksistä tilanne on heikompi kuin vuotta aiemmin. Lievästi muita päätoimialoja parempi tilanne on kaupassa, jossa joka neljäs yritys sanoo nykytilanteen olevan vuodentakaista parempi.

– Pitkään jatkunut investointilama näyttää valitettavasti jatkuvan. Se leikkaa tulevien vuosien kasvua. Nyt tulisikin tehdä kaikki toimet, joilla investointeja saataisiin liikkeelle ja siten varmistettaisiin tuleva kasvu, sanoo Kymen Yrittäjien aluejohtaja Kari Jääskeläinen.

– Vaikka pandemia on runnellut yrityksiä kovalla otteella, niin pk-yritykset ovat pitäneet kiinni henkilöstöstään. Pk-yritykset ovat tunnetusti hyviä ja pitkäjänteisiä työnantajia, se näkyy myös tässä kyselyssä, toteaa Jääskeläinen.

Odotukset henkilökunnan määrästä ovat lievästi positiiviset
Vaikea taloustilanne heijastuu yritysten sopeuttamistarpeeseen. Nyt neljännes yrityksistä suunnittelee sopeuttamistoimia. Tarve on kasvanut vuoden takaisesta noin kymmenen prosenttiyksikköä. Kymessä jopa 58 prosenttia yrityksistä on suunnitellut lomautuksia ja 71 prosenttia työaikajärjestelyjä.

Pk-yritykset arvioivat vähentävänsä investointejaan merkittävästi lähiaikoina. Kaikilla päätoimialoilla on enemmän investointejaan vähentäviä yrityksiä kuin niitä, joissa investoinnit lisääntyvät.

– Kasvu on tekijä, jota kannattaa ja pitää aina tavoitella. Kasvuun tarvitaan rahoitusta ja sitä rahaa harvoin löytyy yrittäjän taskusta. Vaikka rahaa tuntuu olevan tarjolla, niin ehdot ovat selvästi kiristyneet. Jos investointeihin ei löydy kohtuullisin ehdoin rahoitusta se vähentää yritysten investointeja merkittävästi, sanoo rakennusneuvos, yrittäjä Veli Hyyryläinen Kouvolasta.

– Kasvupolun varmistamisessa on yrityksen itse löydettävä keinot, mutta kasvun rahoitukseen tarvitaan apua yritysten ulkopuolelta, sanoo Hyyryläinen.

Valtaosa valmistautuu koronakriisin jälkeiseen aikaan
Yli puolet pk-yrityksistä on valmistautunut aikaan pandemian jälkeen. Kymessä 33 prosenttia on kehittänyt uusia tuotteita ja palveluita. Toimintatapojaan on muokannut 24 prosenttia yrityksistä. Myös digitalisoituminen on ottanut suuren loikan eteenpäin, sillä 18 prosenttia yrityksistä on kehittänyt uusia liiketoimintamalleja digitalisoinnin avulla.

– Yritysten uusiutuminen pandemian jälkeistä aikaa varten on ensiarvoisen tärkeää. Liiketoiminnan uusiutumiseen, kehittämiseen ja digitalisaatioon kannattaa satsata, siten varmistaa yrityksen tulevaisuuden, sanoo Kotkan Yrittäjien puheenjohtaja, yrittäjä Johan Bardy.

– Myös julkinen sektori, mm. kunnat ovat uuden valtuustokauden lähestyessä tärkeässä roolissa. Kunnissa voidaan nyt valita elinkeino ja yrittäjämyönteinen linja, jotta kriisistä selvitään, toteaa Bardy.

Rahoituksen kysyntä maltillista, omistuksenvaihdoksissa potentiaalia
Kymen alueen pk-yrityksistä vain 14 prosenttia aikoo hakea ulkopuolista rahoitusta seuraavien 12 kuukauden aikana. Rahoitusta aiotaan hakea valtakunnallista tasoa yleisemmin investointeihin, mutta myös suhdanteesta johtuvaa käyttöpääomarahoituksen tarvetta on alueella edelleen. Alueella rahoituksen suunniteltu kysyntä on valtakunnallista tasoa maltillisempaa ja laskenut myös vuoden 2020 keväästä.

Kymen alueen pk-yrityksistä 82 prosenttia arvioi, ettei rahoituksen saanti ollut vaikeuttanut yrityksen hankkeiden toteutumista, mikä vastaa valtakunnallista tasoa.

Vientikauppojen rahoittaminen alueella on vähäistä, vaikka alueen pk-vientiyritysten vientinäkymien vahvistuminen olikin valtakunnan kärkiluokkaa ja kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien yritysten osuus vastaajista oli kasvanut.

– Rahoitusmarkkinat ovat toimineet läpi kriisin varsin hyvin. Finnvera on varautunut jatkossakin turvaamaan pk-yritysten lainarahoituksen saatavuutta kriisin kaikissa eri vaiheissa. On myös tärkeää, että vientiä harjoittavilla pk-yrityksillä on työkalupakki kunnossa, ja neuvommekin mielellämme yrityksiä vientikauppojen rahoitusinstrumenttien käytössä, kertoo Finnveran aluejohtaja Anna Karppinen.

Yli puolet Kymen alueen yrityksistä suunnittelee omistuksenvaihdosta seuraavien kymmenen vuoden aikana, ja jopa kolmasosa seuraavan viiden vuoden aikana. Tulossa olevat omistuksenvaihdokset vaikuttavat olevan valtakunnallista tasoa korkeammalla tasolla.

– Myös aikomus hakea rahoitusta omistajanvaihdoksiin on Kymen alueella edellistä vuotta korkeammalla tasolla. Omistajanvaihdos on erinomainen kasvun ja uudistumisen väline myös kriisin jälkeisen uuden kasvun rakentamisessa, muistuttaa Finnveran aluepäällikkö Elisa Sipponen.

Taloustutkimus Oy toteutti kevään 2021 Pk-yritysbarometrin internet- ja puhelinkyselynä joulukuussa 2020 ja tammikuussa 2021. Työ- ja elinkeinoministeriön, Suomen Yrittäjien ja Finnveran tilaamaan kyselyyn vastasi 5 553 suomalaisen pk-yrityksen edustajaa.

Lisätietoja:
Kymen Yrittäjät, aluejohtaja Kari Jääskeläinen, 0440 581 030
Kotkan Yrittäjät, puheenjohtaja, yrittäjä Johan Bardy, 0400 486 060
Rakennusneuvos, yrittäjä Veli Hyyryläinen, 040 900 0656
Finnvera Oyj, aluejohtaja Anna Karppinen, 050 405 2706
Finnvera Oyj, aluepäällikkö Elisa Sipponen, 044 325 7224