28.11.2018 klo 10:59
Uutinen

Carita Orlando jatkaa puheenjohtajana, hallitukseen kolme uutta jäsentä

Vantaan Yrittäjien syyskokous linjasi yhdistyksen vuoden 2019 keskeisiä tavoitteita. Keskeisintä on vantaalaisten yrittäjien edunvalvonta sekä jäsenpysyvyyttä tukeva toiminta.

Nuorten yrittäjien toimintaa tullaan aktivoimaan vuoden 2019 aikana. Tulevana vuonna järjestettävät eduskunta- ja europarlamenttivaalit sekä mahdollisesti syntyvä maakuntahallinto ja sote-ratkaisu ohjaavat edunvalvontaa. Yhteistyössä muiden uusmaalaisten yrittäjäyhdistysten kanssa vaikutetaan Uudenmaan maakunnan päätöksentekoon.

Vaaleissa yhdistys ei anna taloudellista tukea yhdellekään ehdokkaalle tai puolueelle. Yrittäjien näkemyksiä ja tavoitteita saatetaan sen sijaan ehdokkaiden ja puolueiden tietoon.

Carita Orlando (Orlando Consulting Oy) valittiin jatkamaan Vantaan Yrittäjien puheenjohtajana vuonna 2019. Hän toimii myös Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajana sekä Pääkaupunkiseudun Yrittäjien puheenjohtajana.

Hallituksen jäsenyydestä suoritettiin vaali. Kahden vuoden jatkokaudelle valittiin istuva hallituksen jäsen Monika Pöldkivi. Hän toimii siivouspalveluja tuottavan Sivex Oy:n toimitusjohtajana.

Uusiksi hallituksen jäseniksi kahden vuoden kaudelle valittiin Matti Halme, Irina Kallio ja Juha Merinen.

Halme on asianajaja, varatuomari sekä osakas Asianajotoimisto Ferenda Oy:ssa. Kallio on taloushallinnon asiantuntijapalveluita sekä kirjanpitopalveluita tarjoavan Veropalvelu Sofia Oy:n toimitusjohtaja. Merinen on kansainvälisen liiketoiminnan, myynnin & markkinoinnin sekä kehittämisen että johtamisen asiantuntija yli 25 vuoden kokemuksella. Hänen yrityksensä on Smart Internationalization Oy.