14.3.2019 klo 06:30
Uutinen

Lapin Yrittäjien paikallisyhdistyksissä tähdätään yhteiseen hyvään – ”Erilaisten tapahtumien kautta saamme ihmisiä liikkeelle, yrittäjäjärjestön toimintaa esille ja kaikille hyvää mieltä”

Simon Yrittäjien talvipäiväntapahtuma, Tenonlaakson Yrittäjien pilkkikisat ja Sallan Yrittäjien äinpäin-päivä. Nämä ja monet muut Lapin Yrittäjien paikallisyhdistysten ideoimat tapahtumat ovat kuin lämmin halaus ja kädenojennus oman kunnan ja kuntalaisten suuntaan. Lapin alueen yrittäjät ovat monessa hyvässä mukana!

Simon Yrittäjien järjestämään, jo perinteeksi muodostuneeseen talviriehaan on lähtenyt tänä vuonna mukaan enemmän yhteistyökumppaneita kuin koskaan ennen. Se tarkoittaa sitä, että kaikille avoin hyvän mielen ulkoilutapahtuma on sisällöltään entistäkin monipuolisempi.

Tarjolla on niin ponitalutusta, kasvomaalausta, mäenlaskua kuin Mannerheimin Lastensuojeluliiton alle kouluikäisille järjestämä hiihtokilpailu. VPK ja ensihoito esittelevät kalustoaan ja moottorikerho tuo esille kelkkoja ja mönkijöitä, joilla pääsee myös ajelemaan. Ja illalla on vielä luvassa tanssit Simon Pirtillä!

– Tällaisten tapahtumien kautta saamme ihmisiä liikkeelle, yrittäjäjärjestön toimintaa esille ja kaikille hyvää mieltä. Samalla vahvistamme myös Simon Yrittäjien, Simon kunnan ja kuntalaisten välistä yhteistyötä, Simon Yrittäjien puheenjohtaja Pertti Ylitalo perustelee.


Simon Yrittäjien Talvipäivä on kädenojennus paikallisten lasten ja nuorten suuntaan. ”Tapahtuma järjestetään yhdessä kunnan ja muiden paikallisten yhdistysten kanssa ja tuotto käytetään simolaisten lasten ja nuorten hyväksi. Haluamme, että heillä olisi paremmat puitteet käydä koulua ja harrastaa”, Simon Yrittäjien puheenjohtaja Pertti Ylitalo sanoo.

Tarpeiden mukaista tukea

Talvipäiväntapahtuman perustana on kunnan ja yrittäjäjärjestön paikallisyhdistyksen välinen saumaton tiimityö. Ylitalon mukaan Simon kunta aina näyttänyt vihreää valoa Simon Yrittäjien toiminnalle, etenkin mitä tulee yhteistä hyvää edistäviin tapahtumiin. Juuri sellainen on myös järjestyksessään neljäs talvinen tempaus.

– Tapahtuman myyntipaikkojen tuotto lahjoitetaan simolaisille lapsille ja nuorille. Koemme tärkeäksi tukea lasten ja nuorten hyvinvointia ja viihtyvyyttä pienessä kunnassa etenkin näinä aikoina, kun joka paikassa säästetään, Simon Yrittäjien sihteeri ja tiedottaja Niina Veittikoski perustelee.

– Tuettavat kohteet valitaan tiedustelemalla eri tahojen toiveita ja tarpeita. Lapset ja nuoret ovat tärkeä kohderyhmä ja haluamme osaltamme mahdollistaa heille hyvät puitteet käydä koulua ja harrastaa, Ylitalo lisää.

Myös kesäinen peräkärrykirppis, paikallisen harrastustoiminnan tukeminen, ylä-asteen ja lukion oppilaille jaettavat stipendit ja vähävaraisten lapsiperheiden joululahjakeräys kuuluvat paikallisyhdistyksen toimintaan. Alkuvuodesta Simon Yrittäjät osallistuivat myös Simon sairaalan vuodeosaston kipupumppu-lahjoitukseen.


”Olemme hankkineet liikuntavälineitä kouluille, pihaleikkivälineitä päiväkodeille ja tablettitietokoneita varhaiskasvatukseen. Lahjoitamme stipendejä kouluille ja olemme mukana myös vähävaraisille perheille suunnatuissa joulukuusi -lahjoituksissa. Lisäksi olemme ottaneet tavaksi pystyttää valaistun joulukuusen kunnantalon pihaan ja näin tuoda kuntalaisille joulumieltä”, Simon Yrittäjien sihteeri ja tiedottaja Niina Veittikoski kertoo.

Sallan kunnanjohtaja huutokaupattiin töihin

Myös Sallassa yrittäjäjärjestön paikallisyhdistys on sitoutunut ajamaan, edistämään ja tukemaan yhteisen hyvän asiaa. Sallan Yrittäjät on kerännyt varoja sekä Sallan kunnan asukkaiden hyvinvoinnin ja viihtyvyyden edistämiseksi että Sallassa vierailevien iloksi erilaisten tempausten kautta jo useiden vuosien ajan. Mittavimpiin tempauksiin kuuluvat muun muassa Sallan kirkonkylälle rakennetun Elinkaaripuiston hyväksi järjestetty huutokauppa ja harrastajakaraoke. Tempausten lahjoituksilla hankittiin puistoon esimerkiksi kuntoilulaitteita.

– Karaokessa yrittäjät ja yksityiset ihmiset haastoivat laulajia erisuuruisilla summilla, jotka lahjoitettiin Elinkaaripuiston hyväntekeväisyyspottiin. Karaoketanssien tuotoilla ostettiin myös suojaviittoja ulkoilutettaville vanhuksille ja vammaisille. Karaokelaitteet ja televisio ostettiin myös lahjoitusvaroilla ja ne ovat Sallan kunnalta lainattavissa erilaisiin tilaisuuksiin, kertoo Sallan Yrittäjien hallituksen jäsen ja kirjanpitäjä Tarja Heikkilä.


”Sallan Yrittäjät ovat erilaisilla tempauksilla keränneet varoja Sallan kunnan asukkaiden hyvinvoinnin ja viihtyvyyden edistämiseksi”, kertoo Sallan Yrittäjien hallituksen jäsen ja kirjanpitäjä Tarja Heikkilä. Kuvassa Heikkilä ja Akkavaara Oy:n omistaja Anu Viitala käymässä läpi yrityksen tilinpäätöstä.

Sallan Yrittäjät ovat todellisia aktiiveja mitä tulee koko kunnan elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia tukeviin hankkeisiin ja tempauksiin. Lapin Yrittäjien paikallisyhdistys on kerännyt säännöllisesti varoja monenlaiseen ikäihmisille suunnattuun toimintaan ja osallistuvatpa sallalaiset yrittäjät myös Sallan kunnan järjestämään joulunavaukseen lahjoittamalla palkinnot lahjakoreihin, jotka arvotaan osallistuneiden kesken.

Vuosittain Sallan kirkonkylällä järjestettävä Äinpäin-päivä on myös omanlaisensa elävä legenda.

– Pitkään jatkunut tapahtuma on saanut nimensä siitä, että yrittäjät pyöräyttävät silloin aukioloaikansa äinpäin, eli väärinpäin. Liikkeet ovat auki pitkälle iltaan ja kylällä järjestetään monenlaista koko perheen ohjelmaa. Tapahtumat ovat maksuttomia ja niihin ovat kaikki tervetulleita, Heikkilä mainostaa.

Yhteiseen hyvään keskittyvien tekojen saralla Sallan kunta, Sallan Yrittäjät ja alueen muut yhdistykset ovat lyömätön tiimi. Esimerkiksi Äinpäin-tapahtumassa ovat olleet vaihtelevilla kokoonpanoilla mukana niin Sallan 4H-yhditys, Märkäjärven Martat kuin Sallan Sydänyhdistys. Entä sitten kunnan osuus? Se on ollut enemmän kuin konkreettinen. Siitä hyvänä esimerkkinä toimii aiemmin mainittu huutokauppa.

– Huutokaupassa myytiin paitsi paikallisten yritysten lahjoittamia tuotteita, myös työpanoksia. Esimerkiksi Sallan kunnanjohtaja ja Salla Yrittäjien puheenjohtaja ostettiin Sallan hyötyjäteasemalle töihin. Valtuuston puheenjohtaja ja yrittäjien varapuheenjohtaja puolestaan saivat pestit puunkannon ja pinoamisen saralla. Työmiehet ostanut yrittäjä lahjoitti heidät edelleen töihin eräälle eläkeläiselle, Heikkilä iloitsee.

Pieniä, suuria tekoja Tenolaaksossa

Jos tähän väliin laitettaisiin sosiaalisen median meemi, siinä saatettaisiin sanoa: ”Meanwhile in Tenonlaakso”, eli ”Samaan aikaan Tenonlaaksossa.” Kuvassa näkyisi jäinen Kordsam-lampi ja sen päällä runsain mitoin voitokasta saalista odottavia pilkkijöitä. Otsikko kuuluisi: ”Yritä saada kala!” Kyseessä olisi tietenkin, mitkäs muut kuin Tenonlaakson Yrittäjien vuotuiset pilkkikilpailut.

– Pilkkikilpailu on kaikkien kuntalaisten iloksi tarkoitettu koko perheen tapahtuma. Tänä vuonna kaikki tuotot käytetään paikallisten lasten ja nuorten talviurheiluvälineiden hankintaan. Haluamme osaltamme tukea lasten ja nuorten liikkumista ja tehdä harrastamisen omassa kunnassa yhtä houkuttelevaksi ja mahdolliseksi kuin mitä se ehkä on suuremmissa kaupungeissa, Tenonlaakson Yrittäjien puheenjohtaja Vuokko Mikkola ynnää.


”Tenonlaakson Yrittäjät toimivat aktiivisesti kunnan ja kuntalaisten asioiden edistämiseksi. Ja vastaavasti alueen yrittäjiä kuunnellaan ja kunnioitetaan”, Tenonlaakson Yrittäjien puheenjohtaja Vuokko Mikkola summaa.

Mikkolan mukaan kynnys Tenonlaakson Yrittäjien ja kunnan välillä on aina ollut huomattavan matala. Pienen paikkakunnan vahvuus piilee yhteisymmärryksessä: Kaikki tietävät, että vain yhteen hiileen puhaltamalla ja keskusteluyhteyttä ylläpitämällä sekä keskittämällä voimavarat yhteistä etua ajaviin tavoitteisiin, voidaan oman kunnan hyvinvointia ylläpitää myös pitkässä juoksussa. Ja mikä olisikaan parempi tapa edistää tätä tavoitetta kuin kaikille avoimet, matalan kynnykset tapahtumat, joiden tuotto kohdistuu paikkakuntalaisten tarpeisiin?

– Lahjoitusten turvin olemme lahjoittaneet muun muassa upouudet tietokoneet paikkakunnan oppilaitoksiin. Uudistuksen myötä huomasimme, että yhä useampi nuori halusikin jäädä paikkakunnalle opiskelemaan sen sijaan, että olisivat lähteneet suurempiin kaupunkeihin. Kunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin edistäminen voi olla hyvinkin pienistä asioista kiinni, Mikkola tietää.

Lapin Yrittäjien paikallisyhdistysten tulevia ”hyvän tahdon tapahtumia”:
23.3. klo 13-15
Simon kesätorilla
Simon Yrittäjien koko perheen Talvirieha
20.4. klo 12–15
Kordsam-lampi, Tenonlaakso.
Tenonlaakson Yrittäjien pilkkikisat: ”Yritä saada kala!”
12.7.2019 Sallan Yrittäjien Äinpäin-päivä