12.6.2020 klo 08:12
Uutinen

Yrittäjien arviot Rovaniemen elinkeinopolitiikan tilasta Lapin ja koko maan keskiarvoa heikompia

Yrittäjien Kuntabarometri-kyselyssä kysyttiin yrittäjien mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Lapin alueelliset tulokset julkistettiin 10.6. Yrittäjät kokevat kyselyn tärkeäksi kanavaksi, sillä vastaajien määrä kasvoi edellisestä vastaavasta kyselystä.

Keväällä toteutettu Kuntabarometri-kysely on järjestyksessään yhdeksäs. Kysely toteutetaan kahden vuoden välein ja tänä vuonna kyselyyn vastasi 10 404 yrittäjää eri puolilta Suomea. Rovaniemeltä vastaajia on 99 ja koko Lapista vastaajia 527.

Yrittäjien arviot elinkeinopolitiikan tilasta alle keskiarvon

Yrittäjien arviot Rovaniemen elinkeinopolitiikan tilasta jäävät alle sekä Lapin että valtakunnallisen keskiarvon. Kokonaisuutena Lapin kuntien tilanne on heikentynyt edellisestä kyselystä, joka tehtiin vuonna 2018. Lapin sijoitus maakuntien kesken on 11. Kuntabarometrin yhteydessä kuntia on arvioitu tulosten perusteella keskenään ja Lapissa parhaat arviot yrittäjiltä saa Ylitornio.

Ylitornion kunnanjohtaja Tapani Melaluodon mukaan Ylitorniolla satsataan vuoropuheluun yrittäjien ja yrittäjien paikallisyhdistyksen hallituksen kanssa. Myös matalan kynnyksen palveluihin panostetaan.

– Keskustelua yrittäjäjärjestön kanssa on ollut paljon, Melaluoto kertoi tulosten julkistustilaisuudessa.

Rovaniemiemellä yrittäjien antamien kokonaisarvosanojen keskiarvo kunnan elinkeinopolitiikalle on 2,47 (N=99). Elinkeinopolitiikkaa arvioitiin asteikolla 1=erittäin huono – 5=erittäin hyvä.

Kyselyssä tutkituista kuudesta elinkeinopolitiikan osa-alueista Rovaniemi sai yrittäjiltä parhaat arviot seuraavissa: Infrastruktuuri, Koulutus ja osaaminen sekä Elinkeinopolitiikan asema kunnassa. Heikoimmaksi osa-alueeksi yrittäjät arvioivat Rovaniemen hankintapolitiikkaa. Kuntabarometrin kuntakohtaiset tulokset julkaistaan pian.

Yrittäjien kuuleminen kehityksen keskiössä

Rovaniemen uusi kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio totesi Kuntabarometrin Lapin alueellisten tulosten julkistamistilaisuudessa pitämässään puheenvuorossa yrittäjien ja yritysten kuuntelemisen olevan avainsana kehittämiselle. Vainio toteaa, että kokonaisuutena Rovaniemen tuloksia voi pitää todella heikkona.

– Nyt on otettava lakki kouraan ja lähdettävä yrittäjän luo kyselemään mitä yrittäjät toivovat, kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio sanoo kommentoidessaan kyselyn tuloksia.

Rovaniemen Yrittäjien puheenjohtaja Johanna Niemelä toivoo kaupungin ja yritysten välille entistä enemmän vuoropuhelua ja avoimuutta. Hän on iloinen kaupunginjohtajan tunnistaessa yrittäjien tarpeen tulla kuulluksi.

– Yrittäjien kuuleminen on ensiarvoisen tärkeää. Uusi normaali on juuri sen näköinen, millaiseksi me yhdessä Rovaniemen kaupungin kanssa sen luomme, joten aktiivista yhteistyötä vaaditaan, Johanna Niemelä kommentoi.

Avoin yhteistyö rovaniemeläisten yrittäjien ja paikallisen yrittäjäyhdistyksen kanssa mahdollistaa Rovaniemen kehittymisen entistä yrittäjäystävällisemmäksi kaupungiksi.

Lataa täältä Yrittäjien Kuntabarometrin Lapin tulokset.

Kuva: Henry Kestilä, Flatlight Creative Oy. Kuvassa Rovaniemen uusi kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio ja Rovaniemen Yrittäjien puheenjohtaja Johanna Niemelä.

Rovaniemen Yrittäjät on alueella toimivien yrittäjien ja yksityisessä omistuksessa olevien yritysten yhdistys, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia etuja kuntatasolla. Rovaniemen Yrittäjät on Yrittäjien Rovaniemen alueella toimiva paikallisyhdistys, joka edustaa yli 800:aa yrittäjää.

Lapin Yrittäjillä on aluejärjestönä vahva vaikuttajan rooli Lapissa.

Suomen Yrittäjät ajaa yrittäjien etuja mm. maan hallituksen, eduskunnan ja keskeisten etujärjestöjen suuntaan.

Riia Valvimo

rovaniemen (at) yrittajat.fi

riia (at) valvimo.fi

Lue lisää Rovaniemen Yrittäjien uutisia >>