24.9.2020 klo 08:01
Uutinen

Sallalainen matkailuyrittäjä on huolissaan Lapin talvikaudesta: – Suunnitelmien teko on vaikeaa, kun ei tiedä, miten ihmiset pääsevät liikkumaan ja milloin koronakriisi hellittää

Lapissa matkailuyrittäjät toivovat tarkennuksia matkustusrajoituksiin. Epävarmuus talvisesongin onnistumisesta heijastuu eri toimialoille.

Sallalaisen Snowlounge Oy:n yrittäjä Markus Gottwald sai idean neljävuotiaalta tyttäreltään, joka halusi ison lumilinnan. Sallassa ei vielä ollut vastaavaa, joten Markus päätti toteuttaa sen. Pian toimintaan hyppäsi mukaan myös hänen avovaimonsa Paula Aatsing, ja nyt he ovat yhdessä rakentaneet Sallatunturin laskettelukeskuksen eturinteiden alaosaan lumilinnan kolmen vuoden ajan.

-Rakennamme vuosittain Sallaan iglumaisen lumilinnan, johon kuuluu jääbaari, majoitus, galleria ja kappeli. Lumilinnan teema vaihtuu vuosittain, viime kaudella se oli meri, sillä se oli maailmalla puhuttava ympäristöön liittyvä aihe. Tämän vuoden teeman paljastamme myöhemmin. Tämän lisäksi meille on tullut uudeksi majoitusmuodoksi Aurora Hut -lasi-iglu, jonka voimme siirtää paikasta toiseen, Markus kertoo.

Lasi-iglun siirtämisen onnistuminen mahdollisti sen, että Markus pystyi viettämään kesäajan Päijänteen rannalla tarjoten iglu-majoitusta Etelä-Suomessa asuville henkilöille. Samalla hän sai mainostettua Sallaa ja pohjoista, mistä Markus sekä Paula toivovat saavansa lisää kotimaisia vierailijoita talvisesongille. Kansainvälisten matkailijoiden tilanne on yhä kriittinen ja auki.

-Tänäkin vuonna, koronasta huolimatta, lumilinna on tarkoitus rakentaa jouluun mennessä. Kotimaan matkailijat ovat olleet meille aina tärkeä asiakaskunta, toivottavasti he löytävät luoksemme myös ensi talvena, Paula sanoo.

Lisää tarkennuksia kansainväliseen matkailuun toivotaan

Lappilaiset yrittäjät ovat arvioineet Pk-yritysbarometrissa itse suuntaviivoja talouden tulevista näkymistä. Tuloksista ilmenee, että lappilaisten pk-yritysten yleiset suhdannenäkymät ovat heikoimmat koko maassa (yleisesti Suomessa -10, Lapissa -21). Koronavirus on barometrin tuloksien valossa iskenyt rajuimmin lappilaisyrityksiin ja epävarmuus talvisesongin toteutumisesta heijastuu useille toimialoille.

Snowloungen asiakaskunta on aina koostunut suomalaisten lisäksi ulkomaisista matkailijoista, esimerkiksi lumilinnassa majoittuvista henkilöistä suurin osa on kansainvälisiä asiakkaita. Markus kertoo, että tänä vuonna majoitusvarausten osalta tilanne on selkeästi heikompi kuin aiempina vuosina.

-Kansainvälisten matkailijoiden tilanne on vielä niin auki tulevan talven osalta. Jotenkin minusta tuntuu siltä, että eivät he tänne tule ainakaan yhtään samoissa määrin kuin ennen, koska matkustamista muihin maihin rajoitetaan. Toisaalta koronan hallitsematonta leviämistäkään ei kukaan varmasti halua. Sallan puhdas ja koskematon luonto on huomattu kansainvälisestikin, ja ulkomaiset matkustajat kaipaavat tänne takaisin, Paula jatkaa.

-Tarvitsemme kansainvälisen matkailun tilanteeseen lisää tarkennusta ja päätöksiä. Suunnitelmien teko on vaikeaa, kun ei tiedä, miten ihmiset pääsevät liikkumaan. Me olemme saaneet kasvatettua toimintaa joka vuosi, mutta ensi talven tilanne on vielä täysin auki, Markus lisää.

Matkailu heijastuu moneen toimialaan

Matkailualan huolen jakaa myös Konetyö Peltosen yrittäjä Mikko Peltonen. Hän on toiminut metsäkoneyrityksessään noin seitsemän vuoden ajan tehden muun muassa erilaisia metsä-, kaivinkone- sekä traktoritöitä ja haketustoimintaa, jonka kehittämiseen yritys tällä hetkellä keskittyy.

-Tällä hetkellä meillä on käynnissä patikointireitin teko Sallaan, viime kesänä tein kelkkareittipylväisiin lankkuja ja muuta. Matkailu heijastuu moneen toimialaan Lapissa, Mikko sanoo.

Mikko kertoo olevansa onnekas, kun koronavirus ei ole suuresti vaikuttanut hänen yritystoimintansa liikevaihtoon. Hän myös työskentelee kahden vakituisen ja yhden osa-aikaisen työntekijänsä kanssa usein itsenäisesti, joten yleisiä hygieniaohjeita, kuten turvavälejä, on helppo noudattaa.

-Keväällä oli hiljaisempaa, mutta siitä eteenpäin hommia on riittänyt normaalisti. Oma yritystoimintani on monipuolista, eli jos vaikka metsäpuolella loppuisi hommat niin traktoripuolella on töitä, Mikko sanoo.

-Etenkin toisten yrittäjien puolesta minulla on iso huoli. Tulevasta ei tällä hetkellä tiedä kukaan, Mikko jatkaa.

-Tällä hetkellä meillä on käynnissä patikointireitin teko Sallaan, matkailu heijastuu moneen toimialaan Lapissa, sanoo Konetyö Peltosen yrittäjä Mikko Peltonen.

Lapin Yrittäjät alueen yrittäjien edunvalvoja

Lapin Yrittäjien toiminta keskittyy tällä hetkellä siihen, että mahdollisimman moni yrittäjä selviäisi koronakriisistä mahdollisimman hyvin, niin tässä hetkessä kuin kriisin jälkeen. Täältä löytyy kannanottoja päättäjille, kuntavaikuttajille ja medialle, mitä yrittäjäjärjestö on antanut koronakriisissä.

-Lapin Yrittäjistä saa apua, jos yrittäjällä tulee jotain mielen päälle. Samassa veneessä tässä ollaan ja yhdessä mennään eteenpäin, Snowloungen Markus ja Paula sanovat.

-Yrittäjäjärjestön kautta saa tietää, miten muilla yrittäjillä ja ylipäätään Suomessa yrittäjyyden parissa tapahtuu, Mikko lisää.

Tule mukaan Lapin Yrittäjiin, saat itsellesi 35€ arvoisen Elisan lahjakortin!