6.2.2020 klo 06:02
Uutinen

Lappilainen yrittäjä Tiina tekee miehensä Petrin kanssa miljoonien liikevaihtoa ja toivoo valtakunnallista nuoren yrittäjän palkintoa Lappiin: – Nuoret yrittäjät ja yrittäjät ylipäätäänkin ovat takuuvarmasti tärkeitä Lapille.

Keminmaalla asuva Tiina tekee monialaista yrittäjyyttä aina vaateverkkokaupasta kuntosaliin yhdessä miehensä Petrin kanssa. Pariskunnalle myönnettiin pari vuotta sitten alueellinen nuori yrittäjä -palkinto, ja tänä päivänä heidän liiketoimintansa jatkaa kasvamistaan. Tällä hetkellä etsitään valtakunnallista vuoden nuorta yrittäjää 2020, jota voi ehdottaa kuka tahansa. Tiina toivoo palkintoa Lappiin.

Monialainen yrittäjä Tiina Skinnari, 34, aloitti oman yrittäjäuransa yhdeksän vuotta sitten. Kaikki alkoi yhdestä Disturb Scandinavia Oy -nimisestä vaatekaupasta, jonka jälkeen aukesi kuntokeskus ja starttasi kiinteistöliiketoiminta. Tällä hetkellä nuori yrittäjä työllistää yli kymmenen henkilöä ja tekee liikevaihtoa yli kahdella miljoonalla eurolla miehensä Petri Skinnarin kanssa.

-Aloitin Disturb-vaateverkkokaupan pyörittämisen yhdessä mieheni Petrin kanssa, kun hän oli vielä töissä ja minä opiskelin. Tästä noin kahden vuoden jälkeen siirryimme täysipäiväisiksi yrittäjiksi. Noin neljä vuotta sitten aloimme pyörittää kiinteistöliiketoimintaa ja puolitoista vuotta sitten avasimme kuntosalin. Vaikka aloitin liiketoimintani vaatemyyjänä, en ajattele olevani pelkkä vaatekauppias; olemme mieheni kanssa molemmat ihan vaan yrittäjiä. Yrittäjyys, ja kaikki mitä siihen liittyy, on työkenttäni, Tiina nauraa.

Tiinalla ei ollut aiempaa kokemusta yrittämisestä saatikka verkkokaupan pyörittämisestä. Koko vaateverkkokaupan idea lähti puhtaasti yrittäjäpariskunnan omasta tarpeesta. Disturb keskittyy pääosin miesten vaatteiden myymiseen, mutta tuotelistalta löytyy myös naisten vaatevalikoima, joka painottuu urheiluun.

-Siihen aikaan miesten verkkovaatevalikoima oli Suomessa hyvin vähäistä. Jos Petri halusi ostaa itselleen jotain hieman erikoisempaa vaatetta, täytyi se tilata ulkomailta. Yrityksemme alkuaikoina Petrin ystävä alkoi maahantuoda vaatteita Suomeen, mikä oli viimeinen niitti liiketoimintaidean kirkastumiselle. Samainen ystävä on yhä yksi maahantuojistamme, vaikkakin pidämme suurimman osan maahantuontioikeuksista ainoastaan itsellämme. Näin pystymme toimimaan entistäkin omaleimaisemmin, Tiina kertaa.

Nuorena palkinnoille

Skinnarit palkittiin vuonna 2018 Lapin alueen nuorina yrittäjinä – tai virallisesti katsoen palkinto myönnettiin Tiinalle, sillä Petri oli palkitsemisvaiheessa kuusi kuutautta yli-ikäinen, kun palkittavan tulee olla alle 35-vuotias. Palkinnon myöntämiseen Skinnareille vaikutti erityisesti Disturb-yrityksen voimakas kasvu. Tällöin heillä oli tavoitteena laajentaa toimintaansa kansainvälisille markkinoille, ja nyt pari vuotta myöhemmin Ruotsi on tärkeä markkinamaa yritykselle. Disturbin kasvu on siis jatkunut, mihin myös yrittäjäpalkinnon saaminen antoi lisää kannustusta.

-Palkinnon saaminen oli ihan mahtavaa. Tämän kaltaiset tunnustukset tuntuvat erittäin hyviltä. Kävimme vastaanottamassa palkinnon yhdessä koko tiimimme voimin, ja sen saaminen myös nostatti työyhteisömme henkeä kivasti. Ei tätä hommaa yksin tehtäisi, Tiina hehkuttaa.

-Lisäksi palkinnon saaminen avasi uusia mahdollisuuksia päästä kertomaan omasta työstä eri yrittäjätilaisuuksissa. Myös medianäkyvyys oli tietysti positiivista, hän jatkaa.

Tänä vuonna Lapin alueen vuoden nuori yrittäjä palkitaan syyskuussa. Sitä ennen Yrittäjäjärjestö etsii palkittavaksi valtakunnallista vuoden nuorta yrittäjää, jota kuka tahansa voi ehdottaa 14.2. asti. Palkinnon saajan tulee olla alle 36-vuotias yrittäjä, muut tarkemmat kriteerit ehdokkaalle löytyy tekstin lopusta. Skinnari ei voi saada palkintoa, sillä hänet on jo palkittu alueellisesti. Skinnari kuitenkin uskoo, että lappilaisissa nuorissa yrittäjissä on paljon potentiaalia palkintoa ajatellen, ja hän toivookin, että tunnustus tulisi tänä vuonna Lappiin.

-Nuoret yrittäjät ja yrittäjät ylipäätäänkin ovat takuuvarmasti tärkeitä Lapille. Niinpä täällä on ehdottomasti myös potentiaalisia yrittäjäehdokkaita palkinnon saajaksi. Tunnustukset tehdystä työstä lämmittävät suuresti. Mitä itsenäisemmin yrittäjä toimii, sitäkin arvokkaammalta oman toiminnan huomioiminen tuntuu, Tiina kertoo.

Kävimme vastaanottamassa palkinnon yhdessä koko tiimimme voimin, ja sen saaminen myös nostatti työyhteisömme henkeä kivasti. Ei tätä hommaa yksin tehtäisi, kolmella eri toimialalla miehensä Petrin kanssa yrittävä Tiina Skinnari hehkuttaa. Kuvassa Tiina ja Petri Skinnari sekä heidän työntekijänsä.

Kasvua vuodesta toiseen

Etenkin nuoria tai aloittelevia yrittäjiä voi mietityttää yritystoiminnan alkuvaiheessa, kuinka päästä vauhtiin. Tähän Tiina antaa yhden selkeän vinkin: kannattaa hyödyntää kaikki mahdolliset verkostot.

-Yrittäjällä ei voi olla liikaa sosiaalista pääomaa. Itse olin yritystoimintani alkuaikana aktiivisesti mukana verkkokauppiaiden ryhmässä, minkä kautta opin paljon lisää toiminnasta. Myös Lapin Yrittäjien kautta saatu tuki ja verkostot ovat olleet merkittävät. Täällä Lapissa yrittäessä minulla on ollut jatkuvasti sellainen tunne, että yrittäjät oikeasti haluavat tukea toisiaan. Se on ihan mahtavaa, ja samanlaiseen verkostoitumiseen kannustan kaikkia, Tiina kiteyttää.

Näin kymmenisen vuotta yrittäjänä toimimisen jälkeen Tiina ei ole katunut yrittäjäksi lähtemistä. Päinvastoin – hommassa koukuttavat vapaus ja vastuu. Alkaneesta vuodesta hän paljastaa sen verran, että bisnes laajenee edelleen.

-Verkkokauppaskene muuttuu jatkuvasti digitalisoituvan maailman myötä, eli koko ajan täytyy viedä omaa toimintaa eteenpäin. Meillä aukeaa noin kuukauden päästä uusi verkkokauppa. Yrittäjyydessä onkin parasta juuri se, kun omaa työtä saa jatkuvasti tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Vastuu kulkee tämän kanssa tietysti käsi kädessä, Tiina pohtii.

-Meillä on Lapissa paljon menestystarinoita. Vielä kun saataisiin tänä vuonna valtakunnallinen nuoren yrittäjän palkinto tänne, niin sepä se upeaa olisikin, Tiina nauraa.

Pomppaako mieleesi heti joku lappilainen nuori yrittäjä, joka ansaitsisi palkinnon? Ilmianna hänet 14.2. mennessä täällä.

Liity mukaan Lapin Yrittäjiin >>