2.6.2020 klo 13:18
Uutinen

Yrittäjät uudistavat toimintaansa

Korona varjostaa ja määrittää elämää ja yritystoimintaa. Perheenjäsenet ovat tulleet aiempaa tutuimmiksi. Siinä on hyviä ja vähemmän mukavia puolia. Kouluikäisten vanhemmat olivat pääosin tyytyväisiä ja helpottuneita koulujen avaamisesta. Ihminen on laumaeläin ja kaipaa sosiaalisia kontakteja, ainakin enemmistö meistä.

Yhteiskunnan lamaantuminen on heijastunut vahvasti erityisesti palvelusektoriin. Vantaa matkailuliikenteen keskuksena on ottanut kovat iskut vastaan. Lentoliikenteen pysähtyminen on aiheuttanut tuhansien miestyövuosien hävikin. Hotellit ja ravintolat ovat joutuneet sulkemaan ovensa ja monet taksiyrittäjät laittaneet autot talliin. Kauppakeskukset ammottavat tyhjyyttään. Yrittäjät niin näissä kuin kadunvarren kivijalkaliikkeissä ovat odottaneet asiakkaita. Turhaan.

Yrittäjien on ollut pakko sopeutua. Yrityksen kulurakennetta on tarkasteltu kriittisesti. Kaikki, mikä ei ole välttämätöntä, on leikattu pois. Valitettavasti liikevaihdon romahtaminen on pakottanut monet yrittäjät lomauttamaan henkilökuntaa. Pk-yrittäjät ovat toistaiseksi vielä välttyneet suuremmilta irtisanomisilta. Onneksi.

Yrittäjät ovat etsineet korvaavaa liiketoimintaa. On mietitty uusia innovaatioita ja uusia liiketoimintamalleja. Moni yrittäjä on tässä onnistunut. Osa on siirtynyt kokonaan uudelle toimialalle. Kuten ennenkin, pakko on edistänyt ajattelua.

Palvelusektorilla digitalisaatio ei korvaa fyysistä palvelua. Osalle on vaikeaa, jopa mahdotonta sopeuttaa toimintaansa. Nettimarkkinoinnin lisääminen, digitaalisen ajanvarauksen kehittäminen ja muut toimet eivät ole riittäviä turvaamaan yrityksen toimintaa.

Totuttua ovat nettipalaverit, etätyö ja verkkokauppa. Ne ovat tulleet jäädäkseen ja muuttavat osaltaan yritysten toimintakulttuuria pysyvästi. Paluuta takaisin ei ole pandemian jälkeenkään.

Epävarmuus tulevasta on investointien ja uusien kehittämishankkeiden rajoitteena. Liiketoiminnassa pitäisi pystyä arvioimaan tulevaa liikevaihtoa, kuluttajien käyttäytymistä ja ostovoimaa, investointien kuoletusaikaa ja lukuisia muita asioita. Näihin ei tällä hetkellä ole kenelläkään vastausta. Tilanteen normalisoitumisesta on esitetty arvioita muutamasta kuukaudesta useisiin vuosiin.

Yhteiskunta on avannut erilaisia tukimuotoja koronasta kärsiville yrityksille. Ohjeita ja linkit niihin löytyy mm. Vantaan Yrittäjien nettisivuilta.

Uskoakseni jonain päivänä tulemme muistamaan suuren koronamyrskyn ja sen aiheuttamat inhimilliset ja taloudelliset tuhot, mutta toisaalta myös monet uudet innovaatiot ja uudet liiketoimintamallit. Ehkä tämän jälkeen yritykset ja yrittäjät ovat entistä vahvempia kohtaamaan seuraavat haasteet.

Esa Niinivaara
puheenjohtaja
Vantaan Yrittäjät
esa@niinivaara.com

Kirjoitus on julkaistu Vantaan Sanomissa 27.5.
Kuva MyyrFoto