11.5.2021 klo 12:44
Uutinen

Yrittäjägallup: Valtuuston päätösten vaikutukset yrityksiin arvioitava

Yrittäjille on erittäin tärkeää, että kaupunkien ja kuntien valtuustot arvioivat päätöstensä vaikutukset yrityksiin, kertoo Yrittäjägallup. – Kuntavaaleissa kannattaa tätä asiaa miettiä: millaisia päätöksiä kunnassa on tehty, ja mitä se on vaikuttanut yrityksiin, palveluihin ja työpaikkoihin, varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Suomen Yrittäjistä sanoo.

Pitääkö kunnan tai kaupungin arvioida, miten sen päätökset vaikuttavat yrityksiin? Yli tuhannen vastaajan Yrittäjägallupin mukaan ehdottomasti: yrittäjistä 77 prosenttia oli väittämän kanssa täysin samaa mieltä, osittain samaa mieltä oli 18 prosenttia vastaajista. Arvioinnin tärkeys korostui yli 5 henkilöä työllistävien yritysten sekä teollisuuden ja kaupan toimialojen vastauksissa.

– Yritysvaikutusten arvioinnin pitäisi olla systemaattinen osa päätöksentekoa. Tavoite ei ole mielistellä yrityksiä vaan varmistaa, etteivät päätökset vahingossa vaikeuta yritysten toimintaa. Siksi on tärkeää, että tulevat valtuustot päättävät ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin, kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö Tanja Matikainen Suomen Yrittäjistä toteaa.

”Syrjitäänkö kunnissa yksinyrittäjiä?”

Väittämässä ”yritykset luovat kuntiin elinvoiman” 85 prosenttia vastaajista oli täysin samaa mieltä väittämän kanssa, ja 13 prosenttia oli osittain samaa mieltä. Työnantajayritysten osuus täysin samaa mieltä olevista on suurempi kuin yksinyrittäjien.

Espoossa yli 70 prosenttia yrityksistä on yksinyrittäjiä – esimerkiksi konsultteja, it-asiantuntijoita, kampaajia, erikoisliikkeiden pitäjiä, valokuvaajia, graafikoita ja monia muita.

– Yksinyrittäjät pitää ottaa päätöksenteossa huomioon, sillä heidän merkityksensä kunnan elinvoiman luomisessa on suuri. He ovat myös iso äänestäjäryhmä, Anssi Kujala huomauttaa.

Kunta on yrittäjien mielestä tärkeässä roolissa

Väittämän ”kunnalla on tärkeä rooli yrittäjyyden edistämisessä” kanssa täysin samaa mieltä oli 54 prosenttia vastaajista ja 36 prosenttia oli osittain samaa mieltä.

– Kunnilla on iso rooli muun muassa lupa-asioissa ja yrityksille tarjoamiensa palveluiden kautta. Yrityspalvelut ja sujuvat lupa-asiat mahdollistavat yritysten kehittymisen ja jatkuvuuden, Tanja Matikainen sanoo.

– Hämmästyttävää kuntakyselyn tuloksissa oli, että pääkaupunkiseudun tulokset eivät juurikaan poikenneet koko Suomen tuloksista, vaikka esimerkiksi kansainvälisyydellä on pääkaupunkiseudulla muuta maata vahvempi merkitys. Myös Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa kunnan päätöksillä on suuri vaikutus pk-yritysten ja yksinyrittäjen toimintaan ja menestymiseen, sanoo Pääkaupunkiseudun ja Espoon Yrittäjien toimitusjohtaja Erkki Pärssinen.

Katso tästä Yrittäjägallupin tulokset


Näin kysyttiin

Yrittäjägallupin toteutti Kantar TNS Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.

Kyselyyn vastasi 1114 pk-yrityksen edustajaa.

Tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena, jolloin osa vastaajista osallistui tiedonkeruuseen sähköpostikyselyllä ja osa Gallup Forum -internetpaneelin kautta.

Otos pyritään rakentamaan niin, että Yrittäjägallup kuvaisi edustavasti Suomen yrityksiä.

Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tiedot kerättiin 17.2.–24.2.2021.


Lisätietoja:

varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät, p. 0400 567 925, anssi.kujala @ yrittajat.fi

kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö Tanja Matikainen, Suomen Yrittäjät, p. 0400 866 648, tanja.matikainen @ yrittajat.fi

toimitusjohtaja Erkki Pärssinen, Pääkaupunkiseudun Yrittäjät, p. 050 411 1104, erkki.parssinen @ yrittajat.fi