Etsi

Yrittäjyys

Valtakunnallista Yrittäjän päivää vietetään tänään – ” Yrittäjyydessä pysyvää ei ole muu kuin jatkuva muutos.”

Tänään vietetään valtakunnallista Yrittäjän päivää – mikäpä siis olisi parempi aika päästää itse yrittäjät sekä yrittäjähenkiset ihmiset kertomaan, mikä yrittäjyydessä viehättää.

Valtakunnallista Yrittäjän päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Yrittäjän päivän tarkoituksena on jo pitkään ollut juhlistaa yrittäjyyttä, antaa uskoa yrittäjille, lisätä yrittäjien arvostamista ja parantaa yrittämisen toimintaedellytyksiä. 

Tänään päästetään ääneen päivän päätähdet – neljä yrittäjämielistä itse. Lapin Yrittäjät haluaa toivottaa mitä mahtavinta Yrittäjän päivää kaikille yrittäjille!

Pysyvää on jatkuva muutos

33-vuotiaalla erikoisvalaisimia myyvän Lumise Oy:n toimitusjohtajalla, Kari Kauhasella, tulee joulukuussa täyteen 12 vuotta yrittäjänä. Viime vuonna hän laajensi toimintaansa Ruotsiin ostamalla samalla alalla toimivan yhtiön omistukseensa. Kauhanen on tehnyt pitkäjänteistä työtä yrittäjärintamalla, ja hänelle myönnettiinkin tänä vuonna vuoden nuoren yrittäjän palkinto.

-Yrittäjyys merkitsee minulle niinkin kliseistä kuin vapautta ja vastuuta. Minulla on vapaus kehittää toimintaani haluamaani suuntaan, mutta samaan aikaan olen jatkuvasti sitoutunut työhöni. Yrittäjyys vaatii pitkäjänteisyyttä sekä pitkää sitoutumista toimintaan: monet asiat tulee suunnitella monen vuoden päähän, eikä kovin suuria ekstempore-muutoksia voi tehdä. Yksi parhaimmista puolista on kuitenkin juuri se, että saan itse päättää omasta toiminnastani.

Lumise Oy:n toiminta on kasvanut vauhdilla. Kauhanen toteaakin, että yritystoiminnan kehittyessä kasvukivut kuuluvat asiaan. Tulevaisuuden suunnitelmissa hänellä on kehittää toimintaansa entistä paremmaksi.

-Perimmiltään yrittäjyys on haasteiden selvittämistä: se, joka ratkaisee asian parhaiten ja nopeiten, voittaa. Yrittäjyydessä pysyvää ei ole muu kuin jatkuva muutos. Lapin Yrittäjien jäsenenä saan tukea ja turvaa toiminnalleni.

-Perimmiltään yrittäjyys on haasteiden selvittämistä: se, joka ratkaisee asian parhaiten ja nopeiten, voittaa, toteaa Lumise Oy:n toimitusjohtaja Kari Kauhanen.

Toimitila autotallissa ja vapaat työajat

Levin Lemmikkitarvikkeen perustaja Sari Naukkarinen-Ojala teki harrastuksesta työn lähes vahingossa. Hän aloitti lemmikkien tarvikkeiden myymisen kotinsa yhteydessä olevassa autotallissa vuonna 2013 ollessaan äitiyslomalla, ja tällä hetkellä toiminta vain kiihtyy.

-On todella suuri etu, että pystyn pyörittämään yritystäni kotoa käsin. Autotalli toimii firmani toimitilana, ja sisällä kodissani olen ikään kuin vapaalla. Lapissa asuvalla yrittäjällä on tietysti omat haasteensa, sillä esimerkiksi välimatkat paikkojen välillä ovat pitkät. Minulle on kuitenkin tärkeää olla asiakasta lähellä, ja tästä syystä liikunkin paljon sinne, missä tapahtuu jotain.

Naukkarinen-Ojalalle yrittäjyys merkitsee vapautta päättää omista työajoista, mutta toisaalta kokoaikaista kiinnittymistä omaan toimintaansa.

-Minulla ei ole kuukauden kesälomia, tavallaan en pääse työstäni missään vaiheessa täysin irti. Itse kuitenkin tykkään siitä, ja aina ei ole pakko painaa sata lasissa. Vaikka liikkeessäni onkin aukioloajat, voin halutessani purkaa saapuneen kuorman vasta yhdeksältä illalla.

-Lapissa toimivana yrittäjänä on tärkeää keksiä hulluja ideoita, ja lähteä rohkeasti kokeilemaan. Myöskään vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa ei saa unohtaa: kun tekee itsensä näkyväksi ja haluaa aidosti tutustua asiakkaisiinsa, se aina poikii jotain.

