28.2.2002 klo 13:50
Lausunto

Lausunto valtioneuvoston selvityksestä E 127/2001 vp Euroopan yhteisöjen komission vihreästä kirjasta yritysten sosiaalisen vastuun eurooppalaisten puitteiden edistämiseksi

Eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiain valiokunnalle

Lisäselvitykseksi kuulemistilaisuudessa 1.3.2002 lausuttavan ohessa toimitamme seuraavan kirjallisen lausunnon:

Yleistä

EU-perusmuistiossa (12.12.2001) todetaan EU-komission vihreän kirjan yritysten yhteiskunnallisesta vastuusta olevan johdonmukainen osa Lissabonin huippukokouksen (2000) visiota dynaamisesta ja kilpailukykyisestä Euroopasta. Lissabonin huippukokouksessa sovittujen käytännön tavoitteiden ja niiden avulla toteutettavan strategian toimeenpano on myönteinen ja kiirehtimisen arvoinen asia. Sitä vastoin vihreän kirjan hahmottelema ohjelma yritysten yhteiskunnallisesta vastuusta kaipaa lisävalmistelua. Moni yritysten yhteiskuntavastuun peruskysymys tulisi asettaa uuteen tarkasteluun.

Seuraavassa tarkastellaan lähemmin muutamia ongelmakohtia:
– markkinoiden toiminnan ja yhteiskunnallisen hyödyn suhdetta
– pienten ja suurten yritysten erilaista asemaa
– yritysten eri sidosryhmien asemaa
– käytännön esimerkkiä yhteiskuntavastuusta.

Markkinat ja yhteiskunnallinen hyvinvointi

Vihreän kirjan kysymyksenasettelussa yritysten toiminta hyödyke-, työ- ja pääomamarkkinoilla nähdään laajan yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta riittämättömäksi ? tai joissakin tapauksissa jopa suorastaan ongelmallisiksi.

Kysymyksenasettelun lähtökohta ei ole perusteltu.

Vapaaehtoiseen vaihdantaan perustuvilla markkinoilla eri osapuolet – yritykset, elinkeinonharjoittajat, työntekijät, kuluttajat, sijoittajat – tekevät päätöksiä, jotka periaatteessa vastaavat heidän omia arvostuksiaan. Kuluttajat ostavat hyödykkeitä, joita he itse arvelevat haluavansa ja ilmaisevat arvostuksensa (ostohalukkuutensa) sillä hinnalla, jonka he ovat valmiita hyödykkeistä maksamaan.

Kuluttajien haluista ja tarpeista kasvava kysyntä puolestaan ohjaa markkinoilla toimivat yritykset tuottamaan juuri oikean määrän oikeita hyödykkeitä . Yritykset ottavat markkina- ja hintainformaationa välittyvät kuluttajien toivomukset vastaan sellaisenaan. Yritykset eivät kyseenalaista kuluttajien motiiveja: mikäli kuluttajat haluavat maksaa enemmän jollakin tavalla tuotetuista palveluista tai tavaroista, yritykset tuottavat mieluiten juuri näitä.

Sama yritystoiminnan logiikka ohjaa myös työmarkkinoita – yritykset maksavat palkkoja kilpaillakseen työvoimasta ja huolehtivat työoloista työvoiman tuottavuuden ja työpaikkauskollisuuden turvaamiseksi – ja pääomamarkkinoita – hyvin kannattava liiketoiminta lisää sijoitusten tuottoa suhteessa muihin vaihtoehtoihin.

Yritysten toiminnan ohjailu julkisen vallan aloitteesta lähtevillä yhteiskunnallisen vastuun ohjelmilla on parhaassa tapauksessa vailla vaikutusta: yritykset tuottaisivat samat hyödykkeet ilman ohjaamistakin. Pahimmassa tapauksessa yhteiskunnallisen vastuun ohjelmat tuottavat samoja ongelmia kuin yritystoiminnan säätely lainsäädännöllä ja muilla sitovilla normeilla: lisäkustannuksia, tuotannon ja työllisyyden alenemista. Samalla kuitenkin ilman säätelyn etuja – avoimuutta, objektiivisuutta ja säädösvalmisteluun sisältyvää harkintaa – ei oteta yhteiskuntavastuun ohjelmiin.

