9.9.2019 klo 14:13
Uutinen

Kenestä Vuoden maahanmuuttajayrittäjä?

Suomen Yrittäjät etsii ensimmäistä kertaa Vuoden maahanmuuttajayrittäjää. Palkitsemisen arvoisen yrittäjän voi ilmoittaa mukaan Vuoden maahanmuuttajayrittäjä 2019 -kilpailuun. Kilpailu avattiin yrittäjän päivänä 5.9.

Vuoden maahanmuuttajayrittäjä 2019 -kilpailulla tuodaan esiin maahan muuttaneet yrittäjät ja heidän merkityksensä arjen sujuvuudelle. Kilpailun järjestää Suomen Yrittäjät.

– Haemme kilpailuun yrittäjiä, jotka kielimuurista ja erilaisesta liiketoimintaympäristöstä huolimatta ovat menestyneet ja luoneet uutta omalla toimialallaan sekä osoittaneet poikkeuksellisen yrittäjämäistä asennetta, verkostopäällikkö Aicha Manai Suomen Yrittäjistä kertoo.

Voittajan odotetaan olevan innostavana esimerkkinä muille maahan muuttaneille ja yrittäjille ylipäätään.

– Liiketoiminnan on oltava kannattavaa ja kasvua jo näköpiirissä. Yrittäjästä välittyy positiivinen suhtautuminen elämään ja yrittämiseen, Manai kertoo kriteereistä.

Ajatus kilpailusta lähti maahanmuuttajayrittäjiltä.

– Pitkään Suomessa toimineena maahanmuuttajayrittäjänä tiesin, että yrittäminen on haastavaa varsinkin maahanmuuttajalle. Huomasin, että katukuvassa on paljon niin sanotun matalan kynnyksen elinkeinon harjoittajia, mutta missään heitä ei nähdä tai huomata, Suomen Yrittäjien maahanmuuttajayrittäjäverkoston puheenjohtaja Ali Giray kertoo.

Kilpailu ratkeaa joulukuussa

Kuka tahansa voi ehdottaa palkittavaa englanniksi tai suomeksi 20.11. mennessä. Tuomaristo valitsee viidestä finalistista voittajan, joka saa 3 000 euron rahapalkinnon työeläkeyhtiö Elolta.

– Yrittäjäksi ryhtyminen ja toimiminen vaatii suurta rohkeutta. Myös arki on täynnä monenlaisia haasteita, markkinointijohtaja Joni Tikkanen Elolta sanoo.

– Maahanmuuttajayrittäjillä haasteita nostavat vielä kielivaikeudet ja oikean tiedon löytäminen, kuten Suomen Yrittäjien toteuttama kysely maahanmuuttajayrittäjille osoittaa. Toisaalta maahanmuuttajayrittäjät ovat varsin kasvuhakuisia ja toimivat usein kansainvälisillä markkinoilla. Maahanmuuttajayrittäjistä löytyy inspiroivia esimerkkejä, joita haluamme yhdessä olla nostamassa esille.

Kilpailun kriteerit

Kilpailuun ehdotettavan maahan muuttaneen yrittäjän on täytettävä seuraavat ehdot:

• Yrittäjä ei ole syntynyt Suomessa.
• Yrittäjän äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame.
• Yrittäjä ei voi olla Suomen Yrittäjien maahanmuuttajayrittäjien verkoston johtoryhmän jäsen.
• Yrittäjä on perustanut yrityksen Suomeen.
• Yrittäjän ja yrityksen tulee olla maineeltaan moitteeton.
• Yrityksellä on oltava jatkuvan menestymisen edellytykset ja talous kunnossa. Yrityksen ja yrittäjän tulee myös olla huolehtinut vero- ja muista lakisääteisistä velvoitteista sekä työnantajana että yrittäjänä.
• Yrittäjän perustama yritys on toiminut vähintään 3 vuotta kilpailuvuoteen mennessä.

Kilpailuun voi ehdottaa yrittäjäkaksikon tai tiimin, ehdokas voi olla myös yksinyrittäjä.

Voittajaa voi ehdottaa tällä lomakkeella.

Lisätietoja:

verkostopäällikkö Aicha Manai, Suomen Yrittäjät, p. 044 555 3220, aicha.manai@yrittajat.fi
Suomen Yrittäjien kysely maahanmuuttajayrittäjille: https://www.yrittajat.fi/wp-content/uploads/2019/09/kysely_maahanmuuttajayrittajille-1.pdf

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 63 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.