4.12.2019 klo 15:14
Uutinen

Ekomuovi Oy vaihtanut omistajaa

Hollolalainen Ekomuovi Oy on vaihtanut 1.11.2019 tapahtuneessa yrityskaupassa omistajaa ja siirtyy kaupan myötä HyXo Oy:n tytäryhtiöksi.

Yritys jatkaa toimintaansa omana, itsenäisenä yhtiönä, mutta osana yli 60-vuotiasta keravalaista yrityskonsernia.

– Ekomuovi Oy täydentää emoyhtiönsä HyXon omia vahvuusalueita. On hienoa, että jatkossa tämän kaltaista osaamista löytyy omasta konsernistamme. Yrityskauppa tukee loistavasti yrityksemme kasvutavoitteita, kertoo HyXo Oy:n toimitusjohtaja Harto Viiala.

Yrityksen henkilökunta tulee jatkamaan Ekomuovin palveluksessa ja yrityksen toiminta pysyy Hollolassa.

– Ekomuovilla on valtava potentiaali henkilökunnan osaamisessa ja odotan innolla, että pääsemme yhdessä rakentamaan uutta Ekomuovia heidän kanssaan, sanoo Ekomuovin uusi toimitusjohtaja Tero Tupakka.

– Yrityksen vahvuudet kuten tuotteiden laatu ja toimitusvarmuus ovat asioita, joita haluamme jatkossakin tarjota asiakkaillemme. Muovirakentamisen osaamisemme on huippuluokkaa – ja tulemme huolehtimaan,että taso säilyy jatkossakin. Haluamme tehdä asioita aina hieman paremmin ja ylittää asiakkaan odotukset,Tero jatkaa.

Konserniin kuuluminen antaa molemmille osapuolille etuja ja sen kautta asiakkaille pystytään tarjoamaan laadukkaampia tuotteita.

– Uskon, että yrityskaupasta hyötyvät eniten asiakkaamme, kun pystymme tarjoamaan toimitusvarmuutta ja tasalaatuisuutta puolin ja toisin, toteaa Harto Viiala.

– Yrityskaupan myötä HyXo ja Ekomuovi myös yhdistävät toimitilansa Hollolassa, kun HyXon työntekijät siirtyvät Ekomuovin tiloihin Tiiriskankaantielle. Tämän avulla hienot toimitilat saadaan hyötykäyttöön ja samalla madalletaan kynnystä tehdä yhteistyötä, Tero Tupakka kertoo lähitulevaisuudesta.

Lisätietoja:
Tero Tupakka
toimitusjohtaja, Ekomuovi Oy
p. 010 417 4561, tero.tupakka@hyxo.fi

Harto Viiala
toimitusjohtaja, HyXo Oy
p. 010 417 4541, harto.viiala@hyxo.fi

———

Ekomuovi Oy tarjoaa nopeita ja oikeita ratkaisuja kestomuoveista asiakkaan parhaaksi. Yrityksemme missionaon alentaa asiakkaidensa kustannuksia ja tehostaa prosesseja tarjoamalla ratkaisuja ja osaamistaan kesto- ja erikoismuoveihin perustuvien kokonaisuuksien ja tuotteiden suunnittelussa, valmistuksessa ja toimituksessa. Ekomuovi on perustettu vuonna 2001. Henkilöstömäärä on 7 ja liikevaihto 1.5 milj. €.

HyXo Oy on yli viisikymmenvuotias perheyritys, joka on kasvanut vuosien saatossa merkittäväksi toimijaksi niin vedenkäsittelyn osaajana kuin teknisenä tukkukauppiaana. Tänä päivänä toimintamme jatkuu jokolmannessa sukupolvessa tarjoten asiakaslähtöisiä ratkaisuja, tuotteita ja palveluita prosessimittauksen,vedenkäsittelyn sekä prosessi- ja laboratoriolaitteiden parissa. Tuomme maahan ja valmistamme sekä yksittäisiä laitteita että laitekokonaisuuksia. Päämiehiä meillä on yli 40 kappaletta. Henkilöstömäärämme on yli 60 ja liikevaihtomme oli 22 milj. €.