-Lapissa toimivana yrittäjänä on tärkeää keksiä hulluja ideoita, ja lähteä rohkeasti kokeilemaan, huudahtaa Levin Lemmikkitarvikeen perustaja Sari Naukkarinen-Ojala.

Lukiosta omaan firmaan

17-vuotias sodankyläläinen ja JT-Avun perustaja Jere Tanninen aloitti yrittämisen muutama vuosi sitten. Hänen silloinen työnantajansa suositteli yrittäjähenkistä Tannista kokeilemaan, ja sille tielle hän jäi. Nuoresta iästään huolimatta Tanninen puhuu yrittäjyydestä kuin vanha tekijä.

-Aloitin ylä-asteella haravoimalla pihoja, minkä jälkeen tein raivaussahahommia aliurakoitsijana. Siitä siirryin vähitellen yrittäjäksi, ja tänä kesänä sain ensimmäisen kerran palkattua työntekijöitä, erittäin ammattitaitoisia metsureita.

Tanninen käy lukiota ja pyörittää yritystään sen ohella. Alkuvaiheilla hän haki apua yrittäjäjärjestön verkkosivuilta. Tulevaisuuden suunnitelmissa hänellä on jatkaa opintoja, ja siirtyä lopulta täysipäiväiseksi yrittäjäksi.

-Olen aina tykännyt haasteista ja uusista asioista. Haluan jatkuvasti oppia uutta – kerran tein virheen, josta kärsin rahallisesti, ja sen jälkeen en ole samaa erhettä tehnyt. Yrittäjänä saan vastata kaikesta ja määrittää omat työaikani. Tulevaisuuden haaveenani on kehittää täyden palvelun rengaspalvelua mahdollisen rengashotellin muodossa. Kannustan kaikkia yrittämään, täytyy uskoa omaan tekemiseensä.

Jere Tanninen käy lukiota ja pyörittää yritystään, JT-Apua, sen ohella. -Tulevaisuuden haaveenani on kehittää täyden palvelun rengaspalvelua mahdollisen rengashotellin muodossa, Tanninen suunnittelee.

Yrittäjyyden ja yhdistystoiminnan hybridi

Kittiläläisen Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry:n toiminnanjohtaja Joonas Martikainen kertoo voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen toimivan hyvin useimmissa taidesisältöisissä projekteissa, joita Hiljaisuus ry sekä suurin osa Suomessa olevista ammattitaidetoimijoista edustavat. Martikainen on itse toiminut taidealalla vuodesta 2007 lähtien, minkä aikana yrittäjyys on alkanut tuntu vuosi vuodelta entistä kiinnostavammalta.

-Taidetoimijoiden toimintamallit ovat muodostuneet pitkälti avustuspainotteisiksi, johtuen monista vuosikymmeniäkin vallinneista rakenteista, mutta viimeisten vuosien ja erityisesti täällä pohjoisessa kansainvälisen matkailun kehittymisen myötä, yrittäjyys tai yritystoiminnan kehittäminen yhdistystoiminnan rinnalle on alkanut kiinnostamaan.

Hiljaisuus ry kehittää paraikaa Seasons Of Silence -nimistä kansainvälisille matkailijoille suunnattua taidesisältöistä tuotetta Kittilän Särestöön Suomen Kulttuurirahaston, Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Taiteen edistämiskeskuksen tuella. Kehittäminen on onnistunut hienosti, ja seuraavaksi tuotteen myyntiin otossa yritystoiminta tuntuu selkeämmältä ja kokonaisuutta tukevammalta kuin aikaisempi yhdistysmuotoisuus.

-Yrittäjyyden ja yhdistystoiminnan hybridi voisi toimia kaltaisellemme toimijalle erittäin hyvin. Näemme itsemme sivistävänä toimijana ja toteutamme toimintaamme yhdistyssääntöjen mukaan, välillä kuitenkin asioiden kehittyessä voi olla hyvä pullauttaa joitain kokonaisuuksia uusille raiteille. Voihan myös olla, että Hiljaisuus itsessään jatkaa yhdistyksenä, mutta sehän ei estä minua aloittamasta yritystoimintaa. Kiinnostusta kyllä löytyy!

- Näemme itsemme sivistävänä toimijana ja toteutamme toimintaamme yhdistyssääntöjen mukaan, välillä kuitenkin asioiden kehittyessä voi olla hyvä pullauttaa joitain kokonaisuuksia uusille raiteille, pohtii Taiteilijayhdistys Hiljaisuus Oy:n toiminnanjohtaja Joonas Martikainen.

 

Liity mukaan Lapin Yrittäjiin >>