18.5.2010 klo 10:30
Lausunto

Hallituksen esitys laeiksi sairausvakuutuslain sekä työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 3 ja 4 §:n muuttamisesta (HE 59/2010 vp)

Eduskunta
Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on pyytänyt Suomen Yrittäjiltä lausuntoa otsikossa mainitusta asiasta. Suomen Yrittäjät lausuu asiassa kohteliaimmin seuraavaa.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutetun velvollisuutta maksaa sairausvakuutuksen päivärahamaksua ja työnantajan velvollisuutta maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksua siten, ettei maksuja määrättäisi alle 16-vuotiaille eikä 68 vuotta täyttäneille. Sairausvakuutuslakia ehdotetaan muutettavaksi lisäksi ottamalla lakiin säännökset siitä, milloin ulkomailta maksettavasta eläkkeestä ei makseta Suomessa sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksua. Lisäksi esityksessä ehdotetaan tarkennettavaksi sairausvakuutusmaksujen perusteena olevaa palkkakäsitettä ulkomailla työskentelevän vakuutetun osalta tietyissä tilanteissa. Esityksessä edelleen ehdotetaan täsmennettäväksi sairausvakuutuslain valtuutussäännöstä, jotta myös YEL-yrittäjiltä perittävän yrittäjän päivärahamaksun lisärahoitusosuuden tarkistaminen valtioneuvoston asetuksella olisi mahdollista.

Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä ja valmistelun yhteydessä on kuultu valtionvarainministeriötä, Kansaneläkelaitosta, Verohallintoa, keskeisiä työmarkkinajärjestöjä, EETU ry:tä, Suomi Seura ry:tä, SPM ry:tä ja Pohjanmaan Paluumuuttajat ry:tä.

Suomen Yrittäjät pitää esitystä perusteltuna. Sairausvakuutuksen työtulovakuutuksen etuuksien ja niiden rahoittamiseksi vakuutetuilta ja työnantajilta perittävien maksujen vastaavuus toteutuu selkeästi paremmin, kun maksuvelvollisuus rajataan vastaamaan ajallisesti vakuutetun päivärahaoikeutta. Ulkomaantyötuloa koskeva muutos yhdenmukaistaa työnantajamaksujen maksuperusteita ja selkeyttää näin työnantajien ennakonpidätysmenettelyä.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Harri Hellstén
lainopillinen asiamies