Etsi

Tarinoita Kehäradan varrelta

Vuonna 2008 aloitettu Kehärataprojekti valmistui heinäkuussa 2015 ja on siitä lähtien yhdistänyt toisiinsa kaukojuna- ja lentoliikenteen sekä tuonut sujuvan yhteyden Helsinki-Vantaan lentoasemalle kaikkialta Suomesta. Tuo uusi radanpätkä nostaa Helsinki-Vantaan kentän käytettävyyttä huimasti. Autottoman ei enää tarvitsekaan turvautua puolivarmoihin pummikyyteihin, joiden varassa vuoden palkitsevimmat viikonpäivät roikkuvat kuin vastavalmistuvan ruotsinkurssi. Sitä kun ei koskaan tiedä kuinka humalassa se kuski herää. Eikä tarvitsekaan tietää, sillä Kehärata silpoo Suomen suurimman lentokentän sisäänpääsymaksuja nyt seutulipun tasolle.

Ainakin espoolainen Saara on käyttänyt Kehärataa juurikin tästä syystä. ”Opiskelijana on vähän pakko tarttua siihen edullisimpaan vaihtoehtoon”, kommentoi Saara. Olen itsekin samaa mieltä. Vietän elokuussa kymmenen päivää Manhattanilla New Yorkissa, mutta ennen Tiffanyn eloisia aamupaloja tai Jerseyn pizzaa aloitan matkani vaunussa. Tarkennan, metrossa, sillä Espoon odotetuin rakennushanke pyrkii aloittamaan toimintansa Matinkylästä Ruoholahteen tämän vuoden kesäkuussa. Jokainen meistä tietenkin osaa varautua tämän metrohankkeen tunnettuihin viivästyksiin, mutta mikäli Länsimetro vihdoinkin pysyy aikataulussaan, tuo se Länsi-Espoon ja lentokentän merkittävästi lähemmäksi toisiaan.

Onhan myös olemassa matkailijoita, jotka eivät Kehärataa halua käyttää, kuten Juhani Helsingistä: ”Kun lennän Eurooppaan, niin jätän auton terminaaliin, parkki maksaa noin viisikymppiä ja lopuksi ei tarvitse vaivautua kulkemaan julkisilla.” Tämän vaihtoehdon luulisi olevan suosiossa monilla perhematkailijoilla. Lasten kanssa matkustaminen kun vie enemmän voimavaroja. Tai ainakin kuvittelisin niin, vaikkei omaa jälkikasvua vielä olekaan.

Junayhteys lentokentältä kaupunkiin on suosittu liikennemuoto myös muissa suurissa kaupungeissa maailmalla. Charles de Gaullein kentältä pääsee ratayhteydellä Pariisin Disneylandiinkin. Minusta Kehärata on ollut oikea askel eteenpäin pääkaupunkiseudun kehityksessä. Sen sujuva yhteys lentokentän ja kaupunkien välillä palvelee niin paikallisia kuin monia turistejakin. Sääliksi käy vain takseja.

Kirjoittaja on Tuomas Pallaskorpi

Laurean ja Yrittäjien yhteisblogi

Blogin kirjoittajina toimivat Laurean opiskelijat ja pk-seudun yrityselämässä mukana olevia vaikuttajia.