26.12.2019 klo 06:02
Uutinen

Lappilaisten yrittäjien joulunaika sujuu vauhdikkaissa, perinteikkäissä ja sopivasti nurinkurisissa merkeissä – ”Tänä vuonna ripustimme kuusen ylösalaisin kattoon!”

Monen lappilaisen yrittäjän joulupyhiä voisi kutsua ehkä pikemminkin jouluarjeksi: yksi vetää turisteille koiravaljakkosafareita, toinen sulkee joulunviettäjät talliin pakopelin merkeissä ja kolmas pitää ovet auki asiakkaille aattoiltaan asti. Yksi asia näyttäisi kuitenkin olevan varma: kiireisimmänkin sesongin keskellä kaikki ehtivät ainakin istahtamaan joulupöydän äärelle rakkaimpien kanssa.

Yrittäjiltä kysyttiin:

1) Miten lomailet joulun aikaan – vai ehditkö viettää vapaata?

2) Miten vietät joulua tänä vuonna?

3) Millaisista joulupyhien perinteistä et suostuisi tinkimään?

4) Mitä muuta haluaisit vielä kertoa yrittäjän joulunvietosta?

Anne Holster (61), ST1 Aavalinna Ky, Ylitornio

1) Siitä lähtien, kun perustin huoltoasematoimintaan erikoistuneen, Lapin Yrittäjiin kuuluvan yritykseni vuonna 2000, olen pystynyt pitämään jouluisin muutaman päivän mittaisia vapaita. Joulun aikaan en edes haluaisi lähteä lomareissuille.

2) Kuten aiempinakin vuosina, myös tänä vuonna joulua vietetään lasten ja lastenlasten kanssa kotona yhdessäolon ja hyvän jouluruoan parissa. Osa heistä tulee meille joulunviettoon. Tämä on meille jo perinne.

3) Jouluun kuuluvat ehdottomasti aito joulukuusi ja perinteinen jouluruoka laatikoineen, kinkkuineen ja riisipuuroineen. Perinteisiimme kuuluu myös se, että joulua vietetään vähän vuodesta riippuen joko kotona tai lasten luona. Me emme ole niitä, jotka viettäisivät joulun hotellissa tai ulkomailla.

4) Joulun vietto kotona sopii meille hyvin ja on oikeastaan myös välttämätöntä työn luonteesta johtuen. Tarvittaessa on käyty töissäkin kesken joulunvieton!

Liisa Koivisto (36), FarmEscape, Tornio

1) Lomailen jouluaaton ja uudenvuodenaattoillan, mutta muuten Lapin Yrittäjiin kuuluvan Farm Escape -yrityksemme pakopelit pyörivät myös joulun ja uudenvuoden aikaan. Joulu on yritykselleni vuoden tärkein sesonki. Jo kolmatta kertaa järjestettävä joulupakopeli eläinten kanssa on ikimuistoinen elämys ja monille asiakkaillemme siitä on muodostunut jo jouluperinne. Se johtuu varmaan siitä, että pakopeli koetaan kivana, yhteisenä tekemisenä, joka yhdistää eri-ikäisiä perheenjäseniä. Jouluna ihmiset haluavat viettää aikaa yhdessä.

2) Jouluaaton vietämme perinteisesti mummolassa Ylitorniolla. On ihana mennä valmiiseen jouluun, sillä itse en ehtisi laittaa joulua kiireisimmän sesongin aikaan. Ja miksi edes laittaisin? Tallissamme, jossa myös pakopelit järjestetään, on tunnelmallisempi joulukoristelu kuin omassa kodissamme!

3) Mummolan joulu tarkoittaa käytännössä katsoen maalaisjoulua sonnitilalla. Siellä joulunviettoomme kuuluu perinteisesti joulusauna, jonka jälkeen pukeudutaan kauniisti ja syödään jouluateria yhdessä sukulaisten kanssa pitkän kaavan mukaan. Sen jälkeen tulee joulupukki.

4) Joulupakopelissä pipareita ja glögiä kuluu suuria määriä. Joinakin jouluina pipareita onkin jouduttu hakemaan kesken vilkkaan pakopelipäivän naapurista! Aiempina vuosina eläimet ovat myös yrittäneet syödä tai kaataa joulukuusen pelaajien päästäessä eläimet mukaan peliin. Tänä vuonna ripustimme kuusen ylösalaisin kattoon!

Riku Setälä (28), Powerun Adventures, Kolari

1) Joulunaika on meille, turistien ohjelmapalveluun keskittyville yrityksille sellaista aikaa, että keskitymme enimmäkseen seuraamaan muiden lomailua ja tuottamaan elämyksiä muiden lomamuistoihin. Omalle lomailulle ei juuri jää aikaa. Mutta siihen on jo tottunut.

2) Joulu menee tänäkin vuonna koiravaljakkosafarien, eli työn merkeissä. Vuonna 2011 perustettu ja samana vuonna Lapin Yrittäjiin liittynyt Powerun Adventures -yritykseni tuottaa koiravaljakkosafareita Ylläksellä, Luosun kylässä. Alue on suosittu niin ulkomaalaisten kuin suomalaisten turistien keskuudessa.

3) Joulukiireidenkin keskellä olemme kuitenkin yleensä pyrkineet kokoontumaan perheen kesken iltaisin syömään. Sen kummempia jouluperinteitä meillä ei kuitenkaan ole, eikä oikein voikaan olla, koska yleensä ajatukset on melko pian siirrettävä jo seuraavaan päivään, joka on työpäivä.

4) Sitä on tällä alalla jo tottunut sesonkiluontoiseen työskentelytapaan, eli siihen, että jouluna ja talviaikaan, eli kokonaisuudessaan noin neljän ja puolen kuukauden ajan painetaan täysillä. Sitten keväästä alkaen, lumien lähdettyä on aikaa hieman latautua ja uhrata ajatuksia lomailulle. Joulu ei ole meille tärkeintä, eikä edes mahdollista loma-aikaa.

Arto Aurala (42), K-market Aurala & Kauppakeskus Nuorgam, Nuorgam

1) Joulun ja uudenvuoden pyhät menevät kahdella kaupalla töitä tehden lukuun ottamatta joulupäivää. Tämä on ollut perinne siitä lähtien, kun vuonna 2010 ryhdyin ensimmäisen kerran kauppiaaksi. Yksi vapaapäivä on kuitenkin aina yritetty pitää.

2) Joulupäivä kuluu perinteisten joulujuttujen parissa. Syömme jouluruokaa, käymme kävelyllä, lepäämme ja lataamme akkuja.

3) Itse paistettu kinkku on meillä se tärkein jouluperinne. Ilman sitä ei ole joulua!

4) Jouluun emme ehdi itse valmistautua kovinkaan perusteellisesti. Töitä tehdään tappiin asti, koska kaupat ovat auki kaikkina muina päivinä paitsi joulupäivänä. Se riittää lomaksi ihan hyvin, siihen on jo niin tottunut. Mutta siitä yhdestä vapaasta kyllä pidetään kiinni, enkä koskaan ole joutunut töihin kesken joulupäivän.