4.4.2019 klo 05:26
Uutinen

Yksinyrittäjälle vientiponnistelut ovat haastavia – Liittyminen Lapin mikroyritysten kasvuverkostoon tasoitti tietä

Ketun silmät tuikkivat lumen keskellä, samalla puolukat maalauksessa toivottavat sydämellistä päivää. Klassisia, mutta silti omaperäisiä, ovat Ester Visualin maalaukset.

Kuvat ovat puhutelleet jo ulkomaita myöten, sillä luontoaiheisia sisustustuotteita myydään nyt jo neljässä maassa, Suomessa, Ruotsissa, Italiassa ja Japanissa. Se on hyvin mikroyritykselle, joka käytännössä myy omaa taidetta.

Sisustustuotteilla ulkomaille

Rovaniemeltä toimivan Ester Visualin yrittäjä Elisa Ahonen, on kaupallistanut oman taiteensa sisustustuotteiksi. Luonnosta aiheensa ammentavat maalaukset taipuvat houkutteleviksi tarjottimiksi, postereiksi, tauluiksi ja korteiksi. Ahonen nostaa ulkomaan viennin yhdeksi avaajaksi kohdallaan Instagram-kuvapalvelun. Hänen vientinsä nimittäin pyörähti käyntiin, kun ulkomaiset myyjät kyselivät raikkaita luontoaiheisia tuotteita myyntiin. Kuva kertoo kaikilla kielillä olennaisimman.

Sisutustuotteiden markkinat ovat kasvavat, mutta kovasti kilpaillut. Ester Visualin asiakkaat arvostavat kauneutta, mutta varmasti ostajaa kiehtoo myös tunnistettavat lajit. Tarjottimessa kurottava vanamo tuo mieleen Carl von Linnèn ja latinankieliset kasvien nimet, pöllön kuva saa arvailemaan oikeaa lajia.

Mikroyrittäjä on monilahjakkuus

Yksinyrittäjän on järjestettävä viikkonsa ja vuotensa, jotta hän ehtii toimia yrityksessään suunnittelijana, tuottajana, markkinoijana, ”some-vastaavana”, myyjänä, pakkaajana ja ties minä. Erilaisten roolien lista on hengästyttävä. Ester Visualin yrittäjä keskittyykin syyspuolen myyntitapahtumiin ja joulua kohti kasvavaan tavaran pakkaamisen ja toimittamiseen. Kevät on varattu suunnitteluun ja uusien tuotteiden toteuttamiseen. Kevään valoisa aika on ihanteellista uusien ideoiden syntymiseen ja maalaamiseen, kun taas pimeä syksy lienee omiaan erilaisten messutapahtumien kiertämiseen.

Vauhtia vientiin

Suomessa mikroyrittäjien vienti ulkomaille on vähäisempää, kuin esimerkiksi naapurimaallamme Ruotsissa. Mikroyritykset voisivatkin vauhdittaa viennin kasvua merkittävästi. Yksinyrittäjälle vientiponnistelut voivat kuitenkin olla haastavia. Tässä verkostoituminen on ratkaisu. Esimerkiksi MikroEntren käynnistämät ydinryhmät painottavat kokemusten jakamista ja yhteisiä vientikokeiluja yritysten kesken.

Ester Visual on osallistunut Rovaniemen alueen ydinryhmätoimintaan kutakuinkin sen alusta lähtien. Hänellä konkreettisia vientikokeiluja ovat olleet esimerkiksi hakeutuminen suomalaisen designyrityksen järjestämään designmarketiin Etelä-Koreaan sekä hyppääminen mukaan suomalaisen Weecosin kelkkaan. Weecos tarjoaa vastuullisia designtuotteita verkossa, ja valloittaa nyt Ruotsia muun muassa Tukholman liikkeen kautta. Ester Visualin tuotteet ovat myös siellä myynnissä.


Meri-Lapin kasvuverkoston illan aiheena digitalisaation uudet mahdollisuudet maailmanlaajuisesti. Aiheesta keskustelemassa vasemmalta lukien: Mauno Hast (MH Pool oy), Leena Parkkila (Lapin amk), Riku Hast (Länsi-Lapin kirjapaino oy), Jukka P. Mikkola (Talonrakennus JP Mikkola oy), pöydän toisella puolella Marko Vapa (Droppi Veripalvelu oy) ja lähimpänä kameraa Kommee e-Commerce oy:n yrittäjät ja kyseisen illan isännät Lasse Åman ja Jarno Vuorinen.

Ahonen nostaa tyypillisen innokkaan mikroyrittäjän tavoin työnsä helmeksi sen monipuolisuuden ja vaihtelevuuden. Päivä Ahosen työhuoneella tarjoaa vaihtelevuuden lisäksi myös mahdollisuuden haaveiluun. Suunnittelijana Ahonen haaveilee yhä uusista mallistoista, ja verkostoitumisesta.

– Verkoston tapaamisissa saa laajentaa omaa ymmärrystä ajankohtaisista asioista yrittäjyydessä, mutta ennen kaikkea minulla tulee aina fiilis, ettei työtä ole tekemässä yksin. Olen tutustunut moniin lähellä toimiviin yrittäjiin, kertoo Ahonen. Haaveet ideoita pursuava yrittäjä voisikin toteuttaa yhdessä toisen huipputyypin kanssa.

Lapin mikroyritysten kasvuverkosto
  • Toimii Rovaniemellä sekä Meri-Lapin alueella. Toiminta on yrityslähtöistä ja kokeilevaa.
  • Ydinryhmät kokoontuvat kerran kuussa yritysten valitseman teeman ympärille.
  • Verkosto tarjoaa asiantuntijoita, osaamista, vertaistukea, sekä laajat kontaktit muihin verkostoihin.
  • Hanke toteutetaan yhteistyössä Lapin yliopiston, Oulun yliopiston, Lapin ammattikorkeakoulun, Kemin Digipoliksen ja Rovaniemen Kehityksen voimin. Hanketta rahoittaa Lapin liitto.