11.4.2012 klo 10:47
Lausunto

Lausunto HE:stä laeiksi tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä sekä julkisista hankinnoista annetun lain 49 §:n muuttamisesta (HE 18/2012 vp)

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Hallituksen esityksen tavoitteena on ehkäistä harmaata taloutta rakentamistoiminnassa. Keinoina tässä ovat tilaajan selvitysvelvollisuuden laajentaminen sekä seuraamusten tiukentaminen. Rakentamistoiminnassa tilaajan selvitysvelvollisuus alihankintayrityksestä laajenisi koskemaan myös tilanteita, joissa yrityksen toimintaa pidetään vakiintuneena tai sopimuskumppanien välinen sopimussuhde on vakiintunut. Uutena selvitettävänä seikkana tulisi hankkia todistus työntekijöiden tapaturmavakuuttamisesta. Seuraamuksia tiukennettaisiin ottamalla käyttöön korotettu laiminlyöntimaksu tietoisissa lainsäädännön kiertämistilanteissa.

Suomen Yrittäjät pitää esitettyjä muutoksia rakentamistoimintaa koskevaan tilaajavastuun sääntelyyn perusteltuina. Esitystä laadittaessa on huomiota kiinnitetty asianmukaisesti myös yrityksille aiheutuvaan hallinnolliseen taakkaan. Tärkeää on, että selvitysvelvollisuuden piiriin kuuluvat tiedot olisivat mahdollisimman yksinkertaisesti saatavissa, jolloin niitä myös hankittaisiin aktiivisemmin muulloinkin sopimuksia tehtäessä kuin vain tilaajavastuusäännösten velvoittaessa. Esityksen perusteluissa oleva maininta pyrkimyksestä edistää kaupparekisteritietojen sähköistä luovuttamista on myönteinen. Suomen Yrittäjien mielestä tavoitteena tulee olla, että kaupparekisteritiedot olisivat vastaisuudessa maksutta sähköisesti kaikkien saatavilla.

Suomen Yrittäjät kiinnittää tässä yhteydessä huomion vielä siihen seikkaan, että harmaata taloutta torjuva valvontajärjestelmä ei ulotu tällä hetkellä sellaiseen lähinnä pientalorakentamiseen, jossa tilaajana on yksityinen henkilö kuluttajan ominaisuudessa. Kaikkiaan asuntorakentamisesta on viime vuosina ollut jopa yli puolet pientalorakentamista kun katsotaan valmistuneiden asuntojen kappalemääriä. Rakennustilastojen perusteella esim erillisiä pientaloasuntoja on vuosittain valmistunut yli 10.000 asuntoa. Osa tästä pientalorakentamisesta on tilaajavastuusääntelyn ulkopuolella. Pienemmät rakennusalan yritykset tekevät töitä juuri näillä pientalotyömailla ja kohtaavat urakoita hakiessaan jatkuvasti sen kaltaista hintakilpailua, joka arkikokemuksen valossa perustuu lakisääteisten velvoitteiden laiminlyöntiin. Pienten rakennustyömaiden valvonnan lisääminen voitaisiin yksinkertaisimmin ja kevyimmin toteuttaa rakennusvalvonnan yhteydessä.

SUOMEN YRITTÄJÄT RY

Rauno Vanhanen
johtaja