Yhteiskuntavastuu suurten ja pienten yritysten liiketoimintastrategioissa

Vihreä kirja samastaa suurten yritysten ja pk- yritysten mahdollisuudet sovittaa yhteiskuntavastuu liiketoimintastrategioihinsa. Lähtökohta on virheellinen.

Nykytilanne

Kuten vihreässä kirjassa todetaan yhteiskuntavastuun toteuttaminen edellyttää yrityksiltä ”pitemmälle menemistä”, eli panostamista sellaisiin toimenpiteisiin, joihin ne eivät pelkän markkinainformaation varassa ryhtyisi. Jos esimerkiksi ympäristöinvestoinnit tuovat tuloksia energiansäästönä huolenpito työntekijöiden terveydestä säästää sairauspoissaolokustannuksia ja vähentää halua vaihtaa työpaikkaa, kysymys on normaalista liiketoiminnasta, ei erityisestä yhteiskuntavastuun kantamisesta.

Yhteiskuntavastuun toteuttava ”pitemmälle meneminen” merkitsee yrityksen kannalta lisäkustannuksia, joita ei saada takaisin parantuneena tuottavuutena. Toisin sanoen: yritykset ottavat vastatakseen kustannuksista, jotka ne voisivat halutessaan ulkoistaa muiden vastattavaksi.

Kysymys yhteiskuntavastuusta ja kustannusten ulkoistamisesta ei kuitenkaan ole yksinkertainen. Vapaaehtoiset panostukset ympäristönsuojeluun tai työolojen kohentamiseen voivat edistää yritysten tuottamien hyödykkeiden markkinointia: kun kuluttajat voivat valita hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan samanlaisten hyödykkeiden välillä, he valitsevat myönteisiä mielikuvia. Yhteiskuntavastuun hyvää mainetta voi käyttää myös työmarkkinoilla: miellyttävänä työympäristönä tunnettu yritys saa valita uudet työntekijänsä monista hakijoista. Eettisen sijoittamisen yleistyminen on tuonut yhteiskuntavastuun edut myös pääomamarkkinoille.

Käyttäessään yhteiskuntavastuun kantamista markkinointiin yritys voi hankkia itselleen takaisin suorittamansa ylimääräiset kustannukset. Ulkoisvaikutusten kattamisesta päästään takaisin kannattavaan liiketoimintaan.

Yhteiskuntavastuun käyttäminen markkinoinnissa edellyttää kuitenkin tuotemerkkien (”brändien”) hyödyntämismahdollisuuksia. Tuotemerkkiin voidaan sisällyttää mielikuvia paitsi hyödykkeen laadusta myös vastuullisuudesta sen tuottamisessa.: tutun tuotemerkin yhteyteen ei tarvita pitkää selitystä tuottamistavasta, pelkkä tunnuskuva riittää. Tuotemerkkejä ei voi korvata standardeilla: Nokia ®, Disney ® tai Nike ® kertovat kuluttajille paljon enemmän kuin ISO 9001 tai Joutsenlippu.

Yhteiskuntavastuumarkkinoinnin ja tuotemerkkien liittyminen yhteen merkitsee sitä, ettei pienillä yrityksillä ole mahdollisuuksia käyttää niitä hyväkseen. Tuotemerkin rakentaminen vaatii suuria investointeja, joiden takaisin saaminen edellyttää maanlaajuisten ja maailmanlaajuisten markkinoiden hyväksikäyttämistä.

Pienille yrityksille yhteiskuntavastuun kustannuksia korvataan tavallisesti suurten tuotemerkkien haltijoiden kanssa tehdyillä sopimuksilla: suuret yritykset kanavoivat tuotemerkki-informaation tuomia lisätuottoja alihankkijoilleen ja edellyttävät vastaavasti samalla yhteiskuntavastuun ylläpitämistä koko alihankintaketjussa.

Yhteiskuntavastuun ongelmat

Mikäli yhteiskuntavastuuta aletaan toteuttaa laajoilla ohjelmilla ja tuotemerkistä irrotettavilla standardeilla suurilta yrityksiltä katoaa tarve kompensoida pienille yrityksille yhteiskuntavastuun ylläpitämisestä aiheutuvia lisäkustannuksia. Kehitys johtaa alihankintaketjujen korvaamiseen täydellä vertikaalisella integraatiolla eli pienten yritysten liittämiseen suurempiin.

