Posion Yrittäjien tavoitteita vuodelle 2018 | Yrittajat.fi

Etsi

Posion Yrittäjien tavoitteita vuodelle 2018

Syyskokouksessa Posion Yrittäjät ry:n hallituksen kokoa päätettiin laajentaa nykyisestä kuudesta kymmeneen suuren kiinnostuksen vuoksi. Varajäseniäkin valittiin entisen kahden sijaan kolme.

Yrittäjäyhdistyksen vetovastuu siirtyy vuodenvaihteessa minulle ja otan viestikapulan aikaisemmalta puheenjohtajalta Timo Posiolta innokkaana vastaan. Jatkamme keväällä aloittamiamme Yrittäjien aamukahvitilaisuuksia ja Posion Yrittäjät tulee näkymään myös Posion Messuilla sekä Muikkumarkkinoilla. Innokas tekemisen meininki on jo nyt saanut jäsenmäärämme nousuun ja ensi vuonna aiomme rikkoa jo kuudenkymmenen jäsenen rajan.

Uusi hallitus pitää järjestäytymiskokouksen tammikuussa, mutta nyt jo kokoonnuimme uusien hallituksen jäsenten kanssa miettimään, mitä he haluavat paikallisyhdistyksessä tapahtuvan vuonna 2018 ja mitä voimme tehdä sen eteen. Videolla mukana vas. ylhäältä Erika Posio, Jenni Harjukelo, Sari Alatulkkila, Katariina Maaninka ja alhaalla Milla Saarela sekä Susanna Kylmäluoma.
 

Katso video!
 

Posion Yrittäjien hallitus 2018
Katariina Maaninka, Erika Posio, Sari Alatulkkila, Susanna Kylmäluoma, Timo Posio, Eero Posio, Tero Micklin, Ilkka Säkkinen, Auvo Ruokamo ja Milla Saarela. 
Varajäsenet: Lauri Sassali, Ella Ojala ja Jenni Harjukelo


Seuraa Posion Yrittäjiä:
Facebook 
Instagram
Kotisivut

 

Jouluisin terveisin,
Milla Saarela
Posion Yrittäjät ry:n puheenjohtaja
Hyvinvointialan yrittäjä yrityksessä MillaFIT
Perheenäiti

Milla Saarela

Posion Yrittäjät ry:n puheenjohtaja
Hyvinvointialan yrittäjä yrityksessä MillaFIT
Perheenäiti