6.4.2018 klo 13:23
Uutinen

Pohjois-Suomessa 50 yritystä etsii uutta omistajaa

Pohjois-Suomessa myytäväksi ilmoitettujen yritysten lukumäärä on vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä pysynyt tasaisena verrattuna samaan ajankohtaan vuonna 2017. Uutta omistajaa etsii tällä hetkellä noin 50 pk-yritystä Pohjois-Suomessa.

Myytävänä olevien yritysten lukumäärä antaa suuntaa yrityskauppojen lukumäärän tulevasta kehityksestä Pohjois-Suomessa. Yrityskauppojen ja myytävien yritysten määrä on tärkeä tekijä alueellisen yritystoiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen säilymisen kannalta.

– Yrityskaupassa ei ole kysymys vain yrittäjän viimeisestä tilistä vaan työpaikoista, verotuloista, alueellisesta vetovoimasta, kasvusta sekä yritysten ja jopa koko alueen kilpailukyvystä, painottaa Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo.

Pienten ja keskisuurten yritysten odotetaan vaihtavan omistajaa useammin

Suomessa tapahtuu arviolta 2000-3000 yrityskauppaa vuosittain ja määrän odotetaan kasvavan. Suomalaisista pk-yrityksistä 48% arvioi, että omistajan vaihtuminen tulee ajankohtaiseksi seuraavan 10 vuoden aikana.

– Yrityskauppa on tilastojen valossa paljon riskittömämpi vaihtoehto verrattuna uuden yrityksen perustamiseen. Kolmen vuoden jälkeen 92 prosenttia omistajaa vaihtaneista yrityksistä jatkaa toimintaansa ja vielä viiden vuoden jälkeenkin selviytymisaste on 77 prosenttia, kertoo Salo.

– Mediassa huomiota saavat usein suuret yrityskaupat. Suurin osa yrityskaupoista on kuitenkin pienten ja keskisuurten yritysten kauppoja, sanoo Yrityspörssi-palvelun toimitusjohtaja Meri Varkoi-Anhava.

Tiedot myytäväksi ilmoitettujen yritysten lukumäärästä ovat peräisin valtakunnallisesta yritysten myymiseen ja ostamiseen tarkoitetusta Yrityspörssi.fi -palvelusta, johon kuuluu myös Pohjois-Suomen Yrityspörssi. Myytävien yritysten lukumäärä sisältää vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevat myytävänä olevat tai olleet yritykset.