21.10.2010 klo 08:04
Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 13 luvun 5 §:n muuttamisesta

Eduskunta
Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on pyytänyt Suomen Yrittäjiltä lausuntoa otsikossa mainitusta asiasta, minkä johdosta lausumme asiassa kohteliaimmin seuraavaa.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että ennalta ehkäisevän työterveyshuollon nykyisen 60 prosentin korvaustason ehtona olisi, että työnantaja, työntekijät ja työterveyshuolto yhteistyössä sopivat työpaikalla ja työterveyshuollossa noudatettavista käytännöistä, joilla työkyvyn hallintaa, seurantaa ja varhaista tukea toteutetaan työpaikan ja työterveyshuollon yhteisenä toimintana. Esityksen tavoitteena on parantaa työpaikkojen ja työterveyshuoltojen yhteistyönä toteutettavan työkyvyn hallinnan ja edistämisen toteutumista työpaikoilla.

Suomen Yrittäjät pitää esityksen tavoitetta kannatettavana. Tehokas työkyvyn hallinta ja edistäminen pidentää työuria ja vähentää sairauspoissaoloja. Ehdotettu muutos kannustaa työpaikkoja kiinnittämään huomioita työkyvyn varhaiseen tukemiseen ja reagoimaan muutoksiin silloin, kun ongelmiin voidaan vielä vaikuttaa. Ehdotettu muutos huomioi myös pienten työpaikkojen ja yrittäjien erityisolosuhteet, kun alle 20 hengen työpaikoilla ei vaadita erillistä toimintatavan kuvausta vaan se voidaan liittää osaksi työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa.

Korostamme kuitenkin, että työkyvyn ylläpitämiseen vaikuttavat myös monet työpaikan ulkopuoliset tekijät, joihin työpaikalla ei voida eikä pidäkään voida vaikuttaa. Työkyvyn ylläpitämisessä on siten huomioitava myös yksilön oma vastuu omista elintavoistaan ja niiden vaikutus työkykyyn.

Ystävällisin terveisin

Suomen Yrittäjät ry

Harri Hellstén
lainopillinen asiamies