9.10.2009 klo 15:08
Lausunto

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaan 25 §:n muuttamisesta (HE 130/209 vp)

Eduskunta
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on pyytänyt Suomen Yrittäjiltä lausuntoa otsikossa mainitussa asiassa, minkä johdosta esitämme lausuntonamme seuraavaa.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan vuorotteluvapaalain vakinaistamista. Esitys perustuu osaltaan hallitusohjelman kirjaukseen sekä SATA-komitean väliraportin linjauksiin.

Suomen Yrittäjät ei sinänsä vastusta ehdotettua muutosta. Vuorotteluvapaalain vakinaistamisessa on kuitenkin tiettyjä seikkoja, joihin haluamme kiinnittää valiokunnan huomion. Vuoden 1996 alusta lähtien määräaikaisena voimassa olleen vuorotteluvapaajärjestelmän yhtenä keskeisimpänä tavoitteena on ollut tukea työssä jaksamista ja pidentää näin vuorotteluvapaata käyttäneen henkilön työuran pituutta. Vuorotteluvapaajärjestelmä ei kuitenkaan ole lisännyt vuorotteluvapaata käyttäneiden henkilöiden myöhempää työllisyyttä, mikä ilmenee kiistattomasti työ- ja elinkeinoministeriön vuorotteluvapaan työllisyysvaikutuksia koskevasta tutkimuksesta. Saman tutkimuksen mukaan vuorotteluvapaan käyttämisellä ei ole myöskään vaikutusta varhaiseläkkeelle jäämiseen tai sairauspoissaolojen määrään. Suomen työikäisen väestön ikääntymisen ja siitä aiheutuvan elatussuhteen heikkenemisen näkökulmasta vuorotteluvapaan vakinaistamista ei voida pitää tehokkaana ratkaisuna. Työikäistä väestöä pitäisi ennemminkin kannustaa pysymään työelämässä ja siirtymään työelämään, kuin siirtymään työelämästä pois.

Hallituksen esitys vuorotteluvapaan vakinaistamisesta ei koske yrittäjiä ja yrityksessä työskenteleviä perheenjäseniä. Hallitusohjelmassa on todettu, että vuorotteluvapaajärjestelmän ulottaminen yrittäjiin selvitetään. Vaikka vuorotteluvapaa ei kaikkien yrittäjien ja heidän perheenjäsentensä osalta olisikaan mahdollista sijaisen löytämisen vaikeuden ja yritystoiminnan realiteettien näkökulmasta, on vuorotteluvapaan puuttuminen yrittäjiltä kuitenkin selkeä epäkohta jo kansalaisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Vuorotteluvapaajärjestelmä tuleekin saada voimaan myös yrittäjien ja yrityksessä työskentelevien perheenjäsenten osalta mahdollisimman pian.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Outi Tähtinen
Työmarkkina-asioiden päällikkö, varatuomari