Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Kanavan Panimo valmisti Suomen Parhaan Pils -oluen

Kanavan Panimon Sulku Pils on valittu vuoden 2021 Suomen Parhaaksi Pils - olueksi. Sulku Pils on tyyliltään vaalea tsekkityyppinen pilsner, jonka makuun aromaattista ruohoisuutta tuovat eurooppalaiset Magnum ja Hallertau Hersbrücker jalohumalat. Lisäksi oluen runkoa on pehmennetty lisämäällä mukaan Vääksyn Myllyn kaurahiutaleita.

Pils -sarjan voitto jatkaa Kanavan Panimon laadukasta tekemistä, sillä panimon oluista samassa kilpailussa on aiemmin palkittu sarjojensa parhaina Paljas Saari gose vuonna 2018 sekä Toivo Red Ale vuonna 2019. Nyt Palkittu Sulku Pils on ollut tuotannossa panimon ensimmäisestä toimintavuodesta 2016 lähtien.

Suomen Paras Olut 2021 ja kisan sarjavoittajat julkistettiin 9. syyskuuta Vantaan Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa Tikkurilan Peltolan torilla. Kilpailuun osallistuneet 400 olutta maistettiin ja tuomaroitiin noin viidenkymmenen tuomarin voimin kahdessatoista eri sarjassa. Kansainvälinen finaalituomaristo valitsi sarjavoittajien joukosta vuoden 2021 Suomen Parhaan Oluen. (Lähde: Olutposti)

Lisätiedot:

Jukka Karlstedt
Toimitusjohtaja
Kanavan Panimo
+358 44 5242288