17.2.2019 klo 20:37
Uutinen

Yksinyrittäjien asemaa kannattaa parantaa sillä Lappi tarvitsee enemmän yrittäjiä ja yrityksiä

Yksinyrittäjyyden yleistyminen on työelämässä 2000-luvun merkittävin trendi. – Moni yrittäjä nimenomaan haluaa tehdä töitä itsenäisesti. Moni kuitenkin kituuttaa todella pienillä tuloilla. Siksi yksinyrittäjien asemaa pitää parantaa, Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo sanoo.

Suomessa on yli 170 000 yksinyrittäjää. Suuri osa heistä tulee toimeen erittäin vähällä.

– Joukko on niin iso, että sillä on merkitystä vaaleissa, Suomen Yrittäjien kenttäjohtaja Mari Kokko vinkkaa.

Kokko saapuu Rovaniemelle avaamaan yrittäjäjärjestön vaalibussikiertuetta, joka kiertää koko Suomen. Kiertueella jututetaan ehdokkaita ja äänestäjiä yrittäjille tärkeistä asioista ja kerrotaan, miksi yrittäjien toimintaedellytyksiä kannattaa parantaa.

– Yrittäjät luovat työtä ja kasvua. Myös yksinyrittäjä voi kasvattaa yritystään, Kokko muistuttaa.

Lappi tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa enemmän yrittäjiä ja yrityksiä

Tuoreen Pk-yritysbarometrin mukaan lappilaisyrittäjät hakevat kasvua hieman varovaisemmin kuin yrittäjät muualla maassa.

Yrittäjäjärjestön Kasva Suomi -tavoiteohjelmassa seuraavalle hallituskaudelle yksinyrittäjien asia on vahvasti esillä. Kokko ja Salo nostavat Rovaniemellä esiin erityisesti yksinyrittäjien verotuksen.

– Yrittäjävähennys pitää säilyttää ja arvonlisäverollisen toiminnan alarajaa nostaa, Kokko lataa.

Yrittäjävähennys tuli voimaan 2017. Vähennys auttaa erityisesti pienituloisia yrittäjiä, joista monilla on mahdollisuus kasvattaa yritystoimintaansa. Vähennys kannustaa yritystoiminnan harjoittamiseen.

Arvonlisäverovelvollisen toiminnan alaraja pitäisi yrittäjäjärjestön mukaan nostaa nykyisestä 10 000 eurosta 20 000 euroon ja liukuen poistuvan alarajahuojennuksen yläraja 50 000 euroon.

– Näin kannustettaisiin yritysten perustamiseen ja kasvuun nykyistä arvonlisäverorajaa laajemmalla alueella, Pirkka Salo näkee.


”Yksinyrittäjien asemaa kannattaa parantaa sillä Lappi tarvitsee enemmän yrittäjiä ja yrityksiä”, sanoo Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo.

Yrittäjien Kasva Suomi -vaalibussikiertue aloittaa kulkunsa Rovaniemeltä

Bussikiertue starttaa Kauppakeskus Sampokeskuksesta maanantaina 18.2. klo 14.00, jolloin Suomen Yrittäjien kenttäjohtaja Mari Kokko avaa yrittäjäjärjestön vaalibussikiertueen.

Yrittäjät luovat työtä ja kasvua -vaalikeskustelua vetää Pirkka Salo. Paikalle puolueiden edustajista ovat lupautuneet Antti Kaarlela (kok), Sauli Martimo (kes), Kalervo Björkbacka (perus), Pirkka Aalto (kd), Jyrki Saarenpää (sin), Johanna Ojala-Niemelä (sdp), Albana Mustafi (vas) ja Riikka Karppinen (vihr).