19.4.2013 klo 13:34
Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi työsopimuslain 2 luvun 16 §:n sekä kirjanpitolain 2 luvun ja 8 luvun 4 §:n muuttamisesta

Eduskunta
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Esityksen lähtökohdat

Esityksen tarkoituksena on torjua harmaata taloutta vähentämällä käteisen rahan käyttöä palkanmaksussa.

Esitys liittyy valtioneuvoston tammikuussa 2012 hyväksymään periaatepäätökseen harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumiseksi. Periaatepäätökseen sisältyvän kirjauksen mukaan työ- ja elinkeinoministeriössä tulee selvitetään mahdollisuudet säätää lailla siitä, että palkka on elinkeinotoiminnassa maksettava työntekijän ilmoittamalle pankkitilille tai maksumääräyksenä työnantajan pankista.

Esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön kolmikantaisessa työryhmässä, jossa myös Suomen Yrittäjät on ollut edustettuna.

Esityksen keskeinen sisältö

Esitetyn työsopimuslain 2 luvun 16 §:n 1 momenttiin tehtävän muutoksen mukaan palkka voidaan maksaa käteisellä vain pakottavasta syystä. Perustelujen mukaan pakottavasta syystä on kysymys esimerkiksi silloin, kun työntekijä ei muuten saisi palkkaa käyttöönsä laissa edellytetyssä tai sovitussa ajassa. Esimerkkeinä esityksessä on mainittu työsuhteen purkamistilanne ja se, ettei työntekijällä ole pankkitiliä tai työnantajalla ei ole siitä tarvittavia tietoja. Edelleen palkka olisi mahdollista maksaa käteisellä lyhytkestoisen, esimerkiksi päivän tai muutaman tunnin mittaisten työsuhteiden päättyessä, jos muunlainen maksutapa johtaisi maksun viivästymiseen ja sitä kautta viivästysseuraamuksiin.

Kirjanpitolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirjanpitovelvollisen työnantajan olisi liitettävä kirjanpitoon työntekijän allekirjoittama kuitti tai muu maksun todentava selvitys käteisenä tapahtuneesta palkanmaksusta. Tämän velvollisuuden laiminlyönti säädettäisiin rangaistavaksi kirjanpitorikkomuksena.

Pakottavan syyn käsitettä tulkittava joustavasti

Suomen Yrittäjät pitää harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaa ensiarvoisen tärkeänä tavoitteena. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei oikein toimiville yrityksille aseteta tarpeettomia hallinnollisia velvoitteita.

Työsopimuslain muutoksen osalta olennaista on näkemyksemme mukaan se, että palkan maksaminen käteisellä on jatkossakin mahdollista. Käytännön työelämässä vastaantulevien tilanteiden monimuotoisuuden vuoksi kategorinen käteispalkkojen kieltäminen olisikin perusteetonta.

Samasta syystä katsomme, että ehdotetun työsopimuslain 2 luvun 16 §:n 1 momentissa olevaa pakottavan syyn käsitettä tulee tulkita joustavasti ja pitäen mielessä nyt esitettävän sääntelyn tavoite eli ns. pimeiden palkkojen ehkäiseminen. Tarkoituksena ei ole vaikeuttaa oikein toimivien yritysten asemaa silloinkaan, kun ne maksavat palkkoja käteisellä.

Esimerkiksi Pohjois-Suomessa yrityksen etäisyys lähimpään pankkikonttoriin voi olla jopa useita satoja kilometrejä. Mikäli yrityksen toimialalla asiakkaat tyypillisesti maksavat käteisellä, on tavanomaista, että myös palkka maksetaan työntekijälle käteisenä. Tämän käytännön tulee olla jatkossakin mahdollista. Olisi nimittäin kohtuutonta, huomattavia kustannuksia aiheuttavaa ja esitettävän sääntelyn tarkoituksen vastaista, mikäli velvoitteet asianmukaisesti hoitavan yrittäjän tulisi lähteä viemään käteisvaroja ensin pankkiin maksaakseen työntekijälle palkan. Olemme tuoneet tämän asian esille jo valmisteluvaiheessa ja katsomme, että edellä mainitun kaltaisten yrittäjien asema tulisi perusteluissa huomioida nykyistä selkeämmin.

Kirjanpitolain muutosten osalta on huomioitava, että sellaisessa tilanteessa, jossa työntekijän allekirjoitusta käteismaksun todentavaan kuittiin tai muuhun selvitykseen ei saada, selvityksen voi laatia myös muu henkilö, esimerkiksi palkan maksanut työnantajan edustaja. Sääntelyn ei tältä osin voida katsoa aiheuttavan liiallista hallinnollista taakkaa, sillä työnantajan intressissä on joka tapauksessa se, että käteisellä suoritettu palkanmaksu kyetään näyttämään toteen.

Suomen Yrittäjät

Atte Rytkönen
lainopillinen asiamies