19.10.2017 klo 06:32
Uutinen

Lapin Yrittäjien uusi johtoryhmä edustaa kaikkia Lapin kolkkia – ”Olemme lappilaisina yrittäjinä lappilaisten yrittäjien tavoitettavissa”

Lapin Yrittäjille valittiin hiljattain uusi hallitus, jonka johtoryhmä koostuu kuudesta eri puolilla Lappia asuvasta yrittäjästä. Kolme johtoryhmän jäsentä kertoo nyt jotakin perustavanlaatuista itsestään, toisistaan, visioistaan ja motiiveistaan. Millaisen äänitorven Lapin Yrittäjät sai?

Pienten yritysten asialla

Lapin Yrittäjien uutta hallitusta luotsaa kuusijäseninen johtoryhmä, jota voisi kuvailla esimerkiksi näin: ”Kasassa on motivoitunut, haasteita pelkäämätön naisnelikko.” Näin muotoilee Lapin yrittäjien varapuheenjohtaja ja johtoryhmän jäsen, ranualainen Jari Kelahaara. Hetkinen. Mihin hän, miehenä, sitten johtoryhmässä oikein asettuu? Ja mihin katosi kuusikon viimeinen jäsen? Kirvesmiehenä työskentelevä Kelahaara tarkentaa kuvailuaan: ”No siis, me Tuomon kanssa, hmm, täydennämme tätä kokoonpanoa sopivasti.”

Koko ikänsä yrittäjänä toiminutta ja Lapin Yrittäjien johtoryhmässä koko sen historian ajan mukana ollutta Kelahaaraa puolestaan voisi kuvailla oikeaksi monitoimimieheksi. Silloin kun työkaluilla on tauon paikka ja rakennustyömaalla rauha maassa, napsii Kelahaara passikuvia, ajaa nurmikoita, pudottelee katoilta lumia, tekee kiinteistöhuoltoa ja pizzaa, tiskaa, anniskelee, paistaa lättyjä, myy ja asentaa kaapistoja ja niin edelleen. Tämä kaikki siksi, ettei kirvesmiehen työ alkaisi maistua puulta. ”Toimin ammatinharjoittajana Lapin Vuokramies -nimellä. Nimi kattaa toimintani varsin hyvin,” mies summaa. Lisäksi hän on aviomies, kahden lapsen isä, metsästyksenharrastaja ja osakas parissa harrastefirmassa, joista tärkeimpänä Lapin Raja Oy eli Ranuan Shell huoltoasema.

Yrittäjyydestä puhuttaessa tärkeimmäksi harrastukseksi nousee yrittäjäjärjestötoiminta, joka on Kelahaaralle sydäntä lähellä. ”Koen voivani auttaa muita yrittäjiä ja omalta osaltani viedä järjestöä eteenpäin. Johtoryhmässä oleminen tarkoittaa vastuunkantoa ja osallistumista ja sitä, että on muiden yrittäjien tavoitettavissa,” mies pohtii. Hallituksen johtoryhmän riveissä seistessään hän haluaa keskittyä ennen kaikkea parantamaan pienten yritysten ja yksinyrittäjien asemaa. Lyhyen ensivaikutelman perusteella Kelahaara uskoo, että nykyisen hallituksen johtoryhmä on pätevä ja kyvykäs vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. ”Vahvuutemme on ryhmän monipuolisuus ja sitoutuneisuus tehtävään. Viemme yhteisiä asioita yhtenä alueena eteenpäin,” mies kiteyttää.

Toinen toistaan tukien

Käännetäänpä katseet Lapin Yrittäjien hallituksen johtoryhmän toiseen miesjäseneen, eli Tuomo Jäärniin. Vaimonsa ja nelivuotiaan poikansa kanssa Kemissä asuvalla, 45-vuotiaalla Jäärnillä on meneillään kahdeksastoista vuosi Jäärni Metalli Oy:n yrittäjänä ja toinen vuosi Kemin yrittäjät Ry:n hallituksen puheenjohtajana. Kolmentoista hallituksessa vietetyn vuoden aikana mies on saanut lähituntumaa yrittäjäjärjestön vaikuttamismahdollisuuksista. Oivallus siitä, että järjestö pystyy vaikuttamaan yrittäjille tärkeisiin asioihin, on osaltaan toiminut kimmokkeena jatkaa harrastusta. ”Haluan olla mahdollisimman paljon mukana toiminnassa, vaikka se tarkoittaakin vähän menetystä vapaa-ajassa. Tämä on hyvä harrastus, jonka työn tulokset voivat näkyä pitkälle,” hän perustelee.

Yrittäjäperheeseen syntyneelle ja nuoresta iästä asti yrittäjäisän jalanjälkiä tapailleelle Jäärnille yrittäjyys ei ole vain työtä, joka tuo leivän pöytään. ”Yrittäjyys merkitsee minulle vapautta, vastuuta ja elämäntapaa,” mies summaa. Yrittäjäperheessä kasvaminen, pitkä ura yrittäjänä ja sitä myötä kehittynyt intohimo ja usko yrittäjyyteen ovat pedanneet vahvaa pohjaa yrittäjähallituksen johtoryhmässä toimimiselle. Koko elämänsä ajan yrittäjän arkea nähnyt ja elänyt Jäärni tietää mistä puhuu pyrkiessään edistämään Lapin maakuntien elinvoimaisuutta. ”Mutta mitään ei tule itsestään. Verrattuna muuhun Suomeen, me lappilaiset joudumme painimaan lähes kaikessa selviytyäksemme. Juuri siksi meidän täytyisi pitää yhtä ja tukea toistemme toimintaa yhteistyöllä, ja ostamalla ja käyttämällä toistemme palveluja,” Jäärni tietää.

Niin, ja tietenkin tiimiytymällä hallituksessa, jonka uusi johtoryhmä on kuin läpileikkaus Lapista. Ryhmän jäsenet edustavat Lapin kaikkia kolkkia, mikä on omiaan edistämään hallituksen jäsenten jalkautumista eri puolille maakuntaa ja siten sujuvoittamaan vaikutusmahdollisuuksia. Jäärnin näkemyksen mukaan maakunnan eri kolkkiin jakautuneen johtoryhmän jäsenillä on kaikilla erilaisia vahvuuksia, joita oikein hyödyntämällä päästään toivottuihin tuloksiin. Eikä suinkaan vähiten johtoryhmän johtaja Heidi Alarieston motivoituneen, innokkaan ja uudistushaluisen asenteen ansiosta. ”Hänen ohjaksissa tulemme saamaan paljon aikaan,” Jäärni vakuuttaa.

Kohti loistavaa huomista

Samoilla linjoilla on myös pellolainen, Kahvila-Ravintola Shell Jopparin omistaja, Pellon Yrittäjät Ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Lapin Yrittäjien hallituksen johtoryhmän jäsen Päivi Heikkala. Ensituntuman perusteella hän kuvailee johtoryhmää yhteistyökykyiseksi ja osaavaksi tiimiksi, jonka edustusalueena on, ei enempää eikä vähempää kuin koko Lappi. ”Ryhmän vahvuuksia ovat alueellisuus ja monialaisuus. Näkemyserojakin varmasti löytyy ja pitääkin löytyä. Se luo keskustelevan ja rakentavan pojan yhteistyölle,” Heikkala huomauttaa.

Toisin kuin Jäärni ja Kelahaara, jotka miltei syntyivät yrittäjänsaappaat jalassa, päätyi Heikkala yrittäjäksi vasta vähän myöhemmällä iällä lokakuussa 2012. Tuolloin ystävä ehdotti Heikkalalle Shell Jopparin ostoa, eikä aikaakaan kun neuvottelut edellisen omistajan kanssa oli jo käyty ja nimet alla kauppapaperissa. Nyt 54-vuotias nainen on tyytyväinen viisi vuotta sitten tekemäänsä rohkeaan loikkaan. ”Rakastan työtäni. Vaikka yrittäjyys on välillä hyvin stressaavaa, ahdistavaa ja haastavaa, päivääkään en vaihtaisi pois,” Heikkala vakuuttaa. Itsensä lisäksi hän työllistää viisi työntekijää ympärivuotisesti ja kesäisin muutaman lisää. Viisi vuotta teki siis tehtävänsä. Yritys kantaa itseään niin hyvin, että Heikkala ehtii mukaan myös yrittäjäjärjestön toimintaan.

Johtoryhmään valituksi tuleminen oli kahvila-ravintola-yrittäjälle onnenpotku. ”Olen ryhmään pääsystä hyvin ylpeä ja otettu,” nainen kiteyttää tunnelmiaan. Lapin alueen yrittäjiä koskevista kuumista perunoista ja huolenaiheista keskusteltaessa esiin nousevat työpaikoilla tapahtuvat työehdot ja niiden sopimiseen liittyvät hankaluudet, Lapin työvoimapula ja sen myötä aukeava tarve lisäkoulutuspaikkojen luomiselle. Haasteita on siis edessä ja työtä tehtävänä. Mutta ehkäpä työ vielä tekemällä loppuu ainakin jos pääkallopaikalla istuu pätevä, asialleen omistautunut ja positiivisella määrätietoisuudella varustettu johtoryhmä, joka katsoo luottavaisin mielin tulevaisuuteen. Heikkola sen sanoi: ”Minun silmissäni Lapin yrittäjillä on loistava huominen.” Tämä lienee Lapin Yrittäjien johtoryhmän kantava ajatus ja pohjavire kun he kulkevat huomista päin.