20.4.2018 klo 09:46
Uutinen

Lahden kaupungin omistajapoliittiset periaatteet

Lahden kaupungin omistajapoliittisten periaatteiden luonnos julkaistiin 5.4. Toivomme, että konserni- ja tilajaosto huomioi seuraavat kommentit linjausten jatkovalmistelussa.

Yleistä

On hyvä, että omistajalinjaukset tehdään; esityksessä on paljon hyviä periaatteita.

Läpileikkaavan pääperiaatteen tulee olla liiketoiminnasta pidättäytyminen ja että yhtiömuotoista ratkaisua harkitaan vain poikkeustapauksissa vaihtoehtona toimintojen kehittämiselle. Tämä pitää sanoa selkeästi. Luonnoksessa tämä periaate jää taka-alalle ja syntyy vaikutelma, että liiketoiminnan kehittäminen on osaltaan kaupungin tavoitteena.

On ymmärrettävä se peruslähtökohta, että kaupunki ei koskaan pysty täysin kilpailuneutraaliin asetelmaan yksityiseen verrattuna ja siksi liiketoimintaa ei voi ryhtyä harjoittamaan kevein perustein eikä kilpailua vääristävästi. Kaupunkiomisteinen yritys vastaa kilpailuasetelmassa yrittäjiin nähden suuryritystä.

  • Jos kaupungin omistama yritys toimii in-house -asemassa, se toimii suurimmalta liiketoiminnan osaltaan turvatussa asemassa suhteessa yksityisiin, koska saa pääosan liikevaihdostaan omistajaltaan ilman altistusta kilpailulle.
  • Jos in house -tilannetta ei ole, pelkästään rahoituksellinen asema konsernipankin asiakkaana tuo kilpailuedun verrattuna yksityisiin yrityksiin.
  • Alkupääomitus tapahtuu aivan eri lähtökohdista kuin yksityisin varoin yritystä perustettaessa.

Erityisen vakavasti on suhtauduttava siihen, että markkinoilla kilpailtaessa yritystoiminta sisältää aina liiketoimintariskin. Kaupunki ottaa riskin verovaroin. Jos joudutaan tilanteeseen, että liiketoiminta osoittautuu kannattamattomaksi, tappiot ja pääomamenetykset tulevat veromaksajien rasitteeksi. Linjaus, että kannattamatonta liiketoimintaa ei pitkällä aikavälillä rahoitettaisi, on hyvä, mutta ei poista riskiä.

Lisäksi kaupungin pitää erikseen perustella, miksi se haluaa käyttää potentiaalisen liiketoimintamahdollisuuden itse sen sijaan, että tarjoaa sen yritysten kehittymismahdollisuudeksi.

Seuraavat kysymykset edellyttävät vastausta:

  • Millaisessa tapauksessa hyväksytään kaupungin omistamiselle liiketaloudelliset perusteet?
  • Miten nykyiset omistukset jaotellaan strategisiin, toiminnallisiin ja liiketaloudellisiin?

Seuraavat linjaukset eivät tue yritysmyönteistä kaupunkistrategiaa:

5. Kaupunki luo aktiivisesti yritysten kanssa liiketoiminnallisia kumppanuuksia, joihin voi liittyä omistuksellisia järjestelyjä.

Miksi kaupunki haluaa aktiivisesti edistää omaa liiketoimintaa – edes kumppanuuksin? Liiketoiminta sisältää aina riskin. Kaupungin osaomistuskin voi luoda vääristynyttä kilpailuasetelmaa tietyssä markkinatilanteessa tai toimialalla.

7. Uusia tytäryhtiöitä voidaan perustaa myös avoimille markkinoille, mikäli se nähdään tarkoituksenmukaiseksi tavaksi kaupungin toiminnan kehittämiselle.

Linjausta tulee muuttaa päinvastaiseksi esimerkiksi seuraavasti:

Kaupunki ei ota liiketoimintariskiä perustamalla uusia tytäryhtiöitä vapaille markkinoille, vaan ensisijaisesti edistää omalla toiminnallaan yritysten syntymistä kaupungin kehittämisen kannalta merkittäville aloille.

8. Lähtökohtaisesti kaupunki ei toimi toimialoilla, joilla on toimivat markkinat, ellei omistukselle ole strategisia perusteita. Liiketoimintaa harjoitetaan siten, että turvataan tasapuoliset kilpailuedellytykset eli kilpailuneutraliteetti julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan välillä.

Kaupungin tulee linjata, että se ei toimi toimialoilla, joilla on toimivat markkinat.
Miten määritellään kaupungin omistukselle strateginen peruste, jos markkinat ovat olemassa? Mikä on esimerkki tällaisesta tarpeesta?