Etusivu > Asiasanat

Etsi

Innot

Yrittäjyys
Valintaperusteluissa kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että Kauhanen on kääntänyt alaa vaivaavan kivijalkakauppojen kehityksen eduksi yrityksessään Lumise Oy:ssä. Kauhanen on rakentanut noin kuudessa vuodessa menestyvän, vahvasti kasvavan, pääosin ajoneuvojen ja työkoneiden valaisinlaitteita myyvän ja tuotekehittävän yhtiön.
Yrittäjyys
Miten varautua tietojärjestelmän hakkerointiin? Entä tulipaloon, vesivahinkoon tai työkyvyttömyyteen? Miten turvata yrityksen talous ja tulevaisuus? Sitä pääsi pohtimaan kaksi Lapin Yrittäjien yrittäjäjäsentä, joista kumpikin tasan tarkkaan tietää, millaiseen liriin yrittäjä voi ilman vakuutuksia ajautua. Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö puolestaan kertoo, miksi vakuuttaminen ei aina oikein nappaa.
Väestö ikääntyy, metsien jalostus lisääntyy, kaivosteollisuuden odotetaan kasvavan, rakentaminen on vilkasta ja palvelualoille tarvitaan osaavia tekijöitä myös tulevaisuudessa – puhumattakaan Lapin matkailusta, jonka nousukiito ei näytä loppumisen merkkejä. Ei siis liene tuulesta temmattua todeta: Lappiin tarvitaan lisää yrityksiä. Mutta millaisia? Ja onko laadulla väliä?
Työntekijöitä etsivät yrittäjät eivät jää Lapissa yksin: monitahoista yhteistyötä tehdään kulisseissa koko ajan ja uusia hankkeita viritellään työllistämisen, työllistymisen ja Lapin yrityskentän elinvoimaisuuden edistämiseksi. Moni Lapin Yrittäjien yrittäjäjäsen on jo löytänyt esimerkiksi kesätyösetelit ja palkkatuen!