11.11.2010 klo 10:25
Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi työsopimuslain 1 luvun 3§:n muuttamisesta (HE 239/2010 vp)

Eduskunta
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on pyytänyt Suomen Yrittäjiltä lausuntoa otsikossa mainitussa asiassa, minkä johdosta esitämme lausuntonamme seuraavaa:

Suomen Yrittäjät on ollut mukana työryhmässä, jossa esitys on valmisteltu. Olemme jättäneet työryhmän esitykseen täydentävän lausuman.

Esityksen mukaan toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei olisi sallittua, jos määräaikaisten sopimusten lukumäärän, yhteenlasketun kestoajan tai niiden muodostaman kokonaisuuden perusteella työnantajan työvoiman tarve kyseisessä työssä arvioidaan pysyväksi.

Kuten esityksen nykytilan kuvausta koskevassa osiossa todetaan, työsopimus voidaan solmia määräaikaisena ainoastaan silloin, kun siihen on laissa tarkoitettu perusteltu syy. Toistuvien määräaikaisten sopimusten tekeminen edellyttää, että kullekin määräaikaiselle sopimukselle on olemassa perusteltu syy ja että työnantajan työvoiman tarve ei kyseisessä tehtävässä ole pysyvä. Esitetty muutos ei siten toteutuessaan juurikaan muuttaisi nykytilaa.

Lainsäädäntöä ei ylipäätään tulisi muuttaa ilman selkeää tarvetta. Yksityisellä sektorilla toistuvat määräaikaiset työsopimukset eivät ole merkityksellisessä asemassa. Työnantajilla on tarve pitää kiinni osaavasta työvoimasta ja työsopimukset solmitaan toistaiseksi voimassa oleviksi silloinkin, kun työnantajalla olisi työsopimuslain perusteella mahdollisuus tehdä toistuvia määräaikaisia työsopimuksia.

Esityksellä ei ehdoteta muutettavaksi kunkin määräaikaisen sopimuksen solmimisen edellytyksenä olevaa perustellun syyn sisältöä. Mielestämme yksittäisen määräaikaisen työsopimuksen edellytyksenä olevan perustellun syyn käsitettä tulisi muuttaa niin, että työnantajan epävarma taloudellinen tilanne ja kysynnän vakiintumattomuus olisivat perusteltu syy solmia yksittäinen määräaikainen työsopimus.

Epävarma taloudellinen tilanne ja kysynnän vakiintumattomuus yksittäisen määräaikaisen työsopimuksen perusteena madaltaisi työsuhteen solmimiskynnystä merkittävästi tilanteessa, jossa työnantajayrityksellä on normaalia suurempi epävarmuus yrityksen taloudellisesta tilanteesta lähitulevaisuudessa.

Yritykset eivät epävarmassa taloustilanteessa uskalla solmia vakituista työsuhdetta eikä lainsäädäntö salli määräaikaista työsopimusta. Tämä johtaa usein siihen, että työntekijää ei palkata lainkaan ja työvoiman tarve hoidetaan alihankinnalla tai vuokratyövoimaa käyttäen.

Nykyinen työsopimuslain 1 luvun 3 § ei toisin sanoen vastaa edellä kerrotuilta osin käytännön työelämän tarpeita ja se estää työsuhteiden syntymistä. Tämä korostuu etenkin pienemmissä yrityksissä, joissa työntekijän palkkaamista harkitaan hyvin tarkkaan, koska työlainsäädännön irtisanomista koskeviin säännöksiin koetaan liittyvän suuria taloudellisia riskejä.

Suomen Yrittäjät ry

Janne Makkula
lainsäädäntöasioiden päällikkö, varatuomari