12.2.2019 klo 10:02
Uutinen

Pk-yritysbarometri: Yleiset suhdanneodotukset hiipuivat Lapissa – teollisuuden näkymät poikkeus

Lapin mikro- ja pk-yritysten suhdannenäkymät laskivat selvästi syksyn vastaavista tuloksista. Poikkeuksena teollisuuden toimiala, jonka suhdanneodotukset ovat jopa kohentuneet. Viisi kuudesta yrityksestä edelleen arvioi suhdanteiden paranevan tai pysyvän ennallaan seuraavan vuoden aikana.

– Heikentyvät talousnäkymät maailmantaloudessa heijastuvat myös lappilaisyritysten suhdanneodotuksiin, joskin yleinen suhdannekuva on edelleen hyvin positiivinen – vähemmän kuin yksi kuudesta yrittäjästä arvioi suhdanteiden heikkenevän seuraavan vuoden aikana, Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo toteaa.

Teollisuuden toimialan näkymät Lapissa poikkeavat yleisestä suhdannenäkymästä. Merkillepantavaa on useamman teollisuuden alan yrityksen arvioivan suhdanteiden paranevan viime syksyn barometriin verrattuna. Suhdanneodotusta kuvaava saldoluku on teollisuuden osalta noussut syksyn +26:sta yhdeksän prosenttiyksikköä +35:een.

Työllistämisodotuksissa toimialakohtaisia eroja

Henkilökunnan määrän osalta suhdannenäkymät Lapissa ovat yleisesti hieman heikommat kuin syksyllä. Työllistämisodotukset vaihtelevat kuitenkin toimiala- ja seutukuntakohtaisesti.


”Tarve palkata lisää työntekijöitä on edelleen palvelujen toimialalla ja on jopa kasvanut teollisuudessa. Teollisuuden hyvä vire näkyy myös seutukuntakohtaisissa henkilökunnan määrän muutosodotuksissa. Lisää väkeä tarvitaan Meri-Lapissa ja Rovaniemellä”, Pirkka Salo toteaa.

Työvoiman saatavuuteen liittyvät haasteet eivät ole juurikaan muuttuneet. Lapissa työvoiman saatavuus koetaan koko maahan verrattuna useammin työllistämisen ja kasvun esteeksi. Ratkaisuksi lappilaisyritykset harkitsevat selvästi muuta maata useammin koulutus- tai oppisopimuksen hyödyntämistä.

Jatkajia tarvitaan

Lapissa omistajanvaihdosta suunnittelevien määrä on pysynyt ennallaan. Joka kolmas barometriin vastanneesta yrityspäättäjästä suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavien viiden vuoden aikana.

– Tulosten perusteella yritystoiminnan aloittamiselle löytyy runsaasti mahdollisuuksia, kunhan myyjät ja mahdolliset jatkajat löytävät toisensa. Omistajanvaihdospalveluista jää vastausten perusteella hyvin hajanainen käsitys, mikä osaltaan selittää kohtaanto-ongelmaa, Pirkka Salo pohtii.

Pk-yritysbarometri 1/2019

Lapin alueraportti