11.6.2002 klo 11:16
Lausunto

Valtioneuvoston selonteko VNS 2/2002 vp uusien koululakien vaikutuksista ja laeissa asetettujen tavoitteiden toteutumisesta

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Pyydettynä kuulemisena toteamme kunnioittaen seuraavaa:

Suomen Yrittäjät pitää uutta, vuonna 1999 voimaan astunutta, koululainsäädäntöä keskeisiltä osiltaan hyvin onnistuneena. Tästä esimerkkeinä haluamme nostaa esiin seuraavat lainsäädännön piirteet:

· Kunnat ja koulutuksen järjestäjät saavat itsenäisesti päättää miten eri koulutuspalvelut järjestetään. Koulutus ei ole enää sidottu tiettyyn institutionaaliseen järjestämistapaan tai koulutuspalveluiden tuottamistapaan. Tämä antaa aiempaa paremmat mahdollisuudet toteuttaa koulutusta yksilöiden eri koulutustarpeet huomioiden sekä elinkeino-, alue- ja yrityslähtöisesti. Tätä uuden järjestelmän tarjoamaa mahdollisuutta ei kuitenkaan ole vielä riittävästi käytetty, vaan koulutus toteutetaan usein oppilaitosmuoto- ja rahoituslähdeohjautuvasti, mitä voidaan pitää resurssien tuhlauksena ja koulutuksen laatua heikentävänä asiana.

Toisaalta niiden esimerkiksi aikuiskoulutuskeskusten, jotka ovat pystyneet kehittämään koulutuksen laatua sekä säilyttämään kilpailukykynsä ja taloudellisen tasapainonsa muuttuvassa toimintaympäristössä, asema tulisi vakiinnuttaa niin, että myös tulevaisuudessa yrityksille ja aikuisväestölle pystytään tarjoamaan korkeatasoisia koulutus- ja kehittämispalveluita. Esitämme lainsäädännön kehittämisehdotuksena, että pk-yritysten koulutus- ja kehittämistehtävä kirjataan lainsäädäntöön em. ammatillisen koulutuksen kärkiyksiköiden keskeiseksi tehtäväksi.

· Ammatillisen toisen asteen tutkinnon antama kelpoisuus hakea korkeakoulutukseen nostaa ammatillisen koulutuksen arvostusta ja tarjoaa väylän, elinikäisen oppimisen filosofian mukaisesti, työn ja koulutuksen vuorottelulla jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen. Tämä on erityisen myönteinen signaali nuorille heidän ammatinvalinnassaan. Elinkeinoelämä tarvitsee yhä enemmän henkilöitä, joilla on ammatillinen koulutus.

· Yrittäjien oppisopimuskoulutuksen ottaminen mukaan oppisopimuskoulutuksen lainsäädäntöön lisää yrittäjien tasa-arvoista mahdollisuutta koulutukseen. Tämä on luonut lisäedellytyksiä yrittäjän ammatilliselle kehittymiselle.

Haluaisimme kiinnittää huomiota pariin koululainsäädännön kehittämistarpeeseen:

· Ammatillisiin perustutkintoihin on sisällytetty työssäoppimista. Tämä merkitsee, että osa ammattitaidon oppimista tapahtuu työpaikalla. Työpaikkaohjauksesta työnantajalle maksettavista korvauksista todetaan asetuksessa: ”asianomainen ministeriö voi antaa määräyksiä korvauksista, joita koulutuksen järjestäjät maksavat työnantajille työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävästä koulutuksesta.” Tarkempi ohjaus on kuitenkin jäänyt toteuttamatta. Tämä epäkohta tulisi korjata niin, että työnantajille maksetaan työpaikkaohjauksesta asianmukainen korvaus. Työssäoppiminen ei ole pk-yrittäjälle tulonhankkimista vaan työssäoppimisesta syntyy yritykselle kustannuksia. Työnantajan työssäoppimiskorvauksessa on kyse ansiomenetyksen korvauksesta, jolla kompensoitaisiin käytetystä ajasta yms. resursseista syntyneitä kustannuksia.

· Yrittäjien oppisopimuskoulutuksen tehokkaan toteutumisen pullonkaulaksi ovat nousseet koulutuspaikkakiintiöt. Oppisopimuskoulutuksena toteutettavan ammatillisen lisäkoulutuksen kiintiöt eivät ole riittäneet. Ehdotammekin, että oppisopimuskoulutus mahdollistettaisiin yrittäjille ilman kiintiörajoituksia. Vaihtoehtoisesti esitämme, että vuotuisesta noin 18. 000 oppilaan koulutuspaikkakiintiöstä varattaisiin 2 000 yrittäjien oppisopimuskoulutuksena toteutettavaa lisäkoulutusta varten. Ehdottamaamme ratkaisua puoltavat niin elinkeino-, työllisyyspoliittiset kuin kansantaloudellisetkin syyt. Toteamme vielä, että uudet yrittäjien ammatti- ja erikoisammattitutkintojen näyttötutkintojen perusteet tulevat lisäämään kiinnostusta tutkintojen suorittamiseen ja näin lisäämään kiintiöistä vapautumisen tarvetta.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Martti Pallari
johtaja

Veli-Matti Lamppu
koulutusasiamies