15.6.2021 klo 13:08
Uutinen

Lappilaisten yrittäjien osuus valtuustoissa pysyy vahvana – Joka neljäs kunnanvaltuutettu on yrittäjä

Lapin valtuustoihin valittiin 499 kunnanvaltuutettua, joista 121 on yrittäjää. Se on 24 prosenttia kaikista valtuutetuista.

Suurin yrittäjien osuus löytyy Pelkosenniemeltä

Pelkosenniemen valtuuston kolmestatoista paikasta kahdeksassa tulee istumaan elokuusta alkaen yrittäjätaustainen valtuutettu (62 %).

Pelkosenniemen Yrittäjien puheenjohtaja Anna-Kaisa luoma-aho iloitsee vaalituloksesta.

– Huikea määrä yrittäjävaltuutettuja ja tällä porukalla on varmasti hyvä edistää kuntamme päätöksentekoa elinvoiman näkökulmasta.

Itsekin ensimmäistä kertaa kunnanvaltuutetuksi juuri valittu Luoma-aho löytää selkeät perustelut vaalitulokselle.

– On ollut selvää, ettei menneellä valtuustokaudella ole reagoitu riittävästi päätöksenteossa yrittäjyyteen, eikä yrittäjien tarpeisiin ja sen vuoksi olemme saaneet myös huonot tulokset yritysbarometrista. Nyt meitä on taas enemmän valtuutettuina, niin osaamme varmasti huomioida yrittäjien ja yritysten tarpeet paremmin, sekä huolehtia, että yrittäjän ääni tulee kuuluviin tulevalla valtuustokaudella, sanoo Anna-Kaisa Luoma-aho.


Haluamme edistää avointa vuoropuhelua sekä yhteistä tahtotilaa saavuttaa elinkeinollisia tavoitteita, linjaa Pelkosenniemen Yrittäjien puheenjohtaja ja tuore kunnanvaltuutettu Anna-Kaisa Luoma-aho.

Myös Ranuan ja Tervolan seitsemästätoista valtuuston paikasta 35 prosenttia kuuluu jatkossa yrittäjävaltuutetulle. Yrittäjiä valittiin valtuustoihin ympäri Lappia.

Suhteellisesti vähiten yrittäjiä valtuustoihin pääsi Pellossa ja Posiolla, joissa yrittäjien osuus jäi kahteentoista prosenttiin.

Lapin valtuustoihin oli ehdolla ennätysmäärä 332 yrittäjäehdokasta. Se on 24 yrittäjäehdokasta enemmän kuin vuoden 2017 vaaleissa.

Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo iloitsee siitä, että yrittäjät ovat rohkeasti lähteneet kuntapolitiikkaan mukaan.

– Palkansaajista merkittävä osa työskentelee yrityksissä. Kunnan ja yritysten pitää vetää yhtä köyttä, jotta yrittämisen edellytykset kaikissa kunnissa turvataan ja kunta menestyy. Siksi on tärkeää saada valtuustoihin yrittäjävaltuutettuja, joilla on ymmärrystä elinkeinoelämästä, Salo painottaa.

Eniten yrittäjävaltuutettuja keskustalla

Keskustalla on jatkossakin vahva ote johtavana yrittäjäpuolueena Lapin Yrittäjien alueella; sillä on nyt 48 yrittäjävaltuutettua. Kokoomus sai valtuustoihin 22 yrittäjää, yhteislistoilta valittiin 21 yrittäjää ja perussuomalaisilla meni läpi 17 yrittäjää.

– Seuraavaksi valitaan jäsenet lautakuntiin. Valmistelevaan lautakuntatyöskentelyyn pitää saada myös kattavasti yrittäjiä, koska heidän osaaminen mahdollistaa elinkeinoelämän kehittymisen kunnissa, Salo muistuttaa.

Kunnittain yrittäjäehdokkaiden lukumäärät ja prosentit

Ehdokkaan kunta yrittäjäehdokkaita yhteensä kunnanvaltuutettuja yhteensä yrittäjiä valittu kpl yrittäjien osuus valituista %
Enontekiö 9 17 5 29
Inari 20 27 8 30
Kemi 11 43 6 14
Kemijärvi 16 27 8 30
Keminmaa 26 31 9 29
Kittilä 23 27 6 22
Kolari 12 21 4 19
Muonio 8 17 4 24
Pelkosenniemi 13 13 8 62
Pello 7 17 2 12
Posio 2 17 2 12
Ranua 21 17 6 35
Rovaniemi 57 51 13 25
Salla 7 21 4 19
Savukoski 9 13 4 31
Simo 8 17 5 29
Sodankylä 19 27 5 19
Tervola 10 17 6 35
Tornio 29 43 6 14
Utsjoki 10 15 5 33
Ylitornio 15 21 5 24
YHTEENSÄ 332 499 121 24