Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyys

Isäänsä 10 vuotta sitten auttamaan lähtenyt Mikko päätyi yrittäjäksi perheyritykseen

Yrittäjyys ei ensimmäisenä ollut Mikko Riskilän mielessä, kun hän lähti 10 vuotta sitten auttamaan yrittäjä-isäänsä. Nyt hän on toiminut liha- ja kalasavustamo Lohiapajan yrittäjänä 4 vuotta. Mikko on lisäksi aktiivinen yrittäjäjärjestön jäsen, Rovaniemen Yrittäjien hallituksen jäsen ja jäsenvastaava.

Mikko Riskilän perhe osti jo vuodesta 1976 toiminnassa olleen yrityksen vuonna 2003 ja jatkoi sen toimintaa uudella y-tunnuksella. Perheyritystä 31-vuotias Mikko pyörittää yhä isänsä kanssa. 

- Isäukko soitti armeijan jälkeen: “Tule auttamaan vähäsen”. Menin sitten katsomaan mitä tässä alkaisi tekemään. Lähdin siis auttamaan ja olen nyt auttanut 10 vuotta, Mikko kertoo yrittäjäpolustaan.

Lohiapaja jatkojalostaa metsästäjien ja kalastajien saaliita ja pyydyksiä. Yritys tekee muun muassa säilykkeitä ja erilaisia grillimakkaroita. Lohiapajan tuotteita voi löytää hyvin varustelluista paikallisista päivittäistavarakaupoista. Kuluttaja voi ostaa poro-, hirvi- ja kalatuotteita sekä erilaisia marjatuotteita myös Lohiapajan tehtaanmyymälästä Vikajärveltä. Yrityksellä on asiakkaina myös suurkeittiöitä, ravintoloita ja hotelleja.

Halu vaikuttaa yrittäjien asemaan sai liittymään yrittäjäjärjestöön

Rovaniemen Yrittäjien hallituksessa ja jäsenvastaavana Mikolla tulee nyt vuosi täyteen. Yrittäjäjärjestön jäseneksi Mikko liittyi kolme vuotta sitten.

- Haluttiin verkostoitua muiden yrittäjien kanssa ja myös yrittäjäyhteisön tuki kiinnosti. Mitä enemmän yrittäjäjärjestössä on jäseniä, sitä enemmän järjestöllä on vaikutusvaltaa, myös sitä haluttiin tukea. Liittyessä mielessä oli myös jäsenten mahdollisuus lakineuvontaan ja muihin jäsenetuihin, Mikko kertoo syistä liittyä yrittäjäjärjestöön.

Mikko oli myös Likiliikkeen johtoryhmässä 2016–2019. Lohiapaja on sertifioitu Likiliike.

Yrittäjänä saa olla monessa mukana

Sen lisäksi, että yrittäjä kantaa vastuuta liiketoiminnan kehittämisestä saa hän myös olla mukana yrityksen jokapäiväisessä arjessa. Mikko kertoo haastattelussa tekevänsä työtä samalla tavalla kuin muutkin yrityksessä. Hän kertoo purkittaneensa haastattelupäivänä 1700 purkkia lihatuotteita.

Millainen sitten on hyvä johtaja?

- Hyvä johtaja on se, joka palkkaa ympärilleen sellaiset ihmiset jotka tekevät asiat lähtökohtaisesti aina paremmin kun sie itse, Mikko kuvailee työnantajana toimimista.

 

Mitä yrittäjyys sinulle merkitsee?

Eniten yrittäjyys merkitsee minulle vapautta, saa olla “itsensä herra”. Saa itse määrätä ja johtaa itseään. Toisaalta on myös helppo löytää syypää, jos joku asia menee pieleen, silloin saa itse kantaa vastuun.

Tärkeimmät tavoitteesi loppuvuodelle?

Järjestön puolesta haluaisin, että me voitaisiin vaikuttaa enemmän yrittäjien tilanteeseen.  Haluaisin siis vaikuttaa, keksiä konkreettista apua ja keinoja yrittäjien auttamiseen. 

Millaista osaamista sinä tuot hallitukseen?

Olen tekijä ja myös ideointi on minun juttu. Tuon nuo vahvuudet meidän tekemiseen.

 

Mikko Riskilä on Rovaniemen Yrittäjien hallituksen jäsen ja jäsenvastaava. Riskilä sai Rovaniemen Vuoden Nuori yrittäjä -palkinnon vuonna 2019. Lisäksi hän oli Likiliike johtoryhmässä 2016–2019.

Rovaniemen Yrittäjien jäsenvastaava:

Jäsenvastaava ohjaa uusia rovaniemelle muuttaneita yrittäjiä eteenpäin ja auttaa esimerkiksi yrittäjäjärjestöön liittymisessä. Jäsenvastaava toimii tarvittaessa viestinviejänä aluejärjestöön (Lapin Yrittäjät) ja Suomen Yrittäjien suuntaan. Jäsenvastaavalla on tärkeä rooli jäsenhankinnan uudistajana paikallisyhdistyksessämme.

 

Yhteystiedot:

Mikko Riskilä
Puh. 040 8377 028
mikko.riskila(at)hotmail.fi

 

Riia Valvimo

rovaniemen(at)yrittajat.fi

 

Lisää Rovaniemen Yrittäjien uutisia >>