13.4.2017 klo 12:23
Uutinen

Seitsemän Vantaan Yrittäjien jäsentä läpi kuntavaaleissa

Vantaan Yrittäjien jäsenistä oli kaikkinensa Vantaalla ehdolla 22 yrittäjää, joista kaupunginvaltuustoon valittiin seitsemän. Uudelleen valtuustoon valittiin Carita Orlando ja Lasse Norres Kokoomuksesta, Anssi Aura, Timo Juurikkala ja Vaula Norrena Vihreistä sekä Juha Malmi Perussuomalaisista. Uutena valtuustoon nousi Kokoomuksen Jenni Chen.

Vantaan kaupunginvaltuusto järjestäytyy 12.6. Ennen kesäkuuta ryhmät neuvottelevat paikkajaosta sekä toivon mukaan myös pohtivat kaupungin elinvoimaisuuden parantamista. Keskeistä on, että tulevat valtuutetut tulevat rakentamaan kaupunkia siten, että täällä on hyvä elää ja yrittää. Siinä tehtävässä yrittäjävaltuutetut sekä myös lautakuntiin ja muihin luottamustehtäviin valittavat yrittäjät ovat tärkeässä roolissa.

Vantaan äänestysvilkkaus nousi hitusen viime vaaleista. Nyt äänensä antoi 52,2 prosenttia äänioikeutetuista.