Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Sote

Sote-yrittäjät: Sote-uudistus heikentää yritystoimintaa

Suomen Yrittäjät kysyi sote-yrittäjien näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viesti oli selvä: peräti 62 prosenttia uudistusta tuntevista kertoo sen heikentävän yritystoimintaansa. – Kolmannes sote-yrityksistä toimii toisen sote-alan yrityksen alihankkijana – nämä tuotantoketjut romuttuvat uudistuksessa, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.

Sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus on eduskunnan käsittelyssä. Yrittäjien mukaan uudistus heikentää yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä, jos se hyväksytään esitetyssä muodossa. 

– Eduskunnan on muutettava esitystä, joka suorastaan romuttaa verkostomaisen, pienten yritysten ja eri osaajien hyödyntämiseen perustuvan tuottamistavan, Kujala vaatii. 

– Kyselyn vastausten perusteella erityisesti yksinyrittäjien asema on sote-uudistuksessa nyt uhattuna, vaikka heitä on sote-yrittäjistä suuri osa. Ammatinharjoittajana toimimisen on oltava mahdollista myös jatkossa, Kujala toteaa. 

Kyselyyn saatiin 528 vastausta. Vastanneista 47 prosenttia on yksinyrittäjiä, 37 prosentilla vastaajista on 1–5 työntekijää. Vain 12 prosentilla vastaajista on töissä yli 10 työntekijää. 

Alihankinta sallittava

Kolmannes vastaajista toimii toisen sote-alan yrityksen alihankkijana. 

– Hallituksen sote-lakiesityksen rajoittaa voimakkaasti alihankintana myytävää palvelutuotantoa, koska esityksessä ostava yritys saa ostaa alihankintana toteutettua palvelutuotantoa ainoastaan enintään 49 prosenttia hyvinvointialueelle tuottamastaan palvelutuotannosta, Kujala sanoo.  

Esityksellä pyritään siten vaikuttamaan siihen, miten soteorganisaatiot organisoivat palvelutuotantonsa. 

– Ei voi olla, että lainsäätäjä näin voimakkaasti pyrkii vaikuttamaan yksityisten organisaatioiden toimintavapauteen, Kujala toteaa. 

Julkisen sektorin ostot merkittäviä sote-alan yrityksille

67 prosenttia vastaajista kertoo myyvänsä palveluita julkiselle sektorille: 40 prosenttia ostopalveluina, 17 prosenttia palvelusetelillä ja 10 prosenttia muuna yhteistyönä. 

– Yksityinen sektori on julkisen sektorin merkittävä yhteistyökumppani ja palveluntuottaja. Valitettavasti sote-uudistus estää nykyisen hyvän toimintamallin monilta osin. Esimerkiksi hyvinvointialueille esitetty riittävän oman palvelutuotannon vaatimus tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueen tulee ottaa omaksi toiminnaksi niitä toimintoja, joita tällä hetkellä tuotetaan tiettyjen sektoreiden sisällä paljolti palvelusetelin turvin, kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö Tanja Matikainen Suomen Yrittäjistä toteaa. 

– Osa vastaajista totesi, että nykyäänkään julkinen sektori ei ole heidän asiakkaansa syystä tai toisesta, vaan asiakkaat ovat joko itsemaksavia tai vakuutusasiakkaita. 

Palvelusetelin arvon määrityksen koettiin olevan ongelmallista. Palveluseteli arvotettiin usein liian matalalle. Syynä vastaajat arvelivat olevan sen, että julkinen sektori ei itsekään tiedä oman palvelutuotantonsa hintaa.

– Palvelusetelin arvon määrittäminen liian alhaiseksi aiheuttaa sen, että yrittäjän ei kannata ryhtyä palvelusetelituottajaksi, Kujala sanoo.

Vain 8 % uudistuksen tuntevista uskoo sen parantavan yrityksen toimintamahdollisuuksia

Vastaajat kokevat valmistelussa olevan sote-uudistuksen pääosin heikentävän liiketoimintamahdollisuuksiaan: Niistä vastanneista, jotka arvioivat tietävänsä uudistuksen vaikutukset, peräti 62 prosenttia kertoo uudistuksen heikentävän yritystoimintaansa. Vain kahdeksan prosenttia arvioi uudistuksen parantavan yrityksen toimintamahdollisuuksia. 31 prosenttia kokee, että uudistuksella ei ole vaikutusta yrityksen toimintaan. 

– Kyselyssä korostuu yrittäjien huoli siitä, miten ja millä edellytyksillä he voivat jatkossa tarjota palveluitaan hyvinvointialueille. Hyvinvointialueiden tulee pitää huoli siitä, että jatkossakin kaiken kokoisilla yrityksillä on mahdollisuus tuottaa palveluitaan hyvinvointialueille, Matikainen vaatii. 

Kyselyssä tuli esiin myös yrittäjien toive valinnanvapauden laajaan lisäämiseen, jota ei esitetä nykyisessä sote-esityksessä. 

– Valinnanvapauden lisääminen olisi hyvä keino parantaa asiakkaiden hoitoon pääsyä. Samalla se turvaisi monituottajamallin kehittyminen ja yritysten keskinäisen kilpailun laadulla, Anssi Kujala toteaa.

Näin kysyttiin

  • Kysely tehtiin avoimena verkkokyselynä 11.3.–9.4.2021
  • Linkkiä jaettiin erityisesti sosiaalisessa mediassa.
  • Vastauksia saatiin 528 vastaajalta.

 

Lue myös artikkeli:
Sote-uudistus epäonnistuu ilman yrittäjiä - ”Ilman paikallisia pienyrityksiä sote-palveluiden saatavuus heikentyy, varsinkin pienemmillä paikkakunnilla”