17.12.2019 klo 11:51
Uutinen

Digiammattilaisen viisi vinkkiä opastavat, kuinka kasvattaa yrityksen verkkonäkyvyyttä heti – ”Digiä käyttämällä yrityksesi on elossa vielä kymmenenkin vuoden päästä.”

Yrittäjät yhdessä Googlen kanssa järjesti digimarkkinointikoulutuksen Rovaniemellä viime viikolla. Moni lappilainen yrittäjä haluaa näkyä verkossa paremmin ja tätä kautta lisätä myyntiä, sillä koulutus kokosi yhteen noin kuusikymmentä osallistujaa. Digimarkkinointia käytiin läpi aina ideoinnista käytännön tasoon, mutta mitä iltapäivästä jäi käteen? Lue alta viiden vinkin muistilista.

-Yrityksen tulee ensin löytyä verkosta ja sitten olla houkutteleva. Tämän jälkeen asiakas tekee ostopäätöksen, minkä jälkeen yrittäjän tulee saada hänet ostamaan uudestaan. Lopuksi pyritään saamaan asiakas puhumaan omasta puolesta. – Saskia Salomaa.

Yrittäjien ja Googlen kolmetuntinen digimarkkinointikoulutus keräsi yhteen digiosaamisen kehittämisestä kiinnostuneet yrittäjät aina Ivalosta ja Kolarista saakka. Iltapäivän kouluttaja Saskia Salomaa piti mielenkiintoisen opastuksen siitä, miten yrittäjä voi tehdä digillä tulosta ja miksi verkkonäkymistä on ehdotonta hyödyntää yritystoiminnassa. Etkö päässyt paikalle mutta haluaisit poimia vinkit talteen – ei hätää, alta löydät Salomaan esityksen viisi tärkeää sovellettua vinkkiä.

1. Digiä käyttämällä yrityksesi on elossa vielä kymmenenkin vuoden päästä

Digi on megatrendi, jolle ei voida tehdä mitään. Maailma muuttuu nopeasti ja yrittäjien täytyy muuttua maailman mukana. Suurta datamäärää ei kannata kuitenkaan säikähtää. Yrittäjän ei tarvitse olla mukana jokaisessa kanavassa – riittää, kun löytää juuri omalle toiminnalleen oleelliset viestintäkanavat. Tätä varten täytyy tietää, mistä omat asiakkaat löytyvät, olipa se sitten Facebook, Instagram, Twitter tai vaikkapa LinkedIn.

2. Siirrä oma yritystoiminta edes jollakin tavalla verkkoon

Vaikka yritystoiminta tapahtuisi kokonaan fyysisissä tiloissa, voi sitä silti markkinoida verkossa. Ajatellaanpa esimerkiksi petivaatteiden myyjää. Voisiko kaikista myynnistä olevista tyynyistä lisätä kuvat, tiedot ja hinnat yrityksen verkkosivuille? Voisiko yritys tarjota esimerkiksi verkkokursseja, jotka opastavat hyvän unenlaadun saavuttamisessa? Jos kurssit eivät tehoa, voisiko silloin ohjata ostamaan uudet petivaatteet? Entäpä pystyisikö yrityksen sivuille lisäämään ohjevideoita, kuinka petivaatteet tulee pestä oikein?

3. Tuotteista yrityksesi digiin

Nykypäivänä kaikille asiakkaille fyysinen ostotapahtuma ei ole ostamisen kannalta se kaikista tärkein. Tämän sijaan tärkeänä pidetään sitä tunnetta, joka tuotteesta tulee. Tämän tunnelman voi välittää myös verkon avulla; lisää omista palveluistasi selkeät valokuvat ja tarkka tuotekuvaus. Liitä tuotteen yhteyteen käyttäjien rehellisiä arvioita tuotteen toimivuudesta. Älä myöskään unohda mainita hintaa, sitä asiakas usein yrityksen verkkosivuilta etsii. Moni kuluttaja ostaa pikkaisen kalliimmalla, jos tuote on helposti saatavilla.

4. Tavoita asiakkaasi hakukoneoptimoinnilla

Kun yrityksellä on hieno tuote, ihmisten täytyy vielä löytää sen luo. Ei riitä, että se on pelkästään olemassa. Kun Googlessa haetaan jotain hakusanaa, esimerkiksi ”parturikampaamo rovaniemi”, antaa hakukone ensimmäiseksi hakutuloksiksi Googlen maksettuja mainoksia. Nämä mainokset erottuvat haun yhteydessä näkyvästä mainos-sanasta. Näiden jälkeen tulevat orgaaniset hakutulokset, eli sellaiset, jotka on saatu aikaan hakukoneoptimoinnilla. Näihin tuloksiin oman verkkosivun voi saada, kun sivuston rakentaa hakukoneoptimoidusti. Lisäksi kannattaa miettiä yrityksen henkilöbrändiä, eli sitä, miten se halutaan tulla nähdyksi verkossa.

Pst, jos hakukoneoptimointi ei vielä ole hallussasi, kannattaa ilmoittautua jäsenille maksuttomaan hakukoneoptimoinnin verkkokoulutukseen täällä.

5. Tee asiakkaastasi tuotteesi markkinoija

Digimarkkinointi kattaa kaiken sen, mitä yritys tekee verkossa. Digimainonta puolestaan on itse mainontaa, eli esimerkiksi Facebookin mainostilan ostamista. Rahalla pystyy buustaamaan omaa somemarkkinointia, mutta ilman rahaakin pääsee jo pitkälle. Jotta tähän päästään, kannattaa ottaa vinekkejä edellä mainituista kohdista, ja hyödyntää myös asiakastyytyväisyys.

Heti, kun yrityksellä on yksikin tyytyväinen asiakas, koita tehdä hänestä yrityksesi lähettiläs. Tyytyväinen ostaja kertoo yrityksestäsi toiselle henkilölle, joka oman tyytyväisen käyttökokemuksensa jälkeen taas jakaa tietoa yrityksestäsi esimerkiksi viidelle uudelle kuluttajalle.

Koulutuksen vetäjä Saskia Salomaan mukaan yrittäjän ei tarvitse olla mukana jokaisessa kanavassa – riittää, kun löytää juuri omalle toiminnalleen oleelliset viestintäkanavat. Tätä varten täytyy tietää, mistä omat asiakkaat löytyvät, olipa se sitten Facebook, Instagram, Twitter tai vaikkapa LinkedIn.