Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyys

Keminmaalainen yrittäjä Teija-Liisa osasi hidastaa ajoissa: -Jos yrittäjä itse väsähtää, niin silloin viimeistään koko yrityksen talous menee nurin

Jopa neljäsosalla yrittäjistä on vaikeita jaksamisongelmia, käy ilmi yrittäjäjärjestön teettämästä kyselystä. Tähän joukkoon ei tarvinnut kuulua Teija-Liisan, joka pysähtyi tarpeeksi ajoissa ja loi itselleen uusia jaksamista tukevia rutiineja. Yrittäjän Kriisikeskuksesta on mahdollista saada maksutonta keskusteluapua arjen haasteisiin.

Kun Teija-Liisa Paananen näki neljä vuotta sitten, että Keminmaassa sijaitsevaan Lapin Yrittäjiin kuuluvaan Motel Käpylään haettiin uutta yrittäjää, ei hänen tarvinnut miettiä kauaa mukaan lähtemistä. Silloisena Lapin elokuvakomissaarina työskentelevä Paananen ihastui heti Motel Käpylän tunnelmaan sekä historian havinaan. Halu kokeilla omia siipiä yrittäjänä löytyi puolestaan jo omasta taskusta, eli koko paketti oli valmis.

-Vuosien saatossa olemme uudistaneet toimintaamme entistäkin monipuolisemmaksi. Oman ravintolan lisäksi toteutamme catering-palvelua talomme ulkopuolelle esimerkiksi juhlia tai muita tilaisuuksia varten. Lisäksi olemme ottaneet käyttöön talvikautta varten laskettelu- sekä majoitusyhteistyön Kallin Hiihtokeskuksen kanssa sekä kukka ja kakku -kotiinkuljetuksen erään paikallisen kukkakauppiaan kanssa. Sitä on hyödynnetty paljon erilaisina merkki- ja muistopäivinä, Paananen kertoo.

Etenkin yrittäjäuran alkuvaihe oli Paanaselle hektinen. Into tekemiseen oli suurta ja hommia riitti niin pitkäksi aikaa, kun vaan jaksoi tehdä. Oman lisänsä pitkiin työpäiviin toi koronakriisi, joka pidensi työtuntien määrää. Tässä vaiheessa Paanasen kaikki keskittyminen meni yritykseen, ja oma jaksaminen oli vähällä jäädä toissijaiseksi.

-Yrittäjän työpäivät venyvät helposti liian pitkiksi, ja korona-aika pahensi tilannetta entisestään. Kun korona alkoi, yritin analysoida sitä, minkä vuoksi työmääräni lähes triplaantui. Tuo työmäärä oli vielä sellaista, mikä ei ikään kuin näy ulospäin tai tuota suoranaisesti tulosta. Esimerkiksi muuttuvien ohjeistusten myötä henkilökuntaa oli tiedotettava jatkuvasti, Paananen kertoo.

-Onneksi tajusin pysähtyä ajoissa ja tehdä oikeita korjausliikkeitä omaan viikkokalenteriin, jotta en uupunut. Minun täytyi opetella mentaalisesti irrottautumaan omasta työstäni, eli lopettamaan työn tekeminen omissa ajatuksissa. Yrittäjän täytyy rytmittää oma vapaa-aika eri tavoin kuin palkkatyöläisen, hän jatkaa.

Keskusteluapua Lapissa

Yrittäjien haasteellinen tilanne oman jaksamisen kanssa on antanut alkunsa Mieli ry:n Yrittäjän Kriisikeskus -hankkeelle. Yrittäjän Kriisikeskus toimii paikkana, jonne yrittäjä voi maksutta ja matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä sekä saada keskusteluapua. Toiminnan tavoitteena on antaa yrittäjälle tukea vaikeaan elämäntilanteeseen.

-Kesäkuun yrittäjägallupin mukaan 25 % yrittäjistä sanoo olevansa jatkuvasti rasittuneita tai loppuunpalaneita. Tämä on huolestuttavaa. Me Yrittäjän Kriisikeskuksessa haluamme olla apua tarvitsevan tukena kaikenlaisissa, ihan tavallisen elämän mieltä kuormittavissa asioissa. Näitä voivat olla esimerkiksi stressi, väsymys, perhe-elämän haasteet tai yhtäkkinen muutos. Haaste voi johtua myös muusta kuin työuupumuksesta, kuten avioerosta, läheisen menettämisestä tai sairastumisesta. Nämä kaikki vaikuttavat omaan jaksamiseen, kertoo Yrittäjän Kriisikeskuksen Rovaniemen pisteen kriisityöntekijä Matti Juusola.

-Käytännössä Yrittäjän Kriisikeskus toimii kolmella paikkakunnalla; Sastamalassa, Kainuussa sekä täällä Lapissa Rovaniemellä. Jokaisessa paikassa on kriisityöntekijöitä yrittäjän avuksi. Apua ei ole pakko mennä hakemaan fyysisesti paikan päältä, vaan ajan voi varata netistä, sähköpostilla tai soittaen, ja tuomme sen etäyhteyksien kautta minne tahansa. Yrittäjä voi halutessaan keskustella asioista anonyymisti. Tarjoamme ajan, paikan sekä tilan tulla kuulluksi luottamuksella, hän jatkaa.

Yrittäjän Kriisikeskukseen voi ottaa yhteyttä heti, kun yrittäjästä tuntuu siltä, että olisi mukava keskustella jonkun kanssa mistä tahansa asiasta. Toiminnan tavoitteena on ennaltaehkäistä uupumusta ennen kuin se ehtii edes alkaa.

Ennaltaehkäisyn tärkeyttä korostaa myös Paananen. Hänen mukaansa on erittäin tärkeää, että yrittäjä ei jää yksin.

-Tärkeää on rohkeasti avata oma suu ja tulla kuulluksi. Myös yrittäjäkollegoille juttelemisesta voi olla apua, yksin meistä kukaan ei pysty maailmaa parantamaan, Paananen kiteyttää.

Yrittäjän haaste voi johtua myös muusta kuin työuupumuksesta, kuten avioerosta, läheisen menettämisestä tai sairastumisesta. Nämä kaikki vaikuttavat omaan jaksamiseen, kertoo Yrittäjän Kriisikeskuksen Rovaniemen pisteen kriisityöntekijä Matti Juusola.

Riittävästi vapaa-aikaa

Paananen kertoo, että oman haasteensa työajan rajaamiseen on tuonut se, että hän on perheetön. Kukaan ei ole ollut kotona ikään kuin vaatimassa sitä, että keskittyy myös johonkin muuhun. Aikanaan Paananen pysähtyi aidosti oman arkensa äärelle ja raivasi sinne vapaa-aikaa. Tämän avulla hän on onnistunut kasvattamaan liiketoimintaansa menestyksekkäästi ilman loppuunpalamista.

-Nyt olen löytänyt arkeeni erilaisia rutiineja, jotka auttavat työn ja vapaa-ajan erottamisessa. Käyn avantouinneilla, ratsastamassa sekä joogassa. Parhaiten pääsee irti työajatuksista silloin, kun tekee jotain ihan muuta. Olen myös alkanut pitää kunnollisia vapaapäiviä ja lähimatkaillut, silloin pääsen fyysisesti irti työstäni, Paananen kertoo.

-Vaikka yrittäjällä ei olisi niin sanotusti taloudellisesti mahdollista pitää lomaa, on sen pitäminen silti tärkeää. Jos yrittäjä itse väsähtää täysin, niin silloin viimeistään koko yrityksen talous menee nurin, hän jatkaa.

Jos oman arjen tai ajatusten hallintaan ottaminen tuntuu omin avuin raskaalta, tarjoaa Yrittäjän Kriisikeskus apua.

-Me lähdemme yhdessä yrittäjän ehdoilla purkamaan tilannetta. Käymme läpi uusia näkökulmia sekä ratkaisuja, Juusola toteaa.

-Meillä on tarkoituksena järjestää myös verkossa pidettäviä hyvinvointiryhmiä, joihin voi osallistua yrittäjiä ympäri Suomen. Monelle voi riittää jo pelkästään tieto siitä, että apua on saatavilla, kun sellainen tilanne tulee, hän kiteyttää.

Yrittäjän Kriisikeskus >>

Tule mukaan Lapin Yrittäjiin >>