25.10.2012 klo 13:49
Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 18 §:n muuttamisesta

Eduskunta
Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Suomen Yrittäjiltä lausuntoa otsikossa mainitussa asiassa, minkä johdosta esitämme lausuntonamme seuraavaa.

Työttömyysvakuutusrahasto vastaa mm. ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoituksesta siltä osin kuin valtio ja yksittäiset työttömyyskassat eivät ole siitä vastuussa. Työttömyysvakuutusrahaston menot rahoitetaan työttömyysvakuutusmaksuilla sekä niistä saatavilla sijoitustoiminnan tuotoilla ja tarvittaessa lainanotolla. Työttömyysvakuutusrahaston maksuvalmiuden turvaamiseksi ja ennakoitavissa olevista kansantalouden suhdannevaihteluista johtuvien työttömyysvakuutusmaksujen muutosten tasaamiseksi rahastossa on suhdannepuskuri.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työttömyysvakuutusmaksut vuodelle 2013. Palkansaajan, työnantajan, yrityksen osaomistajien ja valtion liikelaitosten työttömyysvakuutusmaksujen määrät ehdotetaan pidettäväksi samoina kuin vuonna 2012. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksun porrastuksessa käytettävää palkkasummarajaa ehdotetaan muutettavaksi palkkakertoimen muutosta vastaavasti 1 936 500 eurosta 1 993 500 euroon. Yliopistojen työttömyysvakuutusmaksua esitetään korotettavaksi siten, että porrastuksessa käytettävän palkkasumman ylittävältä osalta vakuutusmaksu nousisi 2,20 prosentista 2,35 %:n palkoista.

Esityksen tavoitteena on työttömyysvakuutusrahaston rahoituksen turvaaminen sekä työttömyysvakuutusmaksujen pitäminen riittävällä ja suhdanteittain vakaalla tasolla.

Hallitus on vuosina 2012-2013 sitoutunut rahoittamaan lomautusajalta maksettavien työttömyyspäivärahojen osalta peruspäivärahaa vastaavan osuuden. Lisäksi vuoden 2012 alusta valtion rahoittaman peruspäivärahan määrää korotettiin 100 eurolla kuukaudessa. Esityksen mukaan edellä mainittujen muutosten vaikutuksena työttömyysvakuutusrahaston rahoitusasema vahvistuu noin 200 miljoonalla eurolla vuosina 2012 ja 2013. Rahaston suhdannepuskurin varojen arvioidaan olevan vuoden 2012 lopussa noin 550 miljoonaa euroa ja vuoden 2013 lopussa noin 720 miljoonaa euroa.

Esityksessä ehdotetut työttömyysvakuutusmaksut ovat työttömyysvakuutusrahaston sosiaali- ja terveysministeriölle tekemän esityksen mukaiset. Valtion liikelaitosten ja yliopistojen työttömyysvakuutusmaksut on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä.

Työttömyysvakuutusrahaston suhdannepuskurin varojen tulee olla sellaisella tasolla, etteivät talouden suhdannevaihtelut aiheuta jatkuvaa painetta nostaa työttömyysvakuutusmaksuja. Taloudellinen tilanne on tällä hetkellä epävarma ja nopeitakin muutoksia myös työllisyystilanteeseen voi tulla. Tästä syystä työttömyysvakuutusmaksujen säilyttämistä nykyisellä tasollaan ja siitä seuraavaa suhdannepuskurin varojen kasvua voidaan pitää perusteltuna.

Suomen Yrittäjät ry

Harri Hellstén
lainopillinen asiamies