5.12.2019 klo 06:02
Uutinen

Lappilaisilla yrittäjillä on tarve näkyä digimaailmassa: -Verkosta löytyminen on tänä päivänä jo ihan uskottavuusasia

Usea yritys tarjoaa digimarkkinointiapua toisille yrittäjille, ja vastaavasti vähintäänkin yhtä moni yritys toimii täysin eri alalla. Digialustoja työkseen käyttävälle verkkomaailma tuntuu helpolta, mutta miten on asiaan liiemmin perehtymättömän laita? Luonnistuuko digimaailman termit ja somen salat? Nyt kaksi Lapin Yrittäjiin kuuluvaa täysin eri alalla toimivaa yrittäjää kertoo. Kuvassa Ulla Viitanen. Kuva: Teemu Lahtinen.

Homenuuskun yrittäjä Ulla Viitanen on toiminut pian vuoden homekoirayrittäjänä Homenuuskussa. Viitanen hoitaa homevauriokartoitukset asiakkaiden luona, koirien koulutukset sekä yrityksen toimistotyöt, ja voisikin luulla, että ala ei liity mitenkään digitaaliseen maailmaan tai internetiin. Luulo on kuitenkin väärä, sillä Viitanen käyttää verkkoa osana yritystoimintaansa viikoittain.

-Oli itsestään selvää ottaa digimaailma käyttöön yritystoimintani tueksi. Nykyään jos yritys ei näy verkossa, voi helposti kyseenalaistaa, onko sitä edes olemassakaan. Uskon, että yritys voi helposti saada lisää asiakkaita verkon hyödyntämisen myötä – tai kaikkien kannattaisi ainakin kokeilla sitä, Viitanen heittää.

Viitanen on toiminut aiemmin kulttuurialalla, mutta läheisen koiraharrastuksen myötä hän päätti lähteä homekoiraohjaajan koulutukseen ja tämän jälkeen perustaa oman yrityksen. Vaikka Viitanen on enemmän kuin ammattilainen omalla alallaan, digimarkkinoinnin koulutusta häneltä ei löydy – ja tästä huolimatta hän hyödyntää yrityksensä verkkosivuja sekä sosiaalisen median kanavia mallikkaasti esimerkiksi uusien asiakkaiden tavoittamiseen.

-Yritykselläni oli nettisivut tekeillä jo ennen kuin itse yritys oli pystyssä. Otin ne käyttöön noin viikko sen jälkeen, kun yritystoimintani oli alkanut. Olen tyytyväinen, että saan näkyä verkossa juuri omanlaisella tavalla, Viitanen nauraa.

Suomen Yrittäjien ja Elisan teettämästä kyselytutkimuksesta käy ilmi, että suurella osalla pk-yrityksistä on haasteita digiosaamisessaan ja he etsivät keinoja digitoiminnan kehittämiseen. Suurimpana haasteena mainittiin ajan puute, toisena sopivan kehittämistavan löytäminen. Kuinka paljon aikaa digikanavien ylläpitämiseen todellisuudessa menee, ja onko niihin siirtyminen vaikeaa?

-Omia verkkosivuja on todella helppo ylläpitää, kaikki peruspäivitys onnistuu maallikoltakin. Itse kuitenkin tilasin sivut niitä tekevältä kummipojaltani. En edes harkinnut sivujen tekemistä itse, jotta voin käyttää aikani omaan yritystoimintaani eli siihen, mitä oikeasti osaan. Haluan olla mahdollisimman säännöllinen verkkopäivittäjä; laitan kotisivuilleni esimerkiksi tiedon siitä, jos olen lomalla. Näin asiakkaani pysyvät tietoisina, mitä yrityksessäni tapahtuu. Tietysti aina voisi olla enemmän aktiivinen, ja joskus toivoisinkin, että päivittämiseen jäisi enemmän aikaa, Viitanen kiteyttää.

Viitanen ei osaa sanoa tarkasti, kuinka moni uusi asiakas on löytänyt Homenuuskun verkon kautta. Yrityksen kotisivujen kävijätiedoissa näkyy kuitenkin, että liikehdintää kotisivuille tulee etenkin Googlen ja sosiaalisen median kanavien kautta. Viitanen onkin valjastanut sosiaalisen median kanavat käyttöönsä mallikkaasti.

-Homenuuskulla on Facebook-sivu ja Instagram-tili. Facebookin kautta on helppo lisätä edullisia mainoksia; jo ihan viidellä eurolla saa näkyvyyttä ihan eri tavalla. Muutaman kerran olen ostanut lehtiin printtimainoksia, jotta tavoitan esimerkiksi vanhempaa ikäluokkaa, joka ei välttämättä ole somessa. Printtimainosten kattavuutta on kuitenkin vaikea mitata, sillä verkossa tavoittavuuden ja sitoutuneisuuden näkee heti, Viitanen pohtii.

Tulosta pienellä budjetilla

Lapin Yrittäjiin kuuluvan MirNetin perustaja Mirva Mattila toimii digialustojen kanssa lähes päivittäin – milloin markkinoiden oma yritystä, milloin auttaen toisia yrityksiä ja toimijoita heidän markkinoinnissaan.

-MirNetti auttaa yrityksiä kaikenlaisessa digimarkkinoinnissa. Toteutamme esimerkiksi verkkosivuja, someratkaisuja, online-verkkoalustoja ja linkityksiä. Tarvittaessa näiden kyljessä teemme painotuotteita, jotta asiakkaillamme olisi yhtenäinen yritysilme. Asiakkaiden diginäkymisen tavoin huolehdimme myös MirNetin omasta verkkonäkymisestä, Mattila kertoo.

MirNetti on toiminut toisella nimellä jo vuodesta 2013, mutta nykyiseen muotoonsa se on vakiintunut noin puolitoista vuotta sitten. Yritysidea lähti sekä Mattilan omasta tarpeesta että toisten yrittäjien tarpeesta omiin verkkosivuihin ja digimarkkinointiin. Mattilan mukaan useat pienet yrittäjät olivat siinä tilanteessa, että heidän oli vaikeaa löytää omaan budjettiinsa sopivaa digimarkkinointiapua – tarjontaa kyllä on, mutta pienillä yrittäjillä ei välttämättä ole mahdollisuutta tarttua suurin investointeihin.

-Me keskitymme toiminnassamme aloitteleviin yrityksiin tai sellaisiin yrityksiin, joilla verkkonäkyminen on jäänyt vähälle. Laitamme yrityksen digi-ilmeen liikkeelle. Työparinani toimii Noora Nikkinen, joka alkaa luultavasti ottamaan entistä enemmän vetovastuuta MirNetistä ensi vuoden puolella, Mattila selventää.

Jos verkkosivujen tekeminen on yrittäjälle itselleen vaikeaa, on siihen saatavilla helposti ja edullisesti apua. Mitä sosiaaliseen mediaan tulee, Mattilan mukaan olisi erittäin rikasta, jos yrittäjä tai hänen työtiiminsä itse pystyisivät päivittämään sosiaalisen median kanavia. Ihan arkipäiväiset asiat kiinnostavat ihmisiä, ja näin päästään pintaa syvemmälle. Jos sosiaalinen media ei ole yhtään lähellä yrittäjän sydäntä, kannattaa se ulkoistaa jollekin toiselle.

-Verkosta löytyminen on tänä päivänä jo ihan uskottavuusasia. Kertoo paljon yrityksen ammattimaisuudesta, jos on löydettävissä digissä. Nykyään yritykset ovat myös ikään kuin samalla viivalla markkinoinnin suhteen, jos vaan osaa hyödyntää sosiaalisen median kattavuuden, Mattila muistuttaa.

Yrittäjien ja Googlen tekemän tutkimuksen mukaan 62% työnantajayrityksistä ja 47% yksinyrittäjistä aikoo ostaa digipalveluja ammattilaiselta. Mitä yrittäjä sitten itse voisi tehdä? Digimarkkinointia ammatikseen tekevä Mattila antaa tähän muutaman vinkin.

-Ihan aluksi kannattaa kiinnittää huomiota yrityksen nimeen: toiset sanat hukkuvat helpommin nettiin, toiset löytyvät hakukoneissa helpommin. Verkko-osoitteessa voi käyttää myös jotakin toista kuin oman yrityksenä nimeä. Tämän lisäksi kannattaa kertoa verkossa asioita, joita kuluttaja ei muuten välttämättä saisi tietoonsa. Joskus asiakkaalla voi olla suppeakin mielikuva yrityksen todellisesta toiminnasta. Lisäksi kannattaa rohkeasti testata mainostilan ostamista esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, sillä pienkin yritys voi saada paljon näkyvyyttä pienellä budjetilla, Mattila listaa.

-Verkosta löytyminen on tänä päivänä jo ihan uskottavuusasia. Kertoo paljon yrityksen ammattimaisuudesta, jos on löydettävissä digissä, kertoo Lapin Yrittäjiin kuuluvan Mirnetin perustaja Mirva Mattila. Kuvassa (vas.) Mirva Mattila ja Noora Nikkinen.

Yrittäjä – tule mukaan Yrittäjien ja Googlen maksuttomaan digimarkkinointikoulutukseen

Lapin Yrittäjät haluaa vastata yrittäjien digikehittymisen toiveisiin, ja niinpä se tuo Yrittäjien sekä Googlen yhteisen maksuttoman digimarkkinointikoulutuksen Rovaniemelle 11.12.2019. Koulutusiltapäivän aikana käydään yhdessä käytännönläheisesti läpi sitä, miten digitaalisuuden lisääntyminen vaikuttaa yritystoimintaan aina tuotekehityksestä tulosriville asti.

Digimarkkinointikoulutukseen osallistuvien ei tarvitse olla Yrittäjien jäseniä – kaikki yrittäjät ja yrittäjämieliset ovat tervetulleita oppimaan. Riittää, kunhan on intoa kehittää omaa yritystoimintaa verkkonäkymisen ja -löydettävyyden kautta. Diginäkyminen on nykyään iso avainsana tuloksen tekoon.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset maksuttomaan digimarkkinointikoulutukseen täältä.

Liity mukaan Lapin Yrittäjiin >>