10.3.2020 klo 15:57
Uutinen

Mitä talouden tunnusluvut kertovat liiketoiminnastasi? -Mahdollisesta kirjanpitäjästä huolimatta yrittäjä itse on se, joka operoi yritystä päivittäin

Tilinpäätöksestä ja taseesta käy ilmi esimerkiksi yrityksen taloudellinen tilanne, kannattavuus ja maksuvalmius. Kuulostaako vaikealta? Älä hätäile vaan tule oppimaan yrityksesi talouden tunnusluvut Muonioon, Ivaloon, Kemijärvelle tai Tornioon maaliskuun lopussa, kun Lapin Yrittäjät järjestää infoillan aiheista. Kuvassa Birgitta Innanen.

Vaikka yrittäjä ulkoistaisi yrityksen talouden ylläpidon kirjanpitäjälle, täytyy hänen silti olla itsekin perillä oman yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Tätä korostaa myös Birgitta Innanen, joka työskentelee Tornion Konsultti & Tilipalvelussa.

-Pienenkin yrityksen tuottavuus ja kehittyminen on tärkeä toiminnan johtamisen kannalta. Tätä varten yrittäjän tulee osata lukea tilinpäätöstä. Tilinpäätöksestä näkee koko tilikauden ja sen tuloksen. Tilinpäätöksen vertailu omaan edelliseen vuoteen kertoo mihin suuntaan yritys on kehittynyt. Jos muutokset ovat merkittäviä, auttaa niiden aikainen huomiointi välttämään suuret vahingot, Innanen kertoo.

Innanen lisää, että mahdollisesta kirjanpitäjästä huolimatta yrittäjä itse on se, joka operoi yritystä päivittäin. Yrittäjän perustarpeena on ymmärtää oman yrityksen taloudellinen tilanne, kannattavuus, vakavaraisuus sekä maksuvalmius. Nämä tiedot yrittäjä saa tilinpäätöksestä sekä taseesta.

-Yrityksen tilinpäätöksestä käy ilmi esimerkiksi sen maksuvalmius sekä kannattavuus. Maksuvalmiuden lisäksi on olennaista ymmärtää yrityksen kannattavuus. Kannattavuuden vertailu oman yrityksen ja muiden alalla toimivien välillä kertoo, onko toiminnassa onnistuttu kuten alalla keskimäärin. Jos yrityksen kannattavuus on heikko, voi yrittäjän aikainen reagointi estää yrityksen lisävelkaantumisen. Heikon kannattavuuden parantamiseksi voi miettiä uudestaan esimerkiksi hinnoittelua ja kulurakennetta – eli sitä, miten toteutuvaan liiketulokseen voi vaikuttaa.

-Oman taseen tiedot ovat puolestaan tärkeitä esimerkiksi rahoitusta haettaessa. Rahoittajat tarkastelevat yrityksen oman pääoman asemaa, ja vahva omapääoma tukee rahoituspäätöstä. Myös toisen yritysten taseen ymmärtäminen on tärkeää, jos kyseessä on liikekumppani, jolle myönnetään luottoa. Taseesta voi päätellä keskeisen luottoriskin.

Kuulostaako vaikealta – tule oppimaan taloutesi tunnusluvut

Kuulostaako Innasen kertomat asiat vaikealta? Ei hätää – Lapin Yrittäjät pitävät Muoniossa (24.3.), Ivalossa (25.3.), Kemijärvellä (31.3.) sekä Torniossa (1.4.) infotilaisuudet aiheista yrittäjille. Innanen itse on kertomassa yrittäjän talouden tunnusluvuista Torniossa, muissa kolmessa kohteessa iltaa tähdittää Sari Jänkälä. Jänkälä työskentelee BDO Oy:ssä, ja hän omaa kokemusta erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten tilintarkastuksesta, talousjohtamisesta sekä taloushallinnon prosesseista.

Jos yrityksen talousasiat tuntuvat nyt menevän aivan ohi ymmärryksen, tule mukaan! Tapahtuman jälkeen ymmärrät, mikä on yrityksesi tilinpäätös, ja kaiken huipuksi osaat löytää yrityksesi tilinpäätöksestä, kausiraporteista sekä tuloslaskelmasta oikeat tunnusluvut. Talouden tärkeimpien tunnuslukujen lisäksi käymme läpi taseen – mikä se on ja mitä siitä kannattaa ymmärtää. Paikan päälle tullessasi sinun ei tarvitse olla mestari yrityksesi talousasioissa, mutta sieltä lähtiessäsi osaamisesi voi olla aivan eri luokkaa. Lisäksi pääset tapaamaan muita alueen yrittäjiä sekä saamaan tietoa Lapin Yrittäjien toiminnasta. Jokainen tapahtumista on maksuton ja avoin kaikille, sinun ei tarvitse olla Yrittäjien jäsen tullaksesi mukaan.

Lue alta lisätietoa tapahtumista ja ilmoittaudu heti mukaan:

Muonio 24.3: Mitä talouden tunnusluvut kertovat liiketominnastasi?

Ivalo 25.3: Mitä talouden tunnusluvut kertovat liiketoiminnastasi?

Kemijärvi 31.3: Mitä talouden tunnusluvut kertovat liiketoiminnastasi?

Tornio 1.4: Mitä talouden tunnusluvut kertovat liiketoiminnastasi?