Yritystoiminnan toteuttaminen pienissä tai suurissa yrityksissä ei ole yhteiskunnan kannalta itseisarvo. On kuitenkin epätarkoituksenmukaista, mikäli yrityskoon kasvaminen ja taloudellisen päätöksenteon keskittyminen on tahaton seuraus yhteiskuntavastuuohjelmista.

Yritysten omistajien ja muiden sidosryhmien edut

Vihreä kirja asettaa toisiaan vastakkain yritystoiminnan omistaja-arvot (”shareholder values”) ja sidosryhmätasapainon ylläpitämisen arvot (”stakeholder values”). Vastakkainasettelu on harhaanjohtava ja haitallinen.

Nykytila

Kaikki yritykset ovat aina sidosryhmien kokonaisuuksia: Yritysten omistajat tekevät sopimuksia työntekijöiden kanssa joko suoraan yrittäjinä tai yritysjohdon välityksellä. Markkinoilla toimiessaan yritykset pyrkivät tuottamaan ylijäämää asiakas-sidosryhmän kanssa käymästään vaihdannasta ja jakamaan ylijäämän yrityksen sisäisille sidosryhmille. Omistajien omien arvojen – esimerkiksi yritysomistuksen arvon – maksimointi onnistuu vain, mikäli yritys tuottaa markkinoilla arvostettuja hyödykkeitä, maksaa markkinoiden edellyttämiä palkkoja (ja muita tuotannontekijäkorvauksia) ja huolehtii muistakin sidosryhmistä.

Yritysmuotojen moninaisuus on omalta osaltaan turvaamassa eri sidosryhmien keskinäistä tasapainoa. Paikallisia hankintamonopoleja torjumaan on perutettu tuottajaosuuskuntia. Osuus- ja säästöpankit ovat korvanneet paikallisella kontrollilla puutteita pankkivalvonnassa. Asiantuntijaorganisaatiot, joiden pääoma on ollut työntekijöiden osaamisessa, ovat rakentuneet työntekijöiden omistukselle: näin esimerkiksi asianajajien, lääkäreiden tai tilintarkastajien osalta.

Yhteiskuntavastuun ongelmat

Mikäli yhteiskuntavastuun ohjelmilla muutetaan markkinatasapainoa poispäin omistajista, johtaa se helposti vallankäyttöön, jota ei rajoita omistajan vastuu. Yrityksen toiminta muuttuu lyhytjänteiseksi, mikäli esimerkiksi yritysjohdolle annetaan vaikutusvaltaa yli markkinoiden sopimustasapainon: Johdon (ja työntekijöiden) kannattaa ottaa rahaa yrityksestä omaan käyttöönsä yli yrityksen kestokyvyn. Sen sijaan omistajien kannattaa varoa tuhoamasta yrityksen pitkän aikavälin kannattavuutta ja oman omistuksensa arvoa.

Erityisesti pk-yrityksissä sidosryhmävallan kasvattaminen on erityisen arveluttavaa. Omistaja-yrittäjän edellytetään sijoittavan yritykseen pääomaa ja työvoimaa. Muiden sidosryhmien vaikutusvallan kasvaessa yrittäjän kannattaa hajauttaa riskejään ja irrottautua yrityksestä.

Esimerkkejä

Komission vihreä kirja ottaa esimerkiksi yhteiskuntavastuun hoitamisesta eurooppalaisen teräs- ja telakkateollisuuden. Esimerkki on erinomainen: Kyseessä ovat teollisuudenalat, jotka ovat kuluttaneet lukemattomia miljardeja euroja yhteiskunnan tukea. Siitä huolimatta ne ovat edelleen suurissa vaikeuksissa: niiden työntekijät ja niiden sijaintipaikkakunnat elävät vieläkin jatkuvassa epävarmuudessa työn ja toimeentulon riittävyydestä tulevina vuosina. Samalla niiden tukiohjelmat ovat heikentäneet kansainvälisen kaupankäynnin ilmapiiriä: EU on joutumassa teräskauppakiistaan Yhdysvaltain kanssa ja telakkatukikiistojen Korean tasavallan kanssa jatkuvat edelleen.

Kunnioittaen

Pertti Rauhio
suunnittelupäällikkö
SUOMEN YRITTÄJÄT RY