Etsi

Elinkeinotoimen järjestelyt Päijät-Hämeessä - kooste yrittäjien tavoitteista

1. Yhdessä enemmän - elinkeino- ja matkailupalvelut halutaan maakunnallisiksi
Yritykset toivovat palveluiden olevan kattavasti koko maakuntaa koskevia. Yhteisesti rahoitetuilla palveluilla saadaan yritysten käyttöön laajempi asiantuntemus ja laadukas, yhdenmukainen palvelu kustannustehokkaasti.

2. Myös kuntaan partneri yrityksille
Myös kunnassa on tarvetta helposti tavoitettavalle, paikalliset olosuhteet tuntevalle yhteyshenkilölle, erityisesti tontti- ja toimitila-asioissa. Aktiivisena keskustelukumppanina toimiva kunta sitouttaa yritykset paikkakunnalle.

3. Kehitysyhtiössä peruspalvelut keskeisiä, myös laajemmat alueelliset kehityshankkeet tärkeitä
Yritykset odottavat laajakirjoista kehittämispalvelua perustamisneuvonnasta omistajanvaihdoksiin, rahoitukseen, markkinointiin, digitalisaatioon ja kansainvälistymiseen. Matkailupalveluissa markkinoinnin ohella myynti on oleellinen tuki yrityksille. Yritykset haluavat kuntansa osallistuvan kehittämisyhtiön kautta myös laajempiin alueellisiin kehittämishankkeisiin.

4. Yhteisellä aluemarkkinoinnilla tulosta
Yritykset edellyttävät kuntarajoja laajempaa markkinointia: yritysten sijoittumisen, asumisen ja matkailun maakunnallinen markkinointi tuo vahvemman näkyvyyden ja paremman kehityspotentiaalin –resurssitehokkaasti ja pitkäjänteisesti.

5. Elinkeinopalvelujen keskityttävä oleelliseen, tasapuolisesti: aitoa hyötyä saatava kunnan koosta riippumatta
Elinkeinotoimen järjestämisessä palvelujen selkeä määrittäminen on oleellista. Toiminnan mittareilla ja ohjauksella saadaan palvelujen saavutettavuus ja hinta-laatusuhde näkyviksi.

Kysely
Päijät-Hämeen Yrittäjät keräsi koosteen paikallisyhdistysten luottamushenkilöille osoitetun kyselyn tuloksista. Kyselyllä kartoitettiin yrittäjien tavoitteita ja mielipiteitä elinkeinotoimen järjestelyille maakunnassa.