19.9.2017 klo 14:56
Uutinen

Paikallista sopimista helpotettava lakiteitse

Hallitus on ohjelmassaan luvannut helpottaa paikallista sopimista. Lapin Yrittäjien mukaan työpaikkasopimista kannattaisi laajentaa juuri niin kuin hallitus ohjelmassaan esittää, eli lakiteitse.

Lapin Yrittäjien järjestämässä Työn trendit ja muodot –seminaarissa 19.9. puhunut Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula (kuvassa) pitää ideaalina sitä, että kaikista työehdoista voisi sopia työpaikalla työntekijöiden ja yrittäjien kesken, jos niin yhdessä halutaan.

– Jos ei haluta sopia, toimittaisiin työehtosopimuksen mukaan. Työntekijän turvana olisi aina myös pakottava työlainsäädäntö, sanoo Makkula.

– Paikallisessa sopimisessa on kyse lähidemokratiasta: työmarkkinoiden kehittämiseen tarvittavat ratkaisut löydetään parhaiten työpaikoilla, työntekijöiden ja yrittäjän kesken, painottaa Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo.

Paikallisen sopimisen lisäämisessä on kysymys ennen kaikkea työllisyyden ja kasvun turvaamisesta. Työpaikan osapuolille annetaan tilaa yhdessä sopien löytää järkeviä ratkaisuja työn tekemiseen, palkkaukseen ja työaikojen sekä erilaisten vapaiden järjestelemiseen niin, että se on järkevintä työntekijöiden tarpeiden sekä yrityksen tuotannon ja toiminnan tehokkuuden kannalta. tämä auttaa myös parantamaan tuottavuutta.

– Paikallinen sopiminen edellyttää luottamusta työpaikalla. Sopimusta ei synny ilman yhteistä tahtoa, Salo muistuttaa.

Työ- ja elinkeinoministeriön vuosittain laatimasta työntekijöiden vastauksiin perustuvasta Työolobarometrista ilmenee, että pienemmissä yrityksissä henkilöstö tuntee yrityksen tilanteen hyvin. Suhteet työnantajaan ovat hyvät ja luottamukselliset, joten sopimiselle on hyvät edellytykset.

Työntekijöillä tulisi esimerkiksi aina halutessaan olla mahdollisuus myös valita keskuudestaan yhteinen edustaja neuvottelemaan heidän puolestaan. Edustajalla on jo voimassaolevien säännösten mukaan erityisen vahva työsuhdeturva. Erityisesti pienissä yrityksissä tulisi mahdollistaa myös se, että yrittäjä sopii koko henkilöstönsä kanssa. Olennaisinta on se, että jokaisella työntekijällä on oikeus osallistua sopimiseen ja mahdollisen työntekijöiden edustajan valintaan.

– Työpaikkasopimisen mahdollisuuksia on vahvistettava lainsäädäntömuutoksilla. Uudistusten ainespuut ovat hallitusohjelmassa. Aivan aluksi on yleissitovaa työehtosopimusta noudattaville yrityksille annettava käyttöön samat joustot, joita järjestäytyneet yritykset voivat hyödyntää, Makkula linjaa.

– Lainsäädäntö ei saa syrjiä myöskään järjestäytymättömiä työntekijöitä. Sopiminen ei voi käytännössä toimia, mikäli vain ammattiliittoon kuuluvat työntekijät saavat osallistua sopimiseen ja työntekijöiden edustajan valintaan. Sopiminen on työpaikan yhteinen asia eikä osaa työntekijöistä voida jättää sen ulkopuolelle, muistuttaa Salo.

Myös korkeimman oikeuden tuoreen ennakkoratkaisun (KKO 2017:29) mukaan ammattiyhdistystoimintaan osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei ole hyväksyttävä peruste erilaiseen kohteluun työelämässä.

Miten työn tekeminen ja teettäminen on muuttunut? Mitä paikallinen sopiminen tuo työelämään? Mikä vielä muuttuu? Työn trendit ja muodot -seminaarin Rovaniemellä avasi Lapin Yrittäjien puheenjohtaja Markku Mäkitalo.