12.5.2021 klo 14:14
Uutinen

Uudenmaan huiput haussa, ehdota palkittavia!

Ehdotuksia pyydetään vuoden 2022 Uusimaa-palkinnon sekä yrityspalkintojen saajista. Uusmaalaisia huippuja voi ehdottaa verkkolomakkeella kuka tahansa. Aikaa on 10.8. asti. Asiantuntijaraadit valitsevat ehdotettujen joukosta voittajat, jotka julkistetaan syksyllä.

Uusimaa-palkinnon teemana verkostovoima

Uusimaa-palkinto myönnetään maakunnan parhaaksi tehdystä työstä. Palkinnon teema eli verkostovoima mukailee parhaillaan vietettävän Uusimaa-viikon teemaa. Ehdolle etsitään uusmaalaisia henkilöitä, organisaatioita tai tahoja, jotka ovat esimerkillään vahvistaneet yhteistyöverkostoja.

Valinnassa arvostetaan yhteisöllisiä ja edistyksellisiä toimintamalleja arjessa, työssä, harrastuksissa tai järjestötoiminnassa. Kekseliäisyys ja rohkeus ovat valtteja. Palkittu saa 5 000 euroa toimintansa tueksi.

Yritykset palkitaan kolmessa sarjassa

Yritysvalinnoilla nostetaan esille Uudenmaan yritysten parhaimmisto. Tunnustuksia jaetaan kolmessa sarjassa: tuotannollinen yritys, kaupan tai palvelualan yritys ja start up -yritys.

Arvioinnissa painotetaan yrityksen omaperäistä liikeideaa, jatkuvaa kehittymistä, kasvua, yritystoiminnan vaikutuksia toimintaympäristöön sekä yrityksen tulevaisuuden näkymiä. Start up -sarjassa arvioidaan lisäksi liikeidean innovatiivisuutta sekä nopean kasvun ja kansainvälistymisen mahdollisuuksia.

Keitä palkittiin viimeksi?

Vuonna 2020 palkinnot jaettiin poikkeuksellisesti vain yrityksille. Palveluyrityksenä palkittiin Alppilan Autohuolto Helsingistä, tuotannollisena yrityksenä teräsurakointiin erikoistunut vantaalainen Rautarakenne E. Kauppinen ja Start upina Nearby.fi-kauppapaikan kehittänyt Webstory Nurmijärveltä.

Uudenmaan tunnustuspalkinnoilla on jo vuosikymmenten perinteet.

Lisätietoja:

Uusimaa-palkinto: kulttuurin erityisasiantuntija Tarja Haili, puh. 040 7741 718

Vuoden yritykset: kehittämispäällikkö Outi Ervasti, puh. 040 721 2131