Etsi

Kaksi lappilaista yrittäjäyhdistystä mukana kisaamassa Vuoden 2018 parhaan paikallisyhdistyksen tittelistä - Lisäksi Sodankylän Yrittäjät ry ehdolla Vuoden viestijäksi

Suomen Yrittäjät palkitsee vuosittain parhaita yrittäjäyhdistyksiä kahdeksassa eri kategoriassa. Lapista finaalissa mukana ovat Sallan, Tornion ja Sodankylän yrittäjäyhdistykset. 

Sallan Yrittäjien poikkeuksellisen hyvä yhteistyö kunnan kanssa näkyy kuntalaisten palveluiden kehittymisenä, uuden infran syntymisenä, elinkeinoelämän vilkastumisena ja työttömyyden torjuntana. Työttömien määrä vähentyi vuodessa kolmanneksella, Työttömyyttä on saatu alas kunnan, yrittäjäyhdistyksen ja muiden sidosryhmien yhteistyöllä ja yhteisillä hankkeilla. Työpaikkoja on syntynyt niin paikallisiin yrityksiin kuin julkiselle sektorillekin. Sallan Yrittäjät ry on ehdokkaana vuoden paikallisyhdistykseksi sarjassa 1-99 jäsenen yhdistykset. Lue Lapin Kansan juttu Sallan ihmeestä. Sallan Yrittäjien puheenjohtajana toimii Tauno Luukinen

Tornion Yrittäjät on panostanut vahvasti yrittäjyyskasvatukseen ja tarjoaa peruskoulujen viimeisille luokille yrittäjyysluentoja ja antaa stipendejä. Kuntavaikuttamisessa on pinnalla erityisesti yrittäjyysvaikutusten arviointi. Tornion Yrittäjät ry on ehdokkaana vuoden paikallisyhdistykseksi sarjassa 200-500 jäsenen yhdistykset. Tornion Yrittäjien puheenjohtaja on Martti Kankaanranta

Vuoden viestijä 2018 finalistien joukkoon on Lapista valittu Sodankylän Yrittäjät ry. Sodankylän Yrittäjät on ottanut Facebookin haltuunsa - viimeisin video toi yhdistyksen sivuille viikossa yli 7000 käyntiä. Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa tavoittaa alueen kuluttajat ja tuo esille paikallisia yrityksiä. Myös yrittäjät ovat huomanneet tämän: vuonna 2018 yhdistykseen on liittyi 13 uutta jäsenyritystä. Jouluostoskampanja ja siitä viestintä on tuonut suoraa hyötyä jäsenyrityksille. Sodankylän Yrittäjät Facebookissa ja Instagramissa. Sodankylän Yrittäjien puheenjohtajana toimii Marja-Leena Magga

Ehdotuksia palkittaviksi ennätysmäärä

Parhaat paikallisyhdistykset palkitaan jäsenmäärän mukaan neljässä sarjassa: alle 100 jäsenyritystä, 100–199 jäsenyritystä, 200–500 jäsenyritystä sekä yli 500 jäsenyritystä. Lisäksi palkitaan Vuoden toimialajärjestö, Vuoden vaikuttaja, Vuoden tekijä, Vuoden viestijä. Finaaliin valitaan viisi parasta yhdistystä joka kategoriasta. Ehdotuksia palkittaviksi tuli tänä vuonna ennätysmäärä. 

– Yhdistyksissä eri puolilla Suomea toimitaan mahtavasti yrittäjyyden hyväksi! Esiin nousee monipuolista yrittäjien hyvinvoinnista huolehtimista, koulutusta, vaikuttavaa kuntayhteistyötä ja kaikkien kuntalaisten iloksi järjestettyjä tapahtumia, järjestöjohtaja Hanna Hietala sanoo.

– Palkitsemisen kautta tätä tärkeää työtä saadaan tuoduksi esille, niin että kaikki voivat ottaa siitä mallia.  

Voittajat julkistetaan Vaikuttajafoorumissa 

Parhaat palkitaan Vaikuttajafoorumissa lauantaina 1.2.2018 Silja Europalla. Vaikuttajafoorumi kokoaa puheenjohtajia 383 Suomen Yrittäjien paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä yhteen Helsinkiin ja Silja Europalle.


Kuva: Viime vuonna Kemin Yrittäjät palkittiin vuoden 2017 parhaana paikallisyhdistyksenä alle 500 jäsenyhdistyksen sarjassa