25.7.2019 klo 08:45
Uutinen

Laatu ja yhteistyö korostuvat

Hankinnat, kaavoitus- ja lupa-asiat sekä koulutus ovat asioita, joista puhutaan useimmin yrittäjien ja kaupungin edustajien tapaamisissa.

Anjalankosken Yrittäjät kokosi Kymen Yrittäjien 80-vuotisjuhlavuonna vaikuttajia keskustelemaan yrittämiseen ja elinvoimaan liittyvistä asioista. Kymen Yrittäjien puheenjohtaja Hannu Lehtinen, OP Länsi-Kymen toimitusjohtaja Saila Rosas, Kouvolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helminen ja Anjalankosken Yrittäjien varapuheenjohtaja Jari Liikkanen näkivät isossa kuvassa uhkia, mutta myös mahdollisuuksia. Keskustelua johdatteli Markku Pakkanen.

Hannu Lehtinen nostaa paikallisyhdistykset sekä Eturyhmän Kouvolassa ja Iskuryhmän eteläisessä Kymenlaaksossa tärkeiksi linkeiksi kuntien ja yrittäjien välillä. Ryhmillä on yhteinen tapaaminen syyskuussa. Lehtinen toivoo yhtenäistä Kymenlaaksoa.

– Etenkin lähimatkailussa on vielä paljon mahdollisuuksia. Kymi Ring on tärkeä koko Kymenlaaksolle.

Harri Helminen uskoo, että Kouvolassa on yrittäjien kanssa yhteistyössä menty paljon eteenpäin, eivätkä asiat ole jääneet juttujen tasolle.

– Kaupungin hankintoja pyritään ohjaamaan entistä enemmän oman alueen yrittäjille. Hankinta-asiamies Marita Melkko on tehnyt hyvää työtä, samoin Kinno.

Kouvolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja toivoo, että kunnat eivät kilpailisi keskenään.

– Kymsote kuormittaa kuntia.

Saila Rosas näkee ongelmana yleisen pessimismin ja vaatimattomuuden.

– Kymenlaakso on hieno ympäristö toimia. Yrittäjät pitää saada uskomaan itseensä ja kannattamaan toisia.

Jari Liikkanen nostaa esille paikalliset kivijalkakaupat.

– Jos Kiinasta tilataan tuotteet halvalla, pitäisi ajatella myös toista puolta, että asumme ja harrastamme alueella. Paikallisen yrityksen ”tehtäviin” kuuluu myös yhteisöllisyys, olla yhteistyökumppani seuroille ja järjestöille.

– Palvelujen kadotessa myös asuinpaikan arvo saattaa pudota ja se mitataan asuntoa myytäessä. On paljon asioita, joille emme välttämättä voi mitään, mutta on myös asioita joille voisimme.

Liikkanen toivoo, että kaupunki huomioisi pienyrityksen hankinnoissa.

– Kouvolan hankinnoissa euromäärä on pysynyt samana, mutta pienyritysten määrä on merkittävästi pudonnut viime vuosina hankinnoissa.

Yleisöstä Sarianne Auvinen toivoo, että yrittäjät eivät lähtisi kilpailemaan hinnalla.

– Yrittäjien tulisi arvostaa omaa työtään.

Auvinen ottaa esille myös yritysten näkyvyyden ja markkinoinnin.

– Esimerkiksi monikaan ei tiedä, että Päätien varressa Inkeroisissa on 39 yritystä.

Myös Saila Rosas korostaa palvelua ja laatua.

– Hinta ei saisi olla tuotteen tai palvelun ainoa valintakriteeri, vaan laadulle ja palvelulle annettaisiin myös arvoa.

Rosas pääsee vastaamaan myös, että milloin OP Länsi-Kymi avaa konttorin Inkeroisissa.

– Eri kokoonpanoilla on lähetystöjä käynyt. Toisen osuuspankin toimialueelle emme voi konttoria perustaa, mutta jos suurin osa asiakkaista on meidän pankin asiakkaita, se on mahdollista. Ei riitä, että käyttää meidän palveluja, vaan on oltava myös pankin asiakas.

Esimerkkinä hän kertoo, että Liljendahliin pankki pystytettiin ennätysajassa, kun asiakkaita oli riittävästi.

Jenni Liikkanen halusi tietää nuorille suunnatusta yrittäjyyskasvatuksesta.

– Yrittäjyyskasvatusta tehdään Kymenlaakson kouluissa. Esimerkiksi Pyhtäällä Uusitalot ovat olleet koulukummeina pitkään. Tärkeä on saada opettajat innostumaan yrittäjyydestä, kertoo Hannu Lehtinen.

Lehtisen mukaan toisen asteen koulutuksen uudistus ei vielä keskustele parhaalla mahdollisella tavalla yrittäjien kanssa.

Yrittäjät käyvät myös kutsusta puhumassa yrittäjyydestä kouluissa.

Stiina Kokkonen