25.1.2018 klo 05:32
Uutinen

Lapin Yrittäjillä ainakin 62 ässää hihassa – ”Säästää aikaa kun tietää mihin soittaa”

Suomessa on 283000 yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 1,4 miljoonaa henkilöä. Yrittäjien jäsenrekisteriin kuuluville yrityksille on tarjolla apua, neuvoja ja koulutuksia laidasta laitaan. Kolme lappilaista yrittäjää kertoo, mikä on parasta Lapin Yrittäjissä.

Maksutonta ja asiantuntevaa neuvontaa

Lapin Yrittäjiin liki viisi vuotta kuulunut, rovaniemeläinen baariyrittäjä Heidi Soikkeli on kokenut saaneensa paljon apua Yrittäjien maksuttomasta ja asiantuntevasta neuvontapalvelusta. ”Siellä voin helposti kysellä tyhmempiä ja vähän kinkkisempiäkin kysymyksiä,” hän naurahtaa. Myös Fennian yritysvakuutusten jäsenedut ovat olleet jokaisen pennin arvoisia.

Tuparavintola Huppelia pyörittävälle nuorelle yrittäjälle liittyminen Lapin Yrittäjiin on ollut kaikilta osin oikea ja edistyksellinen päätös. Jäsenyys on tuonut mukanaan paitsi konkreettisia neuvoja ja vinkkejä yritystoiminnan kehittämiseen, myös ja ennen kaikkea mielenrauhaa. ”Suurin etu jäsenyydessä on ollut se, että tiedän avun olevan aina puhelinsoiton päässä,” Soikkeli summaa.

Tarjoilijan ja restonomin tutkinnot omaava ja kasvatustieteiden kandidaatin tutkinnon juuri valmiiksi saanut Soikkeli on myös hyötynyt sähköpostiin putoilevista uutiskirjeistä. Hänen mukaansa niissä kiteytetään hienosti yritystoiminnan kannalta olennaisia asioita. Säännöllinen yhteydenpito Yrittäjien puolelta on ollut omiaan kehittämään omaa yritystä oikeaan suuntaan. ”Jäsenyys on hyvin pitkälle vastannut odotuksiani ja olen tyytyväinen,” Soikkeli kiittelee.

Koulutuksia ja verkostoitumista

Kemissä sijaitsevan Digivisio Oy:n perustajan ja omistajan Teemu Tikanojan mielestä jokaisen lappilaisen yrittäjän pitäisi kuulua Lapin Yrittäjiin. ”Yrittäjiin kuuluminen tuo turvaa kun tarvitaan vaikkapa oikeudellisia neuvoja ja verkostoitumista muiden yrittäjien kanssa. Varsinkin aloittaville yrittäjille oikeusapu on hyvä juttu,” hän pohtii.

Reilu kolme vuotta Lapin Yrittäjien jäsenrekisteriin kuuluneella Tikanojalla on aika alati kortilla. Paradoksaalista kyllä, juuri yrittäjäkiireinen vuoksi Lapin Yrittäjien palvelut, kuten koulutukset ja muiden yrittäjien kanssa verkostoituminen ovat jääneet viime aikoina vähemmälle. ”Vaikken ole juuri ehtinyt käydä tarjolla olleissa koulutuksissa, koen, että juuri kouluttautumismahdollisuus ja yhteenkuuluvuudentunne ovat Yrittäjien tärkeimmät valtit,” Tikanoja toteaa.

Digivisio Oy:n omistaja odottaa hetkeä, jolloin kalenterissa sattuu olemaan sopiva rako ja Lapin Yrittäjillä sopiva koulutustilaisuus tarjolla. ”Toivoisin sellaista koulutusta tai tapahtumaa, missä voi näyttää oman osaamisensa ja tällä tavoin verkostoitua muiden yritysten kanssa,” hän ehdottaa.

Maksutonta lakineuvontaa ja työsuhdeapua

Rovaniemellä sijaitsevan Oliver’s Cornerin ja Levin Panimo pubin yrittäjä Mona Rytilahti liittyi aikoinaan Lapin Yrittäjiin yhdestä yksinkertaisesta syystä: aloitteleva yrittäjä tarvitsi apua. ”Mutten osannut ajatella, miten monenlaisiin tilanteisiin voisin apua saada!” hän lisää. Pitkän linjan ravintolayrittäjän ja kahden lapsen äidin mielestä Lapin Yrittäjillä on erityisesti kolme ässää hihassa: lakiapu, työsuhdeapu ja sopimusasiat.

Kysyttävää ilmenee kuitenkin vielä kymmenenkin jäsenyysvuoden jälkeen, eikä oppiminen koskaan lakkaa. Suurinta apua Rytilahti on saanut työsuhteisiin liittyvissä kiemuroissa, minkä myötä hän suosittelee jäsenyyttä erityisesti aloitteleville yrittäjille. ”Yrityksen perustamisen alkuvaiheessa jäsenyydestä saa suurimman hyödyn. Säästää aikaa, kun tietää mihin soittaa,” hän toteaa.


Mona Rytilahti, Rovaniemellä sijaitsevan Oliver’s Cornerin ja Levin Panimo pubin ja Ala Carte -ravintolan yrittäjä sai Lapin Yrittäjiltä paljon hyödyllisiä neuvoja ja tukea erityisesti yrityksensä alkuaikoina. ”Jatkossa toivoisin edullisia koulutuksia laskentatoimeen liittyen,” hän esittää.

Liity jäseneksi!

62 syytä rakastua Yrittäjiin!