Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Kannanotto: Lapin kuntajohtajat vaativat terveysturvallisia matkailukäytäviä Lappiin

Lapin kunnat, Lapin liitto ja Lapin Yrittäjät vetoavat valtioneuvostoon, jotta koronaturvalliset matkailukäytävät mahdollistetaan Lappiin. Mikäli tulevan talven matkailusesonki joudutaan perumaan, sillä on kohtalokkaat vaikutukset Lapin kuntatalouteen. Matkailu on Lapissa miljardibisnes ja sen suora työllisyysvaikutus on noin 10 000 henkilötyövuotta.

Jo nyt kevään koronatilanne on aiheuttanut Lapin kunnille ennusteen mukaan yli 60 miljoonan euron loven tämän vuoden talouteen. Asukasta kohden laskettuna koronakevään vaikutus on 360 euroa per asukas.

Kun matkailun seisahtumisen vuoksi työttömyys kasvaa ja kuntien verotulot heikkenevät entisestään, vaikuttaa se väistämättä Lapin kuntien kykyyn tuottaa arjen palveluja. Etenkin nuorisotyöttömyyden ennustetaan kasvavan - eikä pelkästään Lapissa, sillä matkailutyöntekijöitä tulee Lappiin ympäri Suomen. Massatyöttömyyden mukana syntyy muita kasautuvia ongelmia, mikä lisää kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta ja sitä kautta menoja.

Lapin matkailusta lähes 70 prosenttia on kansainvälisiä matkailijoita; joulusesonkina heitä on yli 80 prosenttia. Monien lappilaisten yritysten tuloksesta 80 prosenttia, jopa 90 prosenttia syntyy kansainvälisestä matkailusta. Lappi on siis riippuvainen ulkomaalaisista matkailijoista. Kansainväliset matkanjärjestäjät ovatkin keskeisessä asemassa Lapin matkailussa. Mikäli kansainvälistä matkailua ei mahdollisteta, myös useat matkanjärjestäjät ulkomailla uhkaavat kaatua. Uuden matkailujärjestelmän rakentaminen ei sen seurauksena ole helppoa, vaan tulee viemään kohtuuttoman pitkän ajan. Lapin matkailua ja siihen liittyviä alihankintaketjuja on rakennettu vuosikymmeniä.

Lapin kunnat esittävät ratkaisuksi koronaturvallisia matkailukäytäviä eli nk. matkailukuplia, johon kuuluisivat kaikki Lapland Airport -kentät Enontekiö, Ivalo, Kittilä, Kuusamo, Kemi-Tornio ja Rovaniemi. Matkustuskuplassa matkailijan kulku on hallittu ja suojaustoimenpiteistä huolehditaan matkan joka vaiheessa. Lappilaiset matkailuyrittäjät ovat valmiita ja sitoutuneita koronaturvallisen matkailukäytävään. Lapissa johtavat lääkärit pitävät matkailukäytäviä mahdollisena ja koronaturvallisen matkailun suunnittelua on tehty yhdessä heidän kanssaan.

Lapin kunnat ja Lapin Yrittäjät vetoavat valtioneuvostoon, jotta Lapissa voidaan matkailla turvallisesti tulevanakin talvena. Kohtalon hetket ovat nyt.

Lisätietoja:

Lapin kuntajohtajaverkoston puheenjohtaja, Sallan kunnanjohtaja Erkki Parkkinen, p. 0400 393 987
Maakuntajohtaja Mika Riipi, p. 044 767 4200
Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo p. p. 040 039